Dieettiin hieman muutokset hiilarien osalta sekä tuplatreeniviikkoi alkoi rinta- & selkätreeneillä

16.11.2016 - 12:06

Tällä viikolla alkoi jälleen tuplatreeniviikko sekä otin dieettiin hieman "kovempia" muutoksia käyttöön. Ei ihan tälläin sitä miettinyt kun normaaliin tapaan en miettinyt mitään. Päivän jälkeen on vaikea sanoa mitään vaikutuksia, mutta olisi varmaan kannattanut tehdä vain toinen asia. Tosin dieettiäni koskevat muutokset eivät ole hirveän suuria, mutta muutoksia kuitenkin. Kun alan muuttamaan ruokavalioitani niin en tiedä miten nämä muutokset vaikuttavat jakamiseen saati tuplatreeneihin. Näin ollen olisikin kannattanut pitää treenit normaali määrissä eikä aloittaa tuplatreenejä samaan aikaan dieetti muutoksien aikaan.

Dieetti muutokset tälle viikolle ovat hiilarien vähentäminen. Lähinnä tämä tarkoittaa hiilarien vähentämistä lounaasta. En nyt niinkään ole vähentänyt hiilareita päivän kaikista aterioista vaan hiilarien vähentäminen on kohdistunut nimen omaan lounaaseen. Periaatteessa idea lähti viimeviikkoisista kokeiluista jolloin olin laiska enkä jaksanut keittää riisiä tai mitään muutakaan kanan kanssa. Oliko se nyt perjantaina kun söin ateriaa salitreenin jälkeen niin en vain jaksanut alkaa keittämään riisiä. Tarvitsin kuitenkin jotain kanan kanssa joten päädyin tekemään vain munakokkelia. Huomasin tämän olevan hyvä ja täyttävä ateria vaikka hieman kuivahan se olikin mikä ei ole käytännössä uusi asia aterioihin mitä olen syönyt. Käytännössä ateriani ovat aika kuivia. No oliiviöljyä tulee laitettua lounaan kanssa töissä, mutta kotiin en ole jaksanut ostaa oliiviöljyä joten ainakin kotona ateriat ovat olleet enemmän kuivia.

Viimeviikkoisesta kana plus munakokkeli ateriasta sainkin sitten viikonloppuna suunnitelman mitä syön tällä viikolla lounaaksi töissä. Munakokkeli vain vaihtui pieniin yhden kanan munakkaisiin jotka oli helpompi tehdä valmiiksi. En meinaan jaksaisi vääntää joka aamu munakokkelia päivää varten vaikkakin herään monena aamuna kuntosalille. Sinällään tuo kyllä toimisi sillä minulla olisi aamuisin aikaa tehdä munakokkeli. Ongelma on vain se, että haluan päästä nyt helpommalla kuin joka aamuisella munakokkelin paistamisella.

Tuo onkin sitten arvoitus miten tämä muutos jättää vähäisetkin hiilarit lounaalla vaikuttaa treeneihin. Näin yhden päivän jälkeen on vaikea sanoa enempää kun maaanantaina tuntui sille ettei se vaikuttanut mihinkään. Illan selkätreenin kun jaksoin vääntää alusta loppuun hyvin. Tein illalla vielä maastavetoakin missä sain nostettua yhden toiston 220kg painoilla mikä oli mielestäni ihan hyvä tulos. Tämän jälkeen treeni muuttui kymmenen toiston sarjoille supersarjoilla ja ilman, mutta en huomannut oikeastaan mitään ihmeellistä väsymistä. En nyt ollut laskenut päivän hiilari saantia, mutta arvioisin sen olleen maksimissaan 50 grammaa hiilaria ennen treeniä joten aika vähän. Voi olla myöskin, että luku oli enemmän kun en hiilareita laskenut, mutta karkea arvio on tuo 50 gramman paikkaille maksimissaan.

Treeniviikko alkoi rintatreenillä aamulla ilman penkkiliikkeitä

En tosiaan ymmärrä miksi jotkut Youtubettajat / tietäjät laittavat videoita Youtubeen missä sanotaan ettei kannata tehdä peck-deck- / flyes- / "perhos-" liikkeitä? Itse tein juuri pari viikkoa sitten aamun rintatreenin ilman penkkiliikkeitä kuten nytkin maanantaina. Muutenkin teen rintatreeneissä paljon ei penkkiliikkeitä ja omasta mielestäni ne ovat hyviä liikkeitä. Esimerkiksi sain näillä parilla ei penkkiliike rintatreenillä todella hyvän pumpin / tuntuman rintaan mitä en välttämättä saa penkkiliikkeillä. Omasta mielestäni penkkiliikkeet ja varsinkin normaali penkki on aika puuduttavia liikkeitä joihin itse olen hieman kyllästynyt.

Mielestäni peck-deck- / flyes- / "perhos-" liikkeillä saa helpommin rintaan puristuksen kunhan painot eivät ole liian suuret. Näissä liikkeissä huomaan heti jos painot ovat hieman liian suuret. Oli kyseessä sitten taljassa, käsipainoilla tai peck-deckissä tehtävä liike niin liian suurilla painoilla tekeminen alkaa menemään vain runttaukseen ja sitä kautta käsille. Pienemmillä painoilla ja mahdollisilla pidoilla ylhäällä / edessä saa aivan loistavan tuntuman. Ainoa ongelma on vain ainakin täällä Suomessa se, että kaikki tekevät näitä liikkeitä yleisesti isoilla painoilla runttaamalla. Tällöin liike menee enemmän käsille ja olkapäille kuin rinnalle, mutta luulen tarkoituksen olevan juurikin egoilu.

Vuosia sitten katsoin hyvää Youtube videota missä kehotettiin tekemään ristikkäistaljaa siten, että kuvittelisi halaavan isoa karhua tai puuta. Tämän videon jälkeen peck-deck- / flyes- / "perhos-" liikkeet ovat menneet aivan uudella tasolla perille. Kun lopulta tajusin mitä liikkeillä halutaan suorittaa niin tällöin aloin saamaan ne myöskin rinnalle. Aikoinaan en tehnyt useasti esimerkiksi peck-deckiä sillä tämä tuntui menevän liian käsiveivaamiseksi, mutta nykyisin saan peck-deckin menemään perille aivan uudella tasolla. Peck-deckin tekemiseenkin on vaikuttanut se, että laskin painoja sekä keskityn lopun rutistukseen tekemällä sen rinnalla enkä käsillä.

Aamun rintatreeni oli käytännössä helppo suorittaa kun ainoa suunnitelma oli jättää penkkiliikkeet tekemättä. Tein kyllä rintaprässiä mikä on enemmän penkkiliike kuin flyes / perhonen, mutta kuitenkin rintaprässi on rintaprässi eikä penkki. Rintaprässin tein supersarjana siten, että aluksi tein kymmenen toistoa normaalisti istuen ja tämän jälkeen kymmenen toistoa seisten. Ei tuo seisten tyyli mitenkään ihan ideaalinen ole ja siinä täytyy hieman varoa, mutta tuntuman saanti on aivan loistava. LIian suurilla painoilla seisten tekniikka kyseisellä rintaprässillä on vain hieman vaarallinen sillä siinä voi mennä paikat. Tämän takia kannattaakin käyttää hieman maltillisempia painoja ettei käy mitään.

Rintaprässiä sitten seurasi peck-deckissä supersarja missä tein aluksi kymmenen toistoa seisten ja kymmenen toistoa istuen. Kymmenen ensimmäisen toiston jälkeen seisten huomasin aina ettei tämä tunnu oikein missää, mutta tekemällä kymmenen toistoa heti perään istuen niin se alkoi jopa polttamaan. Olikin aivan helpottava aina lopettaa sarja sillä sain todella hyvän polton rintaan mitä en ole oikeastaan saanut pitkään aikaan missään. Tässäkin juuri seisten ja istuen tyylit vaikuttavat siihen, että tekniikat ottavat eri kohtaan rintaan jolloin osuma kohta on laajempi. Supersarja ottaa tällöin niin ylärintaan kuin hieman alemmaskin.

Näiden kahden supersarjan jälkeen lopetinkin supersarjat ja tein ristikkäistaljat ylhäältä sekä alhaalta viidentoista tositon sarjoilla. Aluksi mietin supersarjoilla tekemistä, mutta päädyin lopulta ratkaisuun tehdä nämä liikkeet yksittäin ja hieman pidempinä sarjoina.

Aamurintatreeni

  • Supersarja Rintaprässi + Rintaprässi "seisten"
  • Supersarja peck-deck seisten + Peck-deck
  • Ristikkäistalja ylhäältä
  • Ristikkäistlja alhaalta

Ilallla selkätreeniä käytännössä normaalilla selkätreenillä

Sanoisin, että nyt maanantain selkätreeni meni normaalilla tavalla. Selkätreeni alkoi maastavedolla ja tämän jälkeen tein kulmasoutua sekä muuta. Käytännössä tällä tavalla olen suorittanut selkätreenit pitkän aikaa paitsi viimeaikoina jolloin olen alkanut jättämään maastavetoa pois. Tällä kertaa kuitenkin päätin tehdä maastavedon pitkästä aikaa ensimmäisenä liikkeenä kun suunnitelmissa ei ollut tälle viikolle tehdä pelkkää maastavetotreeniä. Halusin kuitenkin tehdä maastavetoa tällä viikolla niin miksi en tekisi sitä ihan selkätreenin aikana?

Minulla saattoi olla jotain suunnitelmia maastavedon varalle, mutta en ole ihan varma. Saatoin tehdä maastavedon suunnitelmalla, mutta minulla oli myöskin toinen suunnitelma mitä en sitten tehnyt. Taisin siis tehdä maastavedon sillä ensimmäisellä suunnitelmalla eli normaalilla itselleni. Katsoa päivän maksmi kunto ja yrittää päivän maksimia yhden - kahden toiston "sarjoilla" minkä jälkeen laskea hieman painoja ja tehdä muutama sarja päälle. Ihan normaalia minun maastavedon tekemistä mistä olen hieman kuullut negatiivista palautetta siinä suhteessa onko tuossa järkeä? Eikö kannattaisi tehdä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja?

Viime maastavetotreenissä teinkin viisi seitsemän toiston sarjaa ja tällä kertaa tein yhden ykköisen 220kg painoilla mitä seurasi kaksi kahden toiston sarjaa 200kg painoilla. Kummassa on sitten enemmän järkeä? Varmaankin tuossa ensimmäisessä missä tein viisi seitsemän toiston sarjaa, mutta jostain syystä tykkään tehdä maastavedon vain lyhyemmillä yhden - kolmen toiston "sarjoilla". En kuitenkaan hae määrätietoisesti maastavetoon ennätyksiä vai haenko? Taidan olla kuitenkin sitä tyyppiä, että maastavedon tulos on itselleni tärkeä minkä pohjalta haluan yrittää nostaa jossain vaiheessa jälleen maastavedon ennätystä.

Maastavedon jälkeen tuli tehtyä kulmasoutua supersarjana. Aluksi tein normaalia kulmasoutua vastaotteella kymmenen toistoa minkä jälkeen tein kulmasoutua maasta selkäsuorana kymmenen toistoa. Supersarja mitä olen aikaisemminkin tehnyt tällä tavalla ja hieman muilla kulmasoudun variaatioilla. Mielestäni ihan toimiva ratkaisu tehdä kaksi eri kulmasoutua supersarjana ja melkein ainoa kunnon ratkaisukin. Kaikki muut eli taljat ja sekäkoneet kun ovat niin kaukana ettei supersarjojen tekeminen vain näin edes onnistuisi kunnolla tai kätevästi.

Tämän jälkeen vielä vaakasoutulaitetta missä tuli tehtyä aluksi yhden käden ja normaalilla tyylillä muutamia supersarjoja. Kuitenkin loppua kohden siirryin tekemään vain yhden käden toistoja. Tämän jälkeen tuli sitten tehtyä vielä ylätaljassa supersarjana kahvalla sekä tangolla vastaotteella & kapealla otteella.

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Supersarja kulmasoutu vastaote + Kulmasoutu lattiasta selkäsuorana
  • Vaakasoutu
  • Ylätalja kahva + ylätalja tanko kapea

Eilen lauantaina kävin PTVGYM Roihupellossa toistamiseen. Tämä oli hieman extempore käynti sillä alkuperäinen suunnitelma oli käydä ihan normaaliin tapaan Pitäjänmäen PTVGYM:llä niin kuin lauantaisin olen käynyt. Tämä kerta poikkesi siinä mielessä normaalista että tällä kertaa mukana oli tuttu. Tämä oli hänelle ensimmäinen kerta millään PTVGYM:llä ja näin ollen päätin hänen nyt päättää kummalle PTVGYM:lle menemme nyt. Kummallakaan ei ollut mikään kiire joten

Tällä viikolla tuli tehtyä pari penkkiä treeniä missä molemmissa treeneissä sain 200kg. Tuo maaginen 200kg oli otettua tällä viikolla kolme kertaa kun ensimmäisessä treenissä otin sen kerran ja toisessa kaksi ykköstä. Jälkimmäisessä treenissä perjantaina olin kyllä hakemassa kahden toiston sarjaa mutta jo ensimmäinen ykkönen oli todella raskas. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina tuo 200kg tuli paljon kevyemmin kuin nyt jälkimmäisessä treenissä perjantaina

Puolitoista viikkoa sitten pääsiäismaanantaina minulla alkoi niin sanotusti "talviloma" ja olin alunperin ajatuksissa käydä ihan normaalisti Vammalassa vetämässä treeni. Olin kuitenkin edellisenä viikkona tehnyt paljon rankemman treenin kuin oikeasti oli tarkoitus sekä oli muutenkin jotenkin väsynyt. En sitten tiedä paljonko se vaikuttaa kun on poissa kotoa ja poissa normaaleista rutiineista. Olin kyllä yllättävän väsynyt ja joka treenin jälkeen illalla olin

Niinhän se sitten meni kuin mitä ei pitänyt. Lähdin maalle pariksi viikoksi ja ajattelin sitten siinä että nyt voisin ottaa rauhallisemmin treenien osalta kun viimeiset kuusi - seitsemän viikkoa on paukutettu. Olen tehnyt joko erilaisia ykkös maksimi ennätyksiä kuten deficit maastaveto, ketjukyykky, boxi kyykky tai lohko maastaveto sekä erilaisia sarjaennätyksiä. Nyt kun lähdin maalle niin ajattelin että voisin ottaa rauhallisemmin kun olen eri ympäristössä ja

Viime viikon keskiviikkona oli viikon ensimmäinen kyykky treeni ja myös ensimmäinen kyykky treeni sen jälkeen kun olin kyykännyt ensimmäistä kertaa 240kg ilman spotteria. En siis tiennyt mitä odottaa ja millaisilla painoilla tai millä tyylillä tehdä kyykky treeniä. Olin myös hieman lannistunut siitä kun edellisessä treenissä pääsi tekemään kyykkyä hyvällä lattialla ja loistavalla räkillä Roihupellon PTVGYM:llä ja tällä nyt oli vuorossa lannistunut ilmapiiri

Eilen torstaina kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin viime viikon lauantaina käynyt Rouhupellon PTVGYM:llä. Kyllähän se nyt heti huomasi selvästi että kyseessä on ihan eri luokan kuntosalit. Kuitenkin Pitäjänmäen PTVGYM on itselleni kotoisampi kun siellä aktiivisesti pari kolme kertaa viikossa käyn niin se asia on Pitäjänmäellä paremmin. Kaikki muu asia onkin sitten Roihupellon puolella ja osa Pitäjänmäen asioista alkoi nyt jopa

Keskiviikkona kun tein viikon ensimmäisen kyykky treenin niin minulla ei ollut oikein mitään suunnitelmia tai odotuksia treeniä kohtaan. Oikeastaan parempi niin sillä viime viikon lauantaina tain tehtyä ketjukyykyssä uuden ennätyksen kun sain tehtyä lauantaina PTVGYM:llä 220kg plus ketjut. Oikeastaan en edes muistanut sitä että tein edellisessä treenissä ennätyksen mikä oli vain hyväksi. Yleensä kun olen saanut tehtyä hyvän treenin tai jonkinlaisen ennätyksen

Eilen lauantaina kävin ensimmäistä kertaa uudella PTVGYM Roihupelto kuntosalilla. Minun oli suunnitelmissa käydä PTVGYM Roihupeltossa jo tuossa pari kolme viikkoa sitten mutta muutin noita suunnitelmia kun sää heikkeni. No loppujen lopuksi eipä se sää nyt eilenkään mikään loistava ollut vaan päinvastoin todella huono. Treenin aikana oli alkanut satamaan räntää eli tiet oli loskassa ja räntää satoi enemmän. Ei siis mikään ihanteellinen ajokeli ja varsinkin kun

Viikko alkoi treenien osalta ei ihan niin kuin olin kuvitellut mutta lopulta parempi niin. Olin suunnitellut tekeväni maanantaina maastaveto treenin lohko maastavedolla (block deadlift) lähisalilla mutta päädyin tekemään normaalia maastaveto ja lohko maastavetoa PTVGYM:llä. Menin kyllä tuohon lähisalille mutta pukuhuoneesta päästyäni kun menin salin puolelle niin huomasin salin olevan ihan täynnä. Juttelin siinä tutun kanssa ja odottelin kymmenisen minuuttia

Eilen lauantaina kun lähdin tekemään jalkatreeniä PTVGYM:lle niin en jälleen kerran oikein tiennyt mitä odottaa ja miten edes tekisin kyykkyä. Viimeiset muutamat viikot olen tehnyt PTVGYM:llä ollessa boxi kyykkyä ketjuilla ja muutaman viikon hakenut uutta boxi kyykky ennätystä ketjuilla. Tämän viikon keskiviikkona kun tein viikon ensimmäisen kyykky treenin niin se ei mennyt erityisen hyvin mutta ei ihan niin huonosti mutta halusin vain parempaa. Keskiviikkona