Decifit maastavetoa ketjuilla, "boxi" maastavetoa sekä ketjukyykkyä PTVGYM:llä

11.09.2022 - 14:46

Näin jälkikäteen kun on menossa sunnuntai niin olisin voinut joko mennä Habitare & Hifimessuille tänään tai siirtää lauantain jalkatreenin tälle päivää. Täytyy sanoa, että oli hieman liikaa käydä ensiksi Habitaressa & Hifimessuille ja illalla mennä tekemään jalkatreeni. Ensiksi siis 3 - 4 tuntia kävelyä ja seisomista ja siihen päälle vielä venytin ruokailua enkä oikein juonut päivän aikana niin minulle tuli jopa hieman nestehukkaa. Siinä sitten olin kotona muutamia tunteja ihan vain palautuakseni ja syödessä mutta koko aikana en tuntenut että olisi palautunut.

Lauantain päivän lisäksi kaikkeen pitää myöskin laskea perjantain PTVGYM:llä käynti sillä selkätreenin tekemiseen meni taas se kolme tuntia. Tuossa välissä nukkuminen, sitten tuo Habitare & hifimessut keikka minkä jälkeen kolmen tunnin jalkatreeni PTVGYM:llä. Tuon kaiken jälkeen olen nyt sunnuntaina vain levännyt enkä ole oikein tehnyt mitään sillä olen aivan poikki. Kaikki sanovat että mitä järkeä treeneissä on? Nyt meni taas kolme tuntia selkätreenissä sekä jalkatreenissä kuten viime viikolla ja sitä edellisellä. Taitaa olla että viimeisien kuuden viikon aikana olen tehnyt perjantaisin kolmen tunnin selkätreenin ja heti perään lauantaina vähintään kolmen tunnin jalkatreenin.

Minkä oikeesti sille mahdan, että minulla ei ole kiire pois? Maastavetoon ja kyykkyyn menee se puolitoista - kaksi tuntia lämmittelyinen minkä lisäksi tykkään tehdä bodausta siihen päälle? Minulle ei ole tullut pakon omaista tarvetta venyttää treeniä vaan olen tykännyt olla siellä salilla? Nämä kaikki viimeiset kolmen tunnin treenit ovat olleet PTVGYM:llä joista yksi Turun ja loput Tampereen Loaded:lla. Nuo ovat minulle muutenkin sellaisia spesiaaleja tapauksia kun ne eivät ole jokapäiväistä. Varsikin kesällä nuo Tampereen Loaded käynnit olivat sitä jotain mistä halusin ottaa kaiken irti kun en sinne normaalisti pääse.

Myöskään nykyisin en tee enää sitä mitä joskus nuorempana tein että venytin treenejä vaan heti kun tulee sellainen fiilis että nyt on parempi lähteä niin sitten lähden. En siis tee enää niin, että hei voisin tehdä vielä tuota jos tunne on että nyt vaan pois. Samalla tavalla on myös jos teen liikettä ja vaikka olisin sitä juuri aloitellut että nyt ei enää maistu niin lopetan ja lähden pois. Minulla ei ole enää mitään, että on tehtävä vähintään se kolme "työsarjaa" tai nyt kun olen käynyt kokeilemassa Seinäjoen sekä Turun PTVGYM:iä että teen vielä tuon jos sille ei ole tuntunut.

Käytän penkkiin, maastavetoon sekä kyykkyyn sen ajan mitä siihen menee milläkin treenillä. Kaikki riippuu siitä millaisilla painoilla teen kyseiset treenit ja painot riippuu päivän kunnosta. Haluan tehdä rauhassa ja käyttää aikaa palautumisiin jotta saan mahdollisimman paljon toistoja niillä painoilla mihin pääsen tai yritän mennä. En halua alkaa hätiköimään palautuksia ja sarjoja sen takia, että säästäisin aikaa sillä silloin loukkaantuminen tapahtuu helpommin sekä saan vähemmän toistoja. Jos puolestaan teen pienemmillä painoilla tai vartavasten lyhyemmillä palautuksilla niin silloin teen. En myöskään esimerkiksi venytä jalkatreeniä aina puoleentoista tuntiin jos siitä tunnissa pääsen. Näihin aikoihin lasken myös lämmittelyt venyttelyineen ja liikkuvuus juttuineen aina siihen saakka kunnes olen purkanut tai siivonnut ensimmäisen liikkeeseen tarvitut paikat.

Penkin, kyykyn ja maastavedon jälkeen loput treenistä meneekin sitten "lentämällä" sillä teen treenin loput liikkeet ihan eri tavalla. Minulla on selkätreenejä joista puolitoista tuntia menee maastavetoon ja puolessa tunnissa saan tehtyä loput selkätreenstä. Nyt viimeisissä selkätreeneissä minulla on mennyt maastavedon tekemiseen eri variaatioilla kaksi tuntia tai lähelle ja loppuihin liikkeisiin puolesta tunnista tuntiin riippuen mitä olen tehnyt. Myöskin nyt eilen minulla meni kyykkyyn kaksi tuntia minkä jälkeen tein vielä tunnin muita liikkeitä mutta tuohon tuntiin mahtui neljä muuta liikettä.

Huomasin eilen maanantaina ehkä parhaiten toissa viikon väliviikon kuntosalilta. Käytännössä maanantain rintatreeni oli hyvin identtinen viime viikkoiseen verrattuna ainakin liikkeiden ja sarjojen osalta. Pyramiidisarjoja, korotussarjoja ja tiputussarjoja tuli tehtyä. Myöskin yksi supersarja tyli tehtyä, mutta tästä huolimatta tuntuma rinnalle ei ollut samaa luokkaa kuin viimeksi. Toisaalta väliviikon jälkeen heti maanantain treeni poikkesi siltä osin viikon

Perjantaina päätti oman treeniviikon ja samalla tälle viikolle tuli viisi päivää putkeen treenejä. Maanantaista - perjantaihin tuli treenattua joista torstaina tuli tehtyä vielä tuplatreenit. Näin ollen treeni määrä oli viikolle kuusi treeniä. Treenit alkoivat maanantaina olkapää-, hauis- & ojentatreenillä ja myös päättyivät kyseiseen treeniin. Tämä oli ihan suunniteltua alusta asti joten mitään ihmeellisiä suunnitelma muutoksia ei tullut viikkoon. Käytännössä

Kaksi - kolme vuotta sitten kesällä Peltzi teetti minulle jalkatreenin ja samalla teetätti yhden parhaimmista ja samalla kamalimmista etureisitreeneistä. Kyseessä on etureisikoneessa tehtävä pyramiidisarja jossa mennään alhaalta ylös ja takaisin putkeen. Aloitus tapahtuu 20kg - 30kg kilonpainoista ja pakkaa mennä niin ylös kuin vain jaksetaan 5kg korotuksilla ja kuuden toiston sarjoilla. Kun päästään pyramiidin "huipulle" niin sieltä tullaa samantien alas

Keskiviikkona oli luvassa selkäpäivä. OIkeastaan vasta kuntosalille kävellessäni aloin miettimään mitä ja miten selkätreeniä voisi toteuttaa. Mitä liikkeitä tehdä erikoissarjoilla korotussarjoilla, tiputussarjoilla ja supersarjoilla vai käyttää ihan perustekniikoita ja sarjoja. Erikoistekniikoiden jatkaminen maanantain sekä tiistain treenien tapaan kiinnosti, mutta samoin aloin miettimään ja hieman pelkäämään erikoistekniikoilla tehtävän selkätreenin menemistä

Tällä viikolla on nyt takana pari kuntosalitreeniä joissa on tullut käytettyä paljon erikoistekniikoita. Maanantaina tuli käytettyä lähes "kaikkia" mahdollisia erikoistekniikoita niin pyramiidisarjajo, korotussarjoja, tiputussarjoja, supersarjoja kuten myös giant-sarjoja. Lisäksi erikoissarjoja tuli vielä yhdisteltyä toisiinsa käyttämällä korotussarjoja supersarjojen kanssa. No näitä komboja tuli tehtyä ainoastaan yhden kerran. Kun muuten tuli tehtyä kaksi

Väliviikon jälkeen paluu kuntosalille tekemään olkapää-, hauis- & ojentajatreeniä Jutan kanssa. Ei siis ihan "normaali" paluu kuntosalitreenien pariin vaan jälleen hieman poikkeava treeniä. Kun treeni sisältää pyramiidisarjan, korotussarjan, supersarjan tai giant sarjan eli "jättiläissarjan" niin treeniä voi pitää "erkoisena" tai yleisesti normaalista treenistä poikkeava. Tämän päiväinen treenin puolestaan sisälsi kaikki kyseiset erikoissarjatyypit tavalla tai

Tuli löydettyä tai siis bongattua Youtubesta yksi Old school workout musiikki lista ja päätin lisätä sen samantien Spotifyyn. Kahdenkymmenen kappaleen lista pitää sisällään aika monia biisejä mitä olen aikoinani kuunnellut ja kuuntelen edelleen kuntosalilla. Soittolista koostuu viiden yhtyeen biiseistä joihin kuuluu seuraavat yhtyeet The Prodigy, Rammstein, Linkin Park, Pendulum sekä Limp Bizkit. Näistä itse eniten olen kuunnellut The Prodigyä sekä Ramsteinia

Versa gripsit ja vetoremmit on periaatteessa sama asia, mutta käytännössä eri asia. Molemmat ovat vetoremmejä joilla haetaan liikkeisiin pitoa ja helpotetaan liikkeen ottamista lihakseen. Itselläni meni kauan aikaa, että alussa edes tutustuin vetoremmeihin. Tähän aikaan ei ollut tietoakaan Versa gripsseistä vaan melkein rannesiteet ja vyö olivat vetoremmien ohjella tunnetumpia apuvälineitä. Vetoremmit ovat mielestäni enemmän oldschoolia ja versa gripssit

Väliviikon pitäminen kuntosaliharjoittelusta on ollut minulle alusti asti yksi vaikemmista asioista. Käytännössä siitä alkaen kun aloin käymään kuntosalilla yli kymmenen vuotta sitten aina tähän päivään asti väliviikkon pitäminen on ollut minulle korkea kynnys. Ihan samalla tavalla kuin kevyt viikko tai kevennetty viikko. En oikein osaa sanoa ja en tiedä mikä noista kahdesta asiasta tekee minulle niin vaikean. Alkuvuosina yritin pitää joskus kevennettyjä

Eilen tuli kolottua hieman olkapäätä hauisliikkeessä kun otin hieman liian suuret painot käyttööni. Kyseessä oli vielä ensimmäinen kunnon sarja missä tämä tapahtui, mutta tästä huolimatta tein treenin loppuun saakka. Illalla ja aamulla laitoin olkapäähän normaaliin tapaan Voltaren geeliä mitä nyt olen laittanut kipeisiin paikkoihin jotka ovat tulleet juurikin treenissä kipeiksi. En sitten tiedä onko juuri Voltaren geeli se paras ja oikea ratkaisu, mutta tähän