Aamulla puolen tunnin Crosstrainer intervalli ja illalla supersarjoilla hauis- & olkapäätreeni

16.11.2016 - 12:06

Menee taas luonnastaan, että löydän aamulla itseni treenaamasta. Tällä kertaa en eilen miettinytkään edes asiaa vaan kun olin menossa nukkumaan laitoin vain herätyksen siihen aikaan, että ehtisin aamulla käymään kuntosalilla. Näin myös tapahtui ja löysin aamulla itseni kuntosalilta tekemässä Crosstrainerillä puolen tunnin intervallia. Välillä tämä on ihan automaatio, mutta on myös hetkiä jolloin aamutreenaaminen tuntuu pakkomaiselta. Olen nyt aamuisin käynyt kuntosalilla tekemässä jonkin seuraavista treeneistä: kuntosalitreeni, aerobinen treeni tai vatsa- & kylkitreeni.

Näihin kuntosalille mentäviin aamutreeneihin on ollut sinällään helpompi lähteä aina aamuisin kuin aamuisin juoksemaan. Luulisin tässä syyn olevan treenien pituus sekä erilaisuus. Alkuvuodesta aina kesään saakka tulin ahkerasti käytyä aamulenkeillä, mutta tällöin yritin mahdollisimman usein käydä juoksemassa kymmenen kilometriä. Tämä kymmenen kilometriä tiesi pidempi kestoista treeniä sekä myöskin raskasta treeniä. Kun vertaa tämänkaltaista aamutreeniä viime aikoina tehtyihin aamutreeneihin kuntosalilla niin eron on huomannut.

Myöskin nyt loppuvuodesta kuten alkuvuodesta pihalla olevat säät ovat vaikuttaneet jaksamiseen lähteä juoksemaan pihalle. Lumi, loska, liukkaus ja kylmyys ovat asioita jotka vain tekevät aamulla juoksemaan lähtiestä itselleni välillä vaikean. Keväällä ja kesällä sään puolesta asia on ollut helpompi kun ei tarvitse liikaa miettiä vaatetusta ja juoksureittejä. Missä on lunta, missä on liukasta tai missä on mutaa? Tällä hetkellä tälläisiä asioita ei kyllä tarvisi miettiä jos menisin aamulla aamulenkille. Vantaan puolimaraton puolimaratonin jälkeen olen vain ollut juoksematta ja keskittynyt enemmän kuntosaliharjoitteluun.

Olen huomannut tämän päätöksen positiivisena asiana ainakin illan kuntosalitreeneissä. Olen jaksanut treenata iltaisin paremmin eikä painotkaan ole lähtenyt tekemään vuoristorataa. Olen myös huomannut näiden aamuisten aerobisten treenien olevan paljon kevyempiä juoksemiseen verrattuna vaikka olenkin kuntopyöräilyt sekä crosstrainerit vetänytkin intervallitreeneinä. Ensi vuonna otan taas jossain vaiheessa käyttöön juoksemisen treenenihin mukaan, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Olen jälleen miettinyt viime vuotiseen tapaan mennä halliin juoksemaan alkuvuodesta vaikka nyt ei tulisikaan lumellista talvea. Vaikka hallissa on sinällään puutteensa juosta niin siellä pääsee kuitenkin juoksemaan lyhyissä trikoissa eikä tarvitse pelätä mahdollisia jäitä. Hallikortin ostamisen myötä tulisin myöskin käymään juoksemassa sillä kortti pitäisi kuitenkin käyttää.

Parin viikon isoilla painoilla treenaamisen jälkeen "paluu" supersarjoihin

Olin tänään salille mentäessä valmistautunut jatkamaan kolmatta viikkoa isoilla painoilla treenaamista, mutta salikaverilta tuli toive palata tekemään treeniä supersarjoilla. Itse olin juuri oikeastaan tänään suunnitellut seuraavaa. Vielä tämä ja ensi viikko olisi mennyt suurilla painoilla minkä jälkeen rytmi olisi vaihtunut jokatoinen päivä suurilla painoilla ja jokatoinen supersarjoilla. Tämä oli tälläinen suunnitelma mikä tuli päivän mittaan vain päähäni. Lähinnä tämä jokatoinen päivä suurilla ja jokatoinen superseteillä lähti varmaankin liikkeelle suunntielmasta aloittaa ensivuoden puolella jälleen tuplatreenaaminen kuntosalilla.

Suunnittelin jotenkin kokeilevani tehdä tyyliin aamulla isoilla painoilla ja illalla supersarjoilla minkä jälkeen seuraavana päivänä sama toisinpäin. Kyseistä sykliä ajattelin käyttää siten, että lihasryhmä päivät menisivät myöskin vaihdelle. Maanantaisin jos aloittaisin suurilla painoilla niin seuraavana maanantaina aloittaisin supersarjoilla. Tälläinen vaihteleva sykli tuli vain mieleen kun tänään hieman suunnittelin miten voisin toteuttaa tuplatreenaamisen jos sellaisen jälleen aloittaisin.

Periaatteessa tämä vaihto isoista painoista supersarjoilla treenaamiseen ei haitannut sillä viime lauantaina tehdessäni extratreenin erikoistekniikoita käyttäen huomasin tälläisen treenin ottavan paremmin lihakseen. Tämä tuli myöskin tänään hyvin huomattua sillä vertaillessa tämän päivän treeniä viime viikkoiseen tuntuma oli erilaista. Polte oli se mitä isoilla painoilla treenatessa ei saa ja tänään tuli saatua erittäin hyvä polte sekä olkapäihin, että hauikseen.

Olkapäät tuli aloitettua triplasetillä missä tuli tehtyä pystypunerrusta edestä käsipainoilla vuorotelle minkä lisäksi tuli tehtyä vipunostoja sivulle sekä eteen. Pystypunnerruksessa sai ottaa näistä kolmesta liikkeestä suurimmat painot minkä jälkeen vipunostoihin sivulle otin pienemmät painot ja vipunostoihin eteen nostin hieman painoja. Käytin siis tässä kolmen liikkeen kombossa kolmea eri painoa. Ensimmäisen setin tein kahdella painolla tekiessäni kummatkin vipunostot samoilla painoilla, mutta katsoin paremmaksi tehdä vipunostot sivuille pienemmillä painoilla ihan tuntuman takia. En olisi saattanut edes jaksaa tehdäkkään jälkimmäisiä settejä samoilla painoilla kuin tein ensimmäisen setin.

Tämän jälkeen vuorossa oli hauiksen tekeminen 7-7-7 z-tangolla sekä hammer hauiskäännön tekemisellä käsipainoilla missä vapaa käsi oli hammer asennossa ja tekevällä kädellä tehtiin kaksi toisoa per käsi. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tulin tehneeksi kyseisillä liikkeillä supersarjaa. Jälkimmäinen hammer hauiskääntä käsipainoilla oli sellainen liike missä en loppujenlopuksi laskenut kuin yks kaks eli toistomäärän minkä jälkeen vaihdoin kättä. Niin sanotusti toistomääriä en tullut laskeneeksi eikä se tässä vaiheessa ollutkaan tarpeen kun vain teki niin monta toistoa kun vain jaksoi per käsi.

Tämän jälkeen treeni erosi muuhun treeniin siinä mielessä, että seuraavat kaksi liikettä tuli tehtyä korotussarjoilla, mutta ei supersarjana. Takaolkapäät laitteessa sekä vipunostolaite tuli tehtyä 5kg - 10kg korotuksilla, mutta ei supersarjana vaan vuoron perään. Aluksi korotussarja vipunostolaitteessa minkä jälkeen tekeminen jatkui takaolkapäitä tehden laitteessa. Kumpikan korotusarjoja tuli tehtyä kolme kappaletta missä välillä tuli tehtyä 5kg korotuksilla ja välillä 10kg korotuksilla. 

Näiden liikkeiden jälkeen vuorossa oli yksi supersarja hauikselle taljassa. Aluksi hauiskääntö tangolla tuettuna vinopenkissä minkä jälkeen vaihdettiin tango vain alhaalta ylös minkä jälkeen tekeminen jatkui hauiskäännöllä maaten ylätaljassa. Tätä supersarjaa on tullut tehtyä aikaisemminkin sillä mielestäni liikkeet yhdistävät hyvin toisiin ja ovat helppo yhdistää toisiinsa. Molemmat liikkeet ovat tuettuja eri tavalla ja muutenkin tekniikat eroavat toisistaan niin tästä syystä liikkeet yhdistyvät hyvin toisiensa kanssa.

Olkapää- & hauistreeni

  • Triplasetti 3x Pystypunnerrus käsipainoilla edestä vuorotellen + Vipunostot sivuille käsipainoilla + Vipunostot eteen käsipainoilla
  • Supersarja 3x 7-7-7 Hauiskääntö z-tanko + Hauiskääntö hammer kaksi toistoa per käsi ja vapaa käsi ylhäällä
  • Vuoron perään (ei super) 3x Vipunostolaite korotussarja + Takaolkapäälaite
  • Supersarja 5x Hauiskääntö talja tanko tuettuna vinopenkissä + Hauiskääntö ylätaljassa tanko maaten

 

Samalla kun raskas treeniviikko suurilla painoilla lyhyempiä kuuden toiston sarjoja loppui ja aloitin tällä viikolla tupla treenien tekemisen niin samalla tein muutoksia myös ruokavalioon. Vaikka viime viikolla tulikin tehtyä isommilla painoilla kuuden toiston sarjoja ja treenit olivat sen kautta raskaampia niin tästä huolimatta viime viikon ruokailuni eivät olleet mitään mättöä vaan päin vastoin. Mielestäni söin jo viime viikolla hieman vähemmän siihen

Raskas treeni viikko takana mikä kesti kahdeksan päivää sisältäen yhden lihasryhmän per päivä on takana ja uusi treeniviikko alkoi vanhoilla kujeilla. Toissa lauantaina alkanut raskas treeniviikko päättyi lauantaina hauistreeniin minkä jälkeen sunnuntaina vietin välipäivän. Ajattelin aluksi riittääkö yksi välipäivä ennen uutta treeniviikkoa vai ei? Tämän johdosta olin hieman ajatellut pitäväni myöskin maanantaina välipäivänä, mutta toisin kuitenkin kävi. Tänä

Raskas treeniviikko päätökseen hauistreenin myötä. Näin ollen minulle tuli kahdeksan päivää kuntosalitreenejä putkeen. Niin sanotusti jälleen uusi ennätys peräkkäisissä päivissä mitattuna. Edellinen "ennätys" tuli joululomallani kun kävin kuutena päivänä peräkkäin treenaamassa. Tällöin olisi myöskin saattanut tulla helposti seitsemän tai kahdeksan päivän putki, mutta päätin tuolloin pitää jouluaaton välipäivänä. Mitään ennätyksiä en tässä hakenut enkä noita

Tällä viikolla hieman kävi niin kuin alunperin "suunnittelin" ruokien osalta. En nyt sanoisi suunnitelleeni, mutta hieman mietin asiaa. Syön vähän raskaan treeniviikon aikana. Tulin siihen tulokseen viime viikolla ettei näin kannata tehdä kahdestakin syystä. Yleinen jaksaminen ja olotila laskee helposti kun ei syö riittävästi mikä vaikuttaa myöskin jaksamiseen kuntosalilla. Kun kroppa ei saa tarvittavasti tiettyjä asioita niin tällöin kroppa alkaa antaa

Torstaina oli vuorossa raskastreeni ja samalla sekä ajallisesti että liikemäärällisesti lyhin treeni. Torstaina oli vuorossa alaselkä ja tällä kertaa kuntosalille menoaikakin oli viikon aikaisin. Torstaina treeni alkoi jo kello 15:sta ihan muista syistä ja tämä oli vain paras kellon aika treenille. Sinällään tuolla kellon ajalla ei ollut vaikutusta treeniin tai siihen miten se toteutettiin. Käytännössä minulla oli aikataulu milloin minun piti lähteä keskustaan

Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut tällä viikolla päivistä sekaisin. Luuulisin tähän asiaan vaikuttaneen sen, että treeniviikko alkoi jo lauantaina etureisitreenillä. Tämän jälkeen olen kyllä tiennyt koska on ollut viikonloppu sekä arkipäivä, mutta päivät ovat olleet hakusessa. Maanantaina taisin luulla, että on tiistai ja tiistaina taisin olla jo keskiviikossa ajottain. Käytännössä tällä ei ole ollut mitään merkitystä vaikka päivät ovat olleet sekaisin kun

Rintatreeni taisi olla nyt ensimmäinen treeni kun seuraavana päivänä edellisen päivän treeni on oikein tuntunut. En oikein osaa sanoa miksi juuri rintatreeni on tuntunut treenin jälkeisenä päivä enemmän kuin muut treenit. Ennen rintatreeniä tein vielä enemmän lämmittelyä ja venyttelyä kuin viikon muissa treeneissä joten onko rintatreeni ollut vain kovin treeni tähän asti? Onko rinta ottanut treenin vain paremmin kuin muut treenit? Vai tarvitseeko rinta vain

Kalenterissa viikko vaihtui, mutta treeniviikolla viikko jatkui. Maanantaina vuorossa oli rintatreeni ja menimme "poikkeuksellisesti" kuntosalille ennen kello 16:sta aikaa. Tämä oli hieman suunniteltu asia ja mielestäni tämän aikaisemman ajankohdan kuntosalilla huomasi. Kuntosalilla oli paljon rauhallisempaa mitä siellä on ollut viimeiset pari viikkoa. Tosin helmikuu alkaa olemaan lähellä mikä myöskin vaikuttaa yleisellä tasolla väkimääriin kuntosalilla

Ennen kuntosalille menoa en ollut varma vielä päivän treenistä. Ajattelin sen olevan joko selkätreeni tai rintatreeni, mutta tähän halusin vastauksen salikaverilta mitä tänään tehdään. Minulla oli pienoinen suunnitelma missä järjestyksessä minkäkin lihasryhmän voisi tehdä. Päivistä ei ollut niinkään tietoa, mutta tänään treenin aikana tuohonkin tuli vastaus kun mietimme miten treeniviikko tulee nyt jatkumaan. Treeniviikkoi alkoi etureisitreenillä mitä seurasi

En muista olisinko ikinä aloittanut treeniviikkoa lauantaina, mutta nyt lauantaina tuli ailoitettua raskas treeniviikko. Alunperin raskas treeniviikko oli tarkoitus aloittaa maanantaina, mutta suunnitelmien muuttuessa viikolla vähän väliä niin kävi myös raskaan treeniviikon alkamisajankohdan. Periaatteessa tuolla ei ollut nyt niin väliä alkaako treeniviikko lauantaina vai maanantaina. Olen tottunut sekoittelemaan treenien päiviä sekä treeniviikkojen