240kg kyykkyä pitkästä aikaa

04.01.2024 - 09:28

Niin ne päivät näköjään vaihtelevat vain todella paljon. Viimeksi kun minulla oli lauantaina viime vuoden viimeinen treeni ja tein kyykky treenin niin jaksoin tehdä vain 205kg painoilla viisi toistoa. Odotukset tuota treeniä kohtaan olivat suuremmat mutta jo hyvissä ajoin huomasin tangon vain painavan selässä. Minun oli tarkoitus tehdä ihan erilainen treeni mitä lopulta tein sillä minun oli tarkoitus tehdä 220kg - 230kg painoilla paria toistoa. Lopulta kun huomasin että nyt ei vain kulje niin päädyin sitten vieläkin kovempaan ajatukseen. Tekisin 205kg painoilla kymmenen toistoa.

Niin jos jo 185kg painot painoivat ja hyvä kun sain pari toistoa tehtyä niin sen jälkeen sitten saan 205kg painoilla kymmenen toistoa. No toisaalta tuossa pari viikkoa sitten 205kg painot vai oliko ne 210kg painot tuntuivat todella raskaille ja minun oli tarkoitus jälleen hakea sitä 220kg - 230kg painoja niin päädyin laskemaan painot 185kg joilla tein kymmenen toistoa. Ehkä jotenkin tuon treenin pohjalta sain tyhmän ajatuksen lähteä edes suunnittelemaan kymmentä toistoa 205kg painoilla millä olen saanut maksimissaan tehtyä muistaakseni seitsemän toistoa.

Tuolloin tekeminen alkoi painamaan neljännen kohdalla paljon ja viides tuli sitten hieman heikommin minkä jälkeen lopetin sarjan ja samalla treenin siihen. Tuo kyykky meni todella heikosti minkä lisäksi minulla ei ollut sitten yhtään motivaatiota ja mielenkiintoa tehdä enään mitään tuossa treenissä.

Eilen oli sitten vuorossa tämän vuoden ensimmäinen kyykky & jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut sellaisia tuloksia mitä lopulta sain. Maanantaina kun palasin kotiin ja kävin tekemässä vuoden ensimmäisen treenin Pitäjänmäen PTVGYM:llä niin minulla oli odotukset korkealla vaikka tosiaan vuosi päättyi tuoho murheelliseen 205kg kyykky treeniin. Toisaalta maanantaina oli vuorossa maastavetotreeni ja viimeisin maastavetotreeni ei mennyt niinkään kanssa hyvin niin ehkä sen olisi pitänyt jo sanoa jotain?

Tiistaina olikin sitten penkkitreeni ja ei sekään nyt niin nyt niin hyvin mennyt kuin mitä penkkitreeni tuossa pari viikkoa meni. Tein sentään parin viikon aikana penkkiä 170kg - 185kg painoilla viiden - seitsemän toiston sarjoja ja vaikka nyt teinkin 205kg painoilla kaksi toistoa niin tunsin jo 180kg tulleen tuossa treenissä heikommin kuin noissa parin viikon treeneissä. Sanoisin että olin paljon paremmassa penkki kunnossa noiden parin viikon treenien osalta vaikka ihan viimeisin alkoikin jo painamaan. Toisaalta varmaankin sen takia myöskin tuo tiistain penkkitreeni meni vielä heikosti kun viime viikon perjantaina penkki meni myöskin heikommin. 

Muutenkin sanoisin että kun tein 180kg kolme viiden - kuuden toiston tai 185kg kolme viiden toiston sarjaa niin on suhteessa parempia treenejä kuin tämä 205kg painoilla pari toistoa. Niin siis teknisesti kun tekeminen tuntui "helpolle" kun nyt tunsin sen jo painavan samoilla painoilla millä tein sen kolme - neljä toistoa enemmän. Eli vaikka teinkin 205kg painoilla jotenkin sen pari toistoa niin en tuohon treeniin voi olla sinällään tyytyväinen mutta toisaalta en ollut tehnyt aikoihin 200kg painoilla niin sainhan nyt ainakin hermotusta jälleen niihin.

Sitten päästäänkin eiliseen ja vuoden ensimmäiseen onnistuneeseen treeniin. Jotenkin minulla oli jo ennen kuntosalille menoa hyvä ja luottavainen fiilis treeniä kohtaan. Yleensä tuo lupailee huonoa ja treeni menee päin persettä. Toisaalta vaikka minulla oli hyvä fiilis ennen treeniä niin en kuitenkaan ajatellut treeniä enkä myöskään nostanut odotuksia treeniä kohtaan. Päätin katsoa normaaliin tapaan kuntosalilla vasta päivän kunnon eli rakensin kyykkytreeniä ihan alusta ja tuon viime lauantain epäonnistuneen treenin pohjalta.

Lähdin siis siitä liikkeelle että kun edellinen kyykkytreeni meni penkin alle niin myöskään nyt ei kulje. Tätä samaa kaavaa oli siis viikon aikaisemmat treenitkin menneet eli huonosti. Maastaveto sekä penkkitreenissä jopa hieman odottelin parempia tuloksia ja menin kuntosalille sillä ajatuksella että nyt voisi lähteä vuosi käyntiin hyvillä treeneillä. Näin ehkä myös omat odotukset nousivat liikaa jolloin myös pettymys oli suurempi. Nyt tällä kertaa olin valmistautunut siihen että treeni voisi mennä myöskin huonosti.

Rakensin kyykkytreenin ihan normaalisti ja rauhassa. Päätin tehdä kahden toiston sarjoja jokaisella painolla ihan lämmittelystä saakka kun normaalisti teen kolmen toiston sarjoja. Aluksi aloitin ihan normaalisti tekemään ennen ensimäistäkään kyykkyä liikkuvuus ja venyttelyä. Tuo minun normaali rutiini mikä ei ole mikään ihmeellisen pitkä eikä mikään muutenkaan ihmeellinen. Tämän jälkeen laitoin 60kg tankoon ja tein kolme kahden toiston sarjaa alhaalla pysäyttäen nopeilla palautuksilla. Sen jälkeen sama 100kg painoilla eli kolme kahden toiston sarjaa pysäytyksellä ja nopeammilla palautuksilla. Sitten olikin vuorossa 140kg painot joilla tein kaksi kahden toiston sarjaa pysäytyksellä.

Kaikki tuntui menevän hyvin 140kg saakka ja huomasin että minulla ei tunnu olevan mitään ongelmia ainakaan vielä. 60kg ja 100kg painoilla sarjojen välissä olleet palautukset olivat suhteellisen nopeita eli varmaan jotain minuutin luokkaa tai maksimissaan puolitoista. 140kg painoilla aloin sitten ottamaan käyttöön jotain viiden minuutin palautusta. Jokaisen painojen lisäyksen yhteydessä otin sitten hieman pidemmän palautuksen.

140kg jälkeen nostin painot 170kg joilla päätin jostain syystä tehdä myöskin pysäytyksellä kaksi toistoa. Yleensä pysäyttämisen lopetan 160kg kohdalla kun 170kg ja 180kg onkin sitten jo minulle niin isoja painoja että sitten oikeasti pitää olla kunnossa että uskalla alkaa pysäyttämään. Jotenkin 170kg jopa pysäytyksen kanssa tuntui helpolle. Tämän jälkeen alkoinkin sitten miettimään. Teenkö vielä 200kg pysäytyksellä ja keskityn tällä kertaa pysäytys kyykkyyn vai alanko tekemään ihan normaalisti ja katson mihin pääsen?

Päädyin lopulta pienen pohdinnan jälkeen ihan normaaliin kyykkyn ilman pysäytystä ja katsoin mihin asti pääsen. En kuitenkaan ollut kyykännyt suuremmilla painoilla pitkään aikaan. Aluksi meni siis 200kg minkä jälkeen 220kg joila tein vielä kahden toiston sarjoja. Tämän jälkeen päädyin ottamaan 230kg painoilla yhden toiston kun eräällä tapaa jo mietin 240kg painoja. Ajattelin että jos lähden tekemään 230kg enemmän kuin yhden toiston niin se rasittaa liikaa. Ajattelin myöskin että lähtisin kokeilemaan tekemään viiden toiston sarjaa 230kg painoilla jolloin se olisi ollut viimeinen sarja.

Ajattelin kuitenkin koko ajan 240kg painoja niin päädyin ottamaan sen yhden toiston 230kg painoilla ihan vain että katson miten se tulee. Sehän tuli lopulta hyvin ja kun katsoin tekemiseni videolta niin minulla oli hyvä mieli lähteä tekemään 240kg painoilla. Aluksi suunnittelin että lähtisin hakemaan useampaa toistoa mutta kun olin saanut sen yhden toiston niin päätin jättää  siihen. Se ei tuntunut ihan niin helpolle että olisin alkanut hakemaan toista tai jopa kolmatta toistoa. Tuon jälkeen päätin sitten vielä tehdä toisen ykkösen 240kg painoilla ja se olikin sitten myöskin teknisesti heikompi kun katsoin sen videolta.

Edellisessä kyykkytreenissä sain tehtyä 205kg painoilla kyykkyä ja nyt meni 240kg. Hieman eroa treenien välissä enkä oikein nyt tiedä mistä tuokin johtuu mutta varsinkin kyykky on minulle sellainen treeni missä vain tulokset voivat heitellä paljon.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?