16.5km lenkki vesisateessa launtaina ja tänään "väsyneempi" kuntosalitreeni

16.11.2016 - 12:06

Tänään jäi aamulenkki väliin vaikka sellaista suunnittelin tai oikeastaan mietin pystyisinkö menemään lenkille. Tänään oli tarkoitus mennä pitkästä aikaa töihin pyörällä kun sen sunnuntaina toin takaisin. Pyörällä töihin, pyöräilyvaatteiden vaihto juoksuvaatteisiin ja juoksemaan sekä iltapäivällä pyörällä takaisin kotiin. Olen tämän operaation kerran suorittanut, mutta onhan tuo jo hieman kun illalla oli vuorossa vielä kuntosalitreeni. En muista oliko tuolloin kerran kun menin pyörällä eka toimistolle ja sieltä juoksemaan niin kuntosalipäivä vai ei. Tuo taisi olla aikoinaan maanantaipäivä, mutta tuolloin taisin käydä kuntosalilla sunnutaisin enkä maanantaisin. Tänään tai siis eilen kun päätin tämän aamun suunnitelmista katsoin tuon olevan kuitenkin ihan liikaa.

Tietenkin aamulla kun heräsin niin kuulin vesipisaroiden osuvan pihalla ikkunoihin ja seiniin. Miten taas saattoikaan ilman jatkuvan samankaltaisena kun mitä se oli ollut eli että, vettä ja vettä. Tämä ei kuitenkaan muuttanut suunnitelmiani vaikka vaikka hieman se laittoikin miettimään. Vettä ei kuitenkaan satanut kamalasti ja juuri kun olin lähdössä niin vesisade hieman hellitti enemmän mikä oli vain hyvä asia. Päätin kuitenkin aamulla meneväni pyörällä vaikka satoikin vettä sillä olinhan käynyt lauantaina suhteellisen kovassa vesisateessa juoksemassa 16.5km lenkin vaikka alla olikin pohjilla perjantain hack-kyykyt.

Lauantaina sain vain idean lähteä juoksemaan ja jossain kohtia päätin juosta pidemmän lenkin kun niitä ei ole hirveästi tullut. Eipä niitä nyt muutenkaan tule hirveästi vedettyä, mutta lauantaina lenkin alussa päätin yrittää juosta pidemmän lenkin. PIdemmällä tarkoitan 15km tai yli sillä kymmenen kilometriä on minulle aika perusmatka. Tietenkään oikeasti tuo 15km ei ole mikään pitkä lenkki jos asiasta keskustelee juoksijan kanssa. Lähinnä pitäisi saada pidempiä lenkkejä puolimaratonia varten, ei oikeastaan muuten vaikka pitkäkestoisempi aerobinen treeni olisin hyväksi. En oikeastaan tiedä miksi voisin "helposti" vetää esim viikonloppuisin kyllä spinningmaratoneja, mutta saman kestoinen juoksu ei vain oikein onnistu.

[[{"fid":"465","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":725,"width":551,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Kaikista paras olisi kuitenkin ollut jos olisin levännyt vain lauantaina enkä olisi mennyt ollenkaan juoksemaan. Perjantaina tein kuitenkin 195 toistoa hack-kyykkyä sekä muutenkin treenin aikana minulla oli heikompi olo. Lauantaina ekan neljän kilometrin ajan minun molempiin jalkoihin sattui hieman tai ainakin oli jonkinlaisia kipuja, mutta nämä menivät nopeasti pois. Lauantaina muutenkin jalkani olivat jumissa joten lenkki ei auttanut tämän suhteen yhtään asiaa vain pelkästään pahensi sitä. Enkä myöskään ajatellut lauantain lenkkiä yhtään tämän viikon treenien kannalta eli miten lauantain lenkki tulisi vaikuttamaan tämän viikon kuntosalitreeneihin. Käytännössä en miettinyt sitä miten tulen palautumaan lenkistä varsinkin kun tein niin pitkän lenkin.

Ihmeellinen päivä kuntosalilla kun väkeä oli ihan kamalasti kesään nähden ja itse olin hieman väsynyt

Tänään kyllä tuntui hyvältä kropassa ja ajattelin yleisesti olevan palautunut viime viikon treeneistä. Näin ei kuitenkaan ollut ja huomasin tämän ensimmäisessä kunnon pystypunnerrus sarjassa. Tänään oli myöskin normaalia erilaisempi probleema ja varsinkin pystypunnerrusta tehdessä. Vasen käsi ei toiminut yhtä hyvin kuin oikea. Jo 50kg käsipainojen saanti alkuasentoon tuotti vaikeuksia ja asiaa pahensi vain vasemman puolen "laahaus". Ei varmaan ollut edes kaukana, että olisin saanut olkapään huonoon kuntoon jos minulla ei olisi ollut varmistajaa. Nuo 50kg käsipainot ovat kuitenkin niin suuret, että en jaksa hallita niitä 100% joten on vain parempi kysyä varmistaja katsomaan. Varsinkin ensimmäisen toiston katsominen / varmistaminen auttaa todella paljon mikä helpottaa omaa tekemistä. Huomasin tämän viikko sitten kun tein tiputussarjan yksin alusta asti ilman ketään varmistajaa niin aloituspainoihin kului valtavasti energiaa. Vaikka jaksoin nostaa silloin todella hyvin 50kg käsipainot alkuasentoon niin jos tuolloinkin olisi ollut varmistaja niin tämä olisi auttanut tiputussarjan myöhemmissä painoissa jolloin olisin saanut enemmän toistoa.

[[{"fid":"464","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Kun ensimmäinen liike pystypunnerrus meni hieman "huonosti" vaikka oikeasti se ei mennytkään niin tämä laittoi pienen "varoituksen" päälle. Lähinnä siltä kannalta ettei tänään kannattanut kokeilla millän kovin suurilla painoilla ihan kaikkea vaan jos mietti paino valintoja niin otti sitten ne hieman pienemmät. Yleensä treeneissä käy näin jos ensimmäinen liike menee "huonosti" niin tämä vaikuttaa helposti treenin muihin liikkeisiin. Ainahan näin ei kuitenkaan käy, että ensimmäisen liikkeen mennessä huonosti loput liikkeet menevät samalla tavalla. Ei ja minullakin on käynyt monta kertaa siten, että ensimmäinen liike on mennyt huonosti tai huonommin kuin olen olettanut niin treenin loput liikkeet ovat menneet ihan normaaleilla painoilla.

En oikein tiedä, mutta suunnittelin ennen kuntosalille menoa tekeväni kuusi olkapääliikettä sekä neljä hauisliikettä. Suunnitelma oli tehdä kolme olkapääliikettä ja kolme takaolkapääliikettä sekä tietenkin neljä hauisliikettä. Jostain syystä suunnittelin tekeväni tänään kunnolla takaolkapäitä kuitenkaan vähentämättä normaaleiden olkapääliikkeiden määrää sinällään. Tuo jäi kuitenkan vain suunnitelmaksi tänään sillä tein yhteensä yhdeksän liikettä joista neljä hauisliikettä ja viisi olkapääliikettä. Viidestä olkapääliikkeestä kaksi oli takaolkapääliikkeitä sekä kolme normaaleita olkapääliikkeitä. Mietin kyllä treenin lopussa tekeväni lisää liikkeitä, mutta aloin olemaan väsynyt ja kellokin näytti yli 21 joten katsoin liikemäärän olevan ihan hyvä.

Ajattelin tänään kuntosalilla olevan vieläkin hiljaisempaa mitä parin viikon ajan on ollut. Kuitenkin Juhannus takana joten ajattelin, että nyt viimeisetkin ovat viimein kesäkunnossa ja aloittavat tauon kuntosalita, mutta näin ei ollut. Olin kuntosalilla hieman ennen 19.30 ja ihmettelin kuinka paljon väkeä siellä oli. Tietenkin tänään oli maanantai, mutta silti väkeä oli paljon enemmän kuin kuvittelin. Saa nyt nähdä oliko tämä tälläinen yksittäinen ihmepäivä vai onko nyt luvassa joku ihmeellinen kesän väkiboosti.

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 25kg x10, 2x10 50kg, 2x10 45kg
  • Tripla hauis istuen 2x20, 2x15kg normaali vastaote x8, normaalilla tyylillä hitaat alasviennit x4 sekä hammer ylös normaali alas x6
  • Vipunostot sivulle istuen tiputussarja 3x 7,5kg x12, 5kg x12
  • Hauiskääntö z-tanko 3x10 47,5kg
  • VIpunostot takaolkapäille 3x10 7,5kg
  • Takaolkapääsoutu köydellä taljassa 50kg x10, 3x10 60kg
  • Hauiskääntö ristikkäistalja 40kg x10, 3x10 50kg
  • Vipunostot eteen levypainolla 3x10 20kg
  • Keskitetty hauiskääntö 3x10 15kg

Tiistain selkätreeni vaihtui keskiviikolle. Ehkä näin oli lopulta parempi, että sain yhden päivän vielä väliä viime perjantaina tekemääni selkätreeniin. Kun viime viikolla selkätreeni vaihtui tiistailta perjantaihin niin tämä tarkoitti myös sitä, että selkätreenien välinen aika lyhentyi tälle viikolle sillä nyt ei ollut tarkoitus yleisesti vaihtaa selkätreenin päivää. Viime perjantaina tein kuitenkin maastavedossa 230kg kahden toiston "sarjan" sekä jatkoin

Viime kesänä aloin miettimään uusien kuntosalikenkien ostamista, mutta tällöin tämä asia jäi vain pyörimään taustalle. Tällöin ajattelin kenkien ostamista hieman eri tavalla kuin viimeaikoina. Viime kesänä vielä tulin miettineeksi yleisesti kyykyn sekä maastavedon kannalta kenkien ostamista, mutta ostaessani Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät tämä muuttui. Käytin lomani aikana Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkiä muutamissa treeneissä kokoajan jaloissani

Loman viimeinen kunnon kuntosalitreeni sekä ensimmäinen treeni normisalilla viiteen viikkoon. Aloitin tämän viikon treenit Vammalassa kolmella treenillä ja päätin viikon selkätreenillä Espoossa. Huomasin tänään myös sen kuten huomasin saman asian neljä viikkoa sitten aloittaessani treenaamisen vanhalla salillani Vammalassa, että laitteisiin ja painoihin pitää vain aina tottua. Liikeradat voivat olla erilaisia kun laitteet ovat erilaisia. Tämä on välillä hyvä

Viime viikolla minulla oli jo jalkojen kanssa kipuja kunten muutama viikko muutenkin takaperin. Tänään oli vuorossa viikon jalkatreeni ja kun eilen tunsin hieman jotain kipuja jaloissa niin tänään päätin jättää nyt neljään viikkoon ensimmäistä kertaa arkiaamuisin juoksemani kolmen ja puolen kilometrin lenkin. Ajattelin säästää illan jalkatreeniin kaiken energian ja yritin säästellä muutenkin jalkoja niin paljon kuin vain pystyin. Tietenkin sunnuntaina

Eilinen 15.6km iltalenkki oli sitten vain huono asia tämän päivän kuntosalitreeniä ajatellen. Eilen jo lenkin jälkeen olin väsynyt ja jaloissa tuntui, että olin ollut juoksemassa. Vaikka tänään kropassa ei tuntunut sinällään mitään ihmeellistä kuin jaloissa jotain kankeutta ja polvissa hieman rasitusta. Tänä aamuna menin jälleen juoksemaan kolmen ja puolen kilometrin lenkin mitä olen nyt arkipäivisin juossut. Lenkin alku oli kamalaa puurtamista "tönköillä"

Viime viikolla hauistreeni meni melkein erikoissarjoillla läpi ja tänään hauistreeni meni ihan erilailla. Käytännössä tänään hauistreeni keskittyi ensimmäiseen liikkeeseen jonka jälkeen loput liikkeet tein normaalisti enkä edes yrittänyt mitään ihmeellistä. Aloitin tänään treenin hauiskäännöllä istuen jossa tein pyramiidisarjan. Tämä pyramiidisarja oli loppujenlopuksi todella raskas ja sain hauikseen todella hyvän pumpin. Tämän johdosta päätin etten yritä

Treeniviikko takana ja mitä olen taas saanut siitä? Olen yleisesti väsynyt ja jaloissa tuntuu kipua eli ihan normaalia meininkiä kun treenit on tehty kunnolla tai hieman yläkanttiin. Huomasin tänään jalkoja tehdessä heti ensimmäisien sarjojen jälkeen hack-kyykyssä, että oikeassa jalassa alkoi tuntua jotain kipua. Huomasin kyllä kivun, mutta en antanut sen vaikuttaa niin hack-kyykyn jatkamiseen kuin seuraavien liikkeiden valintaan ja tekemiseen. Välillä ehkä

En tiedä olenko nukkunut viimeaikoina vähän vai johtuuko se vain treeneistä sillä tänään sekä eilen kellon ollessa about 21 tai jotain ja Netflixin tai blu-rayn ollessa päällä meinaan nukahtaa. En tiedä katsonko välillä television ruutuun vai onko silmäni kiinni. Välillä vain havahdun siihen, että silmäni ovat tai ovat menossa kiinni. Ehkä nyt lomani aikana kun en ole normaalissa rytmissä oikein kiinni niin väsymys on vain alkanut tulla. En vielä viime viikolla

Kolmas kerta kun tein sumo maastavetoa ja kolmas kerta kun tein isommilla painoilla kun viimeksi. Ensimmäisellä kerralla kokeilin sumo maastavetoa normaalin maastavedon jälkeen ja tein 140kg painoilla viiden toiston sarjoja kolme. Seuraavalla viikolla nostin painot 180kg jolla tein kanssa viiden toiston sarjoja. Tänään oli vuorossa ensimmäistä kertaa 200kg painot joilla aluksi ajatelin jatkaa viiden toiston sarjojen tekemistä. En tiedä johtuiko päivästä vai

Tämän päivän hauistreenin idea lähtiä vain itsekseen menemään ilman suurempia suunnitelmia. Tämän päivän treeniin suunnittelin etukäteen muutamia asioita, mutta nekin olivat olkapäiden puolelle. Tämän päivän hauistreeni oli siinä mielessä epänormaali kun tein kaikki hauisliikkeet joko pyramiidisarjana tai tiputussarjana. Taino yhden hauisliikkeen tein tänään normaalilla tyylillä, mutta sekin liike oli uusi ja aika erikoinen. Hauistreenin sarjat menivät tänään