Puolen toista viikon tauon jälkeen kyykyssä 210kg painoilla sarjaennätys

29.09.2018 - 13:57

Puolentoista viikon tauon jälkeen sain tehtyä kyykyssä uuden sarjaennätyksen 210kg painoilla saadessani viisi toistoa. Viime viikolla tein maastavetoa hieman säästellen minkä lisäksi jätin viime viikolla kokonaan jalkatreeneissä kyykyn väliin sillä minulla oli hieman alaselän kanssa ongelmia. Ei mitään pahoja mutta halusin välttää alaselkää rasittavien liikkeiden tekemistä sillä halusin saada selän kuntoon. Tämän johdosta minulle tuli kyykkyyn puolen toista viikon tauko ja näytti olevan vain hyvä asia minkä johdosta olen nyt miettinyt maastavetoon hieman samanlaista suunnitelmaa.

Kun menin tekemään keskiviikkona jalkatreeniä niin en tiennyt mitä odottaa kyykyltä. Kaikki lämmittelyt ennen ensimmäistäkään kyykkäämistä sujui todella hyvin ja ensimmäinen kyykky lämmittelysarja 60kg painoilla meni todella kevyesti. Tämän johdosta minulla oli henkisesti varmempi olo lähteä tekemään kyykkyä. Tällä kertaa otin enemmän lämmittelysarjoja mukaan kuin mitä viimeisillä kerroilla olen tehnyt. En tiedä mihin tuon perustin mutta jotenkin halusin vain paremman tuntuman kyykkäämiseen sekä ajattelin saada jalat lämpimäksi paremmin mitä enemmän toistoja on alla.

Tulin huomanneeksi sitten loppuvaiheessa sen, että tällä kertaa pystyisin yrittämään kyykätä 200kg painoilla tai hieman isommilla. 200kg painot kun ovat itselleni sellainen raja mikä on raskasta huonoja päivänä ja helpompaa parempana päivänä. 180kg painoilla nyt tuntuu tulevan se kolme toistoa oli sitten kysessä hyvä tai huono päivä mutta 200kg painoilla tekeminen vaatii paremman päivän kuin hieman normaalisti.

Olen saanut joskus lähiaikoina tehtyä 210kg painoilla kolme toistoa eli parannusta tuohon tuli kaksi toistoa. Sarjan aikana tekeminen tuntui jopa kevyelle eikä paikkoihin sattunut yhtään tai edes tuntunut sille, että en välttämättä jaksaisi tehdä. Tuon 210kg viiden toiston jälkeen jouduin hieman miettimään millä painoilla tekisin seuraavaksi. Jatkaisinko 210kg painoilla vielä vaikka saisinkin vähemmän toistoja vai vähentäisinkö painoja? Lopulta päädyin tekemään 180kg painoilla jolla sain tehtyä kolme toistoa mitkä kaikki tuntuivat vaikeammilta kuin yksikään 210kg toisto. Tuon 180kg kolmen toiston jälkeen lopetin kyykyn siltä osilta siihen.

Lopputreeni menikin sitten enemmän reisilaitteissa sekä pohkeita tehdessä. Ei mitään ihmeellistä mutta sellaista mikä meni todella hyvin perille. Minulla tuntui tekeminen niin etureisissä kuin takareisissä vaikka teinkin vain perussarjoja etureisilaitteessa sekä takareidet maaten laitteessa. Todella perus tekemisellä saa siis treenin menemään hyvin perille kunhan keskittyy jokaiseen toistoon eikä vain toistojen tekemiseen. Reisikoneissa onkin ihan eri tehdä toisto kunnolla ja rauhallisemmalla temmolla kuin vain yrittää saada tehtyä liikettä liian suurella painolla. 

Kävin tekemässä ensimmäisen treenin PTVGYM Pitäjämäki 2.0:ssa ja täytyy sanoa että Pitäjänmäen PTVGYM:stä on tulossa hyvä kuntosali. Juurikin tulossa sillä kaikki uudet laitteet eivät ole vielä tulleet ja ne uudet laitteet jotka ovat Pitäjänmäen PTVGYM:lle tullut niin lupaa hyvää. Oikeastaan vielä kun katsoo listaa tulevista laitteista Pitäjänmäen PTVGYM:lle niin se on jopa mielestäni parempi kuin ne laitteet mitkä sinne ovat jo tulleet. Uusien laitteiden ansiosta treeneistä saa tehtyä monipuolisempia sillä ennen laajennusta ja uusia laitteita laite tarjonta on ollut aika suppea.

Olen viime vuosien aikana muutamia kertoja kokeillut trap bar tankoa mutta en ollut oikein koskaan tehnyt sillä kunnolla varsinaista treeniä. Tuolloin kyllä huomasin että liike ottaa todella paljon etureisiin mutta en oikein rekisteröinyt sitä itselleni kun olen ollut normaalin maastavedon puoleen. Se voi olla myös että kaikilla saleilla joilla olen treenannut vuosien saatossa aktiivisesti niin ei ole ollut käytössä trap bar tankoa. Myöskin muutamalla kuntosalilla oli sellainen "puolikas" trap bar tanko eli kun normaalisti trap bar tanko muodostaa sellaisen ympärän muotoisen kehyksen niin "puoli" trap bar tanko on sitten puolikas kehykseltään.

Lauantaina aloin suunnittelemaan käyntiä Tampereen Loaded:lla kun minulla on vielä 10-kerran kortista kertoja jäljellä ja en nyt tiedä kauanko olen vielä täällä päin ennen kuin kortti menee vanhaksi. Oikeastaan suunnittelin tällä viikolla käyväni kaksi kertaa Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun tiistaina kävin tekemässä maastaveto treenin. Tuon treenin jälkeen ajattelin että voisin vielä käydä tällä viikolla toistamiseen tekemässä jonkun toisen treenin ja mieluiten arkena. Yksi vaihtoehto oli torstai jolloin vuorossa oli penkki treeni mutta tuolloin en mennyt ja perjantaina oli taas kerran vuorossa maastaveto treeni niin en halunnut nyt toista maastaveto & selkätreeniä tehdä toistamiseen samalla viikolla Tampereen Loaded:lla.

Eilen keskiviikkona päätin tehdä extemporeen pitkästä aikaa vyötöntä kyykkyä vaikka olin edellisenä päivänä käynyt Tampereen Loaded:lla ja tehnyt kovan maastaveto treenin ketjuilla. Ensinnäkin en ollut tehnyt vyötöntä kyykky treeniä aikoihin mutta nykyään teen kyykyssä lämmittelyt kuitenkin ilman vyötä 160kg tai 180kg asti. Tuo ei ole ihan sama asia vaikka teenkin kyykyn lämmittelyn ilman vyötä mikä auttaa asiaan mutta mitä enemmän tangossa alkaa olemaan painoja niin sitä vaikeampaa ja raskaanmpaa vyötön kyykky alkaa olemaan. On ihan eri tehdä vyötöntä kyykkyä matallisimmalla painoilla kuin itselle raskailla painoilla.

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.