Höpöhöpö jumppa on jatkunut salin puolella aamulenkkien ohessa mutta tällä tavalla juoksun ja salin voi helpommin yhdistää

06.04.2017 - 14:32

Tämän viikon trendi salitreeneissä on ollut sama kuin viime viikolla eli "höpöhöpö" jumppa. Pienemmillä painolla ja vielä sillä tavalla, että välillä jopa itse mietin pitäisikö tässä oikeasti alkaa "treenaan". Varsinkin käsitreeni missä tuli tehtyä hauis sekä ojentajat ja olkapäätreeni ovat olleet tällä viikolla sivusta katsottua ja tietoisesti myöskin "kevyitä". Kevyitä siinä mielessä, että olen miettinyt sarjojen välissä pitäiskö tässä oikeasti lisätä painoja vai jatkaa vain tätä samaa. Muutoin vaikka painot ovat olleet pienet niin toistomäärät ovat olleet vastaavasti sitten suurempia ja sarjoja on tullut tehtyä enemmän. Myöskin sarjojen välillä olevat palautukset ovat olleet lyhyitä tai niitä ei ole ollut. Välillä olen tehnyt supersarjoja vaikka en ole oikeasti niitä ihan suunnitellut vaan enemmänkin tehnyt toisen liikkeen heti toisen perään.

Muutoin tällä viikolla on tullut tehtyä myöskin rintatreeni mikä meni myöskin samalla kaavalla vaikka siihen hain kyllä isompia painoja ja tämä treeni kyllä poikkeasi kahdesta muusta treenistä siinä, että ne olivat kyllä "intensiivisempiä". Tämä johtui sinällään painoista jotka olivat suhteessa suuremmat kuin käsitreenissä tai olkapäätreenissä, mutta painot eivät kuitenkaan olleet niinkään suuria jos niitä vertaa ihan maksimi painoihin. Kuitenkin maanantain rintatreeni tuntui ja oli kylläkin erilainen kuin tiistain käsitreeni ja keskiviikon olkapäätreeni.

Näiden "höpöhöpö" treenien lisäksi olen käynyt nyt aamulenkeillä maanantaina, tiistaina sekä torstaina. Keskiviikkona jätin aamulenkin jostain ihmeellisestä syystä väliin vaikka heräsin kyllä hieman tätä varten. Kuitenkin jostain syystä halusin nyt hieman palautua ja jättää aamulla treenin väliin. Oikeastaan aamun aamulenkit ovat olleet suoraan verrattavissa illan kuntosalitreeneihin. Molemmat treenit ovat olleet itselleni enemmän "höpöhöpöä" kuin varsinaista kunnon treenausta ihan siinä mielessä, että kummassakin olen hieman "säästellyt".

Oikeastaan tämä on ollut nyt hyvä asia, että olen hieman säästellyt niin aamulenkkien kanssa kuin kuntosalilla. Aamulenkkien kanssa siinä mielessä, että aamun juokseminen ei ole haitannut illan kuntosalitreeniä negatiivisesti ja illan kuntosalitreeneissä olen hieman säästellyt kroppaa. Näin ollen kumpikin treenaus on säästellyt kroppaa siinä mielessä, että pian voi alkaa sitten tekemään treenejä jälleen hieman raskaammin ja muutoinkin erilaisella ajatuksella. Ei se jatkuva täysillä meneminen ole kuitenkaan hyväksi vaan välillä on parempi ottaa hieman rauhallisemmin mitä ihme ja kyllä olen nyt ottanut. 

Ei siinä kuitenkaan mitään vaikka treenit tuntuvat "höpöhöpö" tekemiseltä sillä illalla kuntosalitreenien jälkeen kropassa on kyllä tuntunut treeni. Lauantaina jalkatreeni tuntui jaloissa minkä lisäksi jalkoja alkoi särkeä. Toisaalta tämä höpöhöpö treenaaminen on ainakin jalkojen puolella edesauttanut sitä, että olen pystynyt menemään aamulenkeille hyvin ilman kipuja. Myöskin lenkille meneminen jalat kunnossa kuin jumissa on ollut vain hyvä asia ja varsinkaan polvissa ei ole tuntunut mitään ihmeellistä kun ei ole vetänyt kunnolla jalkaprässiä jollain 400kg painoilla.

Toisaalta illalla "kevyemmin" tehdyt kuntosalitreenit ovat auttaneet palautumaan paremmin aamuksi jolloin juokseminen on ollut helpompaa. Kun olen nyt alkuun tehnyt lyhyitä ja kevyitä aamulenkkejä niin illalla kuntosalillakaan ei ole mitään ongelmia. Sinällään tälläinen on yleisesti hyväksi kun käy juoksemassa sekä kuntosalilla, että ei vedä kummassakaan ihan niin täysillä kuin pystyisi. Minulla on kyllä vuosien saatossa tuostakin kokemuksia, että aamulenkit on vedettyä "täysillä" minkä lisäksi illalla on vedetty maksimi painoilla kuntosalitreeniä. Tuon seurauksena on vain vaikeampi palautua ja pidempään tehtynä tuo alkaa vain vaikuttamaan negatiivisesti kaikkiin tuloksiin. Ensiksi voi laskea juoksukunto minkä jälkeen alkaa painot laskemaan kuntosalilla tai sitten tämä tapahtuu toisinpäin.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.