Jalkatreeniä kevyellä syömisellä sekä kunnon lämmittelyillä

03.03.2017 - 08:16

Täytyy sanoa, että sinällään outo jalkatreeni tuli tehtyä keskiviikkoiltana. Pääsin tekemään pitkästä aikaa "normaalin" jalkatreenin jalat kunnossa. Ilman mitään kipuja tai muuten ei normaalissa tilassa. Viime torstaina pääsin kyllä myöskin tekemään jalkatreenin ilman kipuja ja muutoinkin jalat samassa kunnossa kuin nyt. Ainoa ero oli kuitenkin, että tein tuon jalkatreenin Vammalassa ja lähes koko treenin hack-kyykyssä. Toinen asia oli tietenkin väsyminen, "hapen loppuminen" sekä heikompi olotila johtuen kevyestä ruokavaliosta. Kolmas asia olikin sitten se koska jalkatreeni alkoi tuntumaan jaloissa sillä mielestäni se oli aika epätavallista milloin huomasin jaloissa alkaneen painamaan.

Jos aloitetaan ihan alusta niin tiesin tarkkaan edellisien päivien treenin menon kevyemmällä ruokavaliolla. Tämän puolesta osasin odottaa asioita tapahtuvan tai siis tiesin mitä asioita voi tapahtua. Tämän puolesta pystyin tarvittaessa tekemään myöskin muutoksia syömisiin tai yleisellä tasolla hiilarien nostamiseen päivän aikana. Ajattelin alunperin syövän proteiinipatukan tai ottavan proteiinijuoman ennen treeniä mihin olisin voinut laittaa myöskin maltoa. Tämän lisäksi olisin voinut laittaa treenijuomaan (bcaa) mukaan maltoa sekaan. Kuitenkaan en tehnyt näitä kumpaakaan asiaa vaan menin samoilla hiilari määrillä kuin olin mennyt muutaman päivän tätä ennen.

Jälkikäteen ajateltuna olisin ihan hyvin voinut syödä esimerkiksi ennen treeniä proteiinipatukan ja voinut lisätä treenijuomaan maltoa. Nämä lisäykset eivät oli kuitenkaan nostanut hiilari määriä ihan kamalasti. Kuitenkin halusin kokeilla tekemistä ilman hiilarin lisäämistä sillä tämän viikon tavoite on kuitenkin yrittää mennä alhaisemmilla määrillä mitä nyt olen mennyt. Jos aina vain alkaa lisäämään hiilaria niin silloin tämä suunnitelma ei pidä. Jos lisää kerran niin sitten lisää myöskin seuraavalla kerralla helpommin.

Itse jalkatreeni alkoi samalla kaavalla kuin viime torstain jalkatreeni jolloin tein hack-kyykkyä. Aluksi tein etureisilaitetta muutaman sarjan suhteellisen suurilla painoilla ja rauhallisilla toistoilla. Painot olivat suhteellisen suuret, mutta kuitenkin sellaiset että pystyin pitämään kädet reisien päällä enkä käsikahvoissa. Toistot olivat rauhallisia sekä ylös että alas ja toistomäärät olivat jotain 15 - 20 luokkaa. En kuitenkaan siis "pelännyt" tämän vaikuttavan negatiivisesti kyykkyyn millä oli tarkoitus oikeasti jalkatreeni aloittaa. Mielestäni etureisikoneella saa hyvin lämmöt päälle reisiin jolloin jalat ovat lämpimät kyykkyä aloittaessa. Kuitenkin liiallisella tekemisellä voi olla negatiivisia vaikutteita kyykyn suhteen esimerkiksi painot tai toistomäärät.

Etureisilaitteen jälkeen aloitin kyykyn tekemisen samalla tavalla kuin viimeksi hack-kyykyn. Pysäytys toistoilla alhaalla. Tällä kertaa en saanut tehtyä ihan niin pitkiä pysäytyksiä alhaalla kuin mitä hack-kyykyssä sain suuremmilla painoilla kun oikeasti toistot alkoivat vain painamaan. Se on yllättävän raskasta kun lähtee alhaalta ylös ilman minkäänlaista vauhtia minkä saa kuitenkin normaalissa toistossa olemalla kokoajan kuitenkin liikkeessä. Tein tällä kertaa pysäytyksiä 60kg, 100kg sekä 120kg painoilla vaikkakin ainakin 120kg pysäytykset eivät nyt olleet mitään ihan kovin pitkiä pysäytyksiä. 100kg oli ihan jees mutta ylivoimaisesti parhaimmat sain 60kg painoilla.

Lämmittelyjen jälkeen tulikin sitten tehtyä kyykkyä 140kg painoilla seitsemän toiston sarjoja muutama ja loppuun vielä 100kg painoilla yksi kahdenkymmenen toiston sarja. Yleisesti täytyy vain sanoa, että kuinka paljon helpompaa on kyykätä kun reisissä ei tunnu mitään ylimääräistä. Ei mitään kipuja eikä muutenkaan mitään, että jalat olisivat lukossa. Tiedä sitten kuinka paljon oikeasti nuo lämmittelyt auttoivat sillä jo lämmittelyiden aikana tunsin jalkojen olevan hyvässä iskussa. 

Tekeminen tuntui olevan tällä kertaa kevyttä vaikkakin olotila hieman heikkeni ja tuntui sille että happi loppuu nopeasti kesken. Siksi täytyikin juoda suhteellisen paljon nopeasti sarjojen jälkeen ja jopa ennen uuden sarjan tekemistä. Tiedä sitten paljonko sillä oli merkitystä, että kuntosalin ilmastointi ei oikein toiminut sillä salilla meinasi hitsata kiinni. Oli meinaan välillä sen verran kuuma ja hiki vaikka ei tehnytkään mitään. Tuntui oikeastaan sille, että olisi salilla kesällä pihalla olessa 30 astetta lämmintä ja ilmastoinnin olevan poissa päältä. Luulisin ilmastoinnin sekä kevyen syömisen olleen yhdessä selitys sille miksi minua alkoi hieman heikottamaan.

Se mikä sitten yllätti tuon jalkatreenin aikana ja jälkeen oli se koska treeni alkoi tuntumaan jaloissa. Se ei tapahtunut treenin aikana jolloin tunsin koko ajan jalkojen olevan hyvässä kunnossa. Se ei tapahtunut treenin jälkeen illalla milloin minulla on yleensä alkanut jaloissa särkeminen. Se ei tapahtunut myöskään yön aikana eli en herännyt seuraavana aamuna, että jalat olisivat olleet jumissa tai kipeät. Jaloissa alkoi tuntumaan tämä jalkatreeni "vasta" seuraavana aamupäivänä suurin piirtein niihin aikoihin kun valmistauduin syömään lounasta. Mielestäni hyvinkin ihmeellistä.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.