Sateen ja tuulen läpi kuntosalille treenaamaan

16.11.2016 - 12:06

Jos olisin eilen arvannut miten tämän päivän treeni menisi niin olisin ollut todella väärässä. Eilen kroppassa tuntui torstain sekä perjantain treenit, mutta en sinälläänkään ollut väsynyt. Minulla kävi eilen jopa mielessä vaihtaa sunnuntain treeni maanantaille ihan vain sen takia, että olisin saanut ylimääräisen lepopäivän. Muutenkin sunnuntain vaihtaminen maanantaihin kävi mielessä ihan yleisellä tasolla. Olen tätä asiaa hieman miettinyt viimeaikoina, mutta vielä ei olut vaihdon aika. Tänään herätessäni kroppa oli jo ihan normaalissa kunnossa joten tänään en edes oikeastaan miettinyt treenipäivän vaihtoa huomiseen. Ainoa asia tämän päivän treenin miettimisessä oli vain kuntosalille menoaika. Aamupäivällä satoi ja kävi tuuli suhteellisen paljon melkein kokoajan joten aloin vain miettimään monelta sade hellittäisi hieman, että en olisi ihan litimärkä päästessäni kuntosalille. Loppujenlopuksi päätin vain ajan koska lähdin ja katsoin vain ettei silloin tullut kaamalla vettä.  Kuntosalille mennessä tihkutti hieman vettä joten kastuin hieman mennessä, mutta samapa tuo kun vain pintavaatteet kastuivat vain.

Yhden päivän välipäivä tekee kyllä ihmeitä. Tänään treeni tuntui menevän vaihteeksi kevyesti. En tiedä vaikuttiko eilinen jotenkin painojen valintaan vaan meniko treeni oikeasti vain niin kevyesti mitä se meni. Treenin mennessä kevyemmin tein toistot hitaampi tempoisina. Kun vertaa tämän päivän treeniä perjantain treeniin niin ne olivat ihan erilaiset. Perjantaina aloitin treenin parilla raskaalla liikkeellä jonka jälkeen loput liikkeet olivat väsyneitä ja "taisteluita". Tänään puolestaan treeni lähti kevyesti ja sain tehtyä liikkeitä rauhallisesti. AInoastaan ranskalainenpunnerrus meni muita raskaammin, mutta sekin meni suhteellisen rauhallisesti. Pienemmillä painoilla rauhallisesti tehtynä liikkeisiin saa hyvän pumpin ja liikeradat pysyvät hyvinä.

[video:http://youtu.be/RHJ9GEHlIWw]

Tänään kuntosalilla oli samoja tyyppejä mitä viimeviikolla ja meno oli aivan samaa luokkaa. Ylisuurilla painoilla pienet liikeradat. Ainoa asia mikä nyt oli toisin oli se, että en kiinnittänyt tähän asiaan enään huomioo. Asia johon ei jaksa enään kiinnittää huomioo ja tietää suunnata katseensa johonkin muualle sarjojen välissä. Muutenkin treeni muistutti muita sunnuntain treenejä "normaalilla" tavalla. Random ihmiset tulivat treenaamaan juuri siihen peilin eteen vaikka tilaa olisi ollut yllin kyllin. Muutamissa liikkeissä olisin halunnut katsoa liikeratoja paremmin peilistä, mutta minkäs teet jonkun tulevan juuri tielle. Asioita jotka ovan hieman pohjustanut minun miettimään sunnutain vaihtamista maanantaille. 

Rinta & ojentajat

  • Lattiapunnerrus 3x20 30kg
  • Ranskalainenpunnerrus 3x20 32.5kg
  • Alaristikkäistalja istuen 3x20 15kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa tanko tuettuna vinopenkissä 3x20 40kg
  • Supersarja 3x20 50kg ojentajapunnerrus taljassa normi + ojentajapunnerrus taljassa normi leveä
  • Beck-deck 3x20 40kg

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.