Voimapenkki eli entinen sotilaspenkki kokemuksia

26.10.2025 - 16:55

Tein tällä viikolla ensimäistä kertaa ikinä voimapenkkiä mikä on aikaisemmin tunnettu sotilaspenkkinä. Voimapenkki on penkkipunnerrus jalat ylhäällä ja sitten on vielä Larsen penkki mikä taitaa olla vain jalat suorana irti maasta. Kyllä noita erilaisia penkkipunnerruksen variaatoita siis löytyy ja olen niitä valtavasti tehnytkin mutta voimapenkki eli entinen sotilaspenkki on vain jäänyt tekemättä vaikka olen ollut siitä tietoinen aina siitä lähtien kun kuntosalilla aloin käymään.

Tällä viikolla päädyin sitten tekemään kolme penkki treeniä joissa kaikissa tein voimapenkkiä. Maanantaina tuli tehtyä ensimmäinen voimapenkki treeni missä katsoin vähän missähän minun maksimivoimat menevät minkä jälkeen laskin hieman painoja ja tein muutaman sarjan. Keskivikkona oli vuorossa sitten pinnaus lattia voimapenkkiä eli lattiapenkkiä jalat ylhäällä minkä lisäksi käytin vielä turvarautoja joihin laskin painot jokaisella toistolla. Perjantaina tuli tehtyä vielä kolmas voimapenkki treeni missä tein sitten pitkiä sarjoja ja treeni minkä olin jopa suunnitellut eli tein viisi kahdenkymmenen toiston sarjaa voimapenkki tyylillä.

 

Maanantain voimapenkki treenissä ja keskiviikon lattia voimapenkki treeneissä huomasin kaksi samaa asiaa jotka kummatkin johtuivat yhdestä ja samasta syystä. Kun ottaa penkkipunnerruksessa jalat ylös ilmaan niin silloin tasapainon kanssa saa olla tarkkana sekä voiman tuotto täytyy löytyä kokonaan yläkropasta. Mitä enemmän toistoja sain alle niin sitä enemmän löysin ongelmia tasapainon kanssa joita ei nyt muutenkaan ihan niin hirveästi ollut. Mielestäni voimapenkin tekeminen sujui minulta jopa yllättävänkin helposti.

Maanantaina sain tehtyä tai otettua 170kg painoilla yhden toiston minkä jälkeen otin kaksi neljän toiston sarjaa 150kg painoilla. Olisin saanut hieman enemmän eli ainakin 175kg ja ehkä 180kg ja 150kg sarjoissa olisin saanut varmaankin tehtyä viiden toiston sarjoja tai ainakin useamman neljän toiston sarjan enemmän. Keskiviikkona tulin huomanneeksi vielä paremmin sen että kuinka paljon jaloista saa loppujenlopuksi haettua voimaa kun sitä tarvitaan. Sain edellisellä viikolla pinnaus lattia penkissä otettua 200kg painoilal toiston mikä tuntui sille että olisin saanut otettua enemmänkin siis yksiä toistoja. Kuitenkin keskiviikkona pinnaus lattia voimapenkissä 180kg tuntui tulevan ihan "helposti" ylös mutta se 200kg ei noussut kuin pari senttiä turvaraudoista juurikin jaloista puuttuneen voiman takia. Yläkropassa ei nyt vain löytynyt niin paljon voimaa että olisin 200kg saanut ylös.

Perjantaina vuorostaan tein viisi kahdenkymmenen toiston sarjaa minkä teisin että saisin sen helposti normaalilla pennkipunnerrus tekniikalla mutta olin hieman epävarma voimapenkin osalta. Lähinnä tasapaino mietitetty minua että kun hakee kahdenkymmenen toiston sarjoja niin alkaako tekniikka hajoamaan minkä seurauksena toistot alkavat kaatua tasapaino ongelmien takia toiselle puolelle?

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.