Viime viikon treeniviikko kaksi ja kolme kertaa oman painon painoilla

05.10.2025 - 10:58

Laitetaan vielä tänne blogin puolelle pieni "mainos" ja selitys viime viikon treeneistä joissa sain tehtyä pinnaus lattia penkissä kaksi kertaa ja korotetussa maastavedossa kolme kertaa omalla painolla. Nuo oli viikon kohokohdat ja muutenkin treenit menivät ihan hyvin vaikka sitten tuollaiset kaksi kertaa omalla painolla penkki ja kolme kertaa omalla painolla maastaveto vain motivoivat myös muita treenejä. Viikolla kaikki muut treenit tuntuivat menevän hyvin paitsi jalkatreenit kyykkyineen.

Kun oma painoni on nyt tippunut siihen tasaan 100kg niin kyykky on ollut se liike mikä on pitänyt ja mennyt jopa lähellä ennätyksiä koko ajan. Penkki on tullut alaspäin ja maastaveto on myös alkanut nousemaan. Kuitenkin nyt viime aikoina kyykky on ollut se liike mikä on alkanut yskimään kun taas penkki ja varsinkin maastaveto on alkanut löytämään luomiaan. Penkissä ei ole tullut mitään niin loistavia tuloksia mutta kuitenkin treenit ovat olleet tasaisia kun taas maastaveto on alkanut menemään jopa hieman ylöspäin.

Itse vertaan liian helposti tuloksia keskenään ilman sitä kuinka paljon olen painanut silloin kun ne tulokset olen nostanut. Nyt kun oma paino on ollut se 100kg eikä 110kg niin tulokset ovat tulleet yleisesti alaspäin niistä ihan kovimmista tuloksista. Olen kuitenkin koko ajan vertaillut treenien tuloksia keskenään enkä siihen että oma painoni on nyt 10kg kevyempi. Kuitenkin välillä mietin sitä että olen nyt 10kg kevyempi ja mielestäni teen kovempia treenejä painojen suhteen nyt kuin silloin. Kuitenkin ne ykkös maksimit ja ihan kovimmat treenit ovat kuitenkin olleet treenipainojen osalta silloin hieman paremmat. Kuitenkin jos vertaa vaikka tuota oman painon 10kg eroa niin mielestäni tulokseni ovat olleet nyt jopa kovempia.

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.