Treenaan lähes kaikki liikkeet pienemmillä painoilla ja pysäytyksiä käyttäen mikä parantaa yleistä voimaa

19.09.2024 - 16:30

Pysäytys. En ilmeisesti osaa enää treenata oikein "tavallisesti" kun liike kuin liike niin käytän pysäytystä tavalla tai toisella. Pysäytyksellä on muutama seuraus mitä tapahtuu kun tekee liikkeitä pysäytyksellä. Pysäytyksen voi tehdä kolmella eri tavalla: supistaessa, venyttäessä tai molemmissa. Helpoin näistä tavoista on tekemällä pysäytyksen venyttäessä kuten yleisesti käytän pysäyttämistä. Tämän jälkeen tulee pysäyttäminen supistuksessa mitä en oikein käytä sillä jos teen pysäytyksen supistuksessa niin silloin pidän myös pysäytyksen venytyksessä.

Tekemällä pysäytyksen venytyksessä kuten ylätaljassa ylhäällä tai alataljassa edessä niin liike pysyy helpommin kontrollissa eikä painoja tule näin ollen vedettyä liikkeen avulla helpommalla. Haluan tehdä liikkeestä mielummin hieman raskaamman pienemmillä painoilla kun käyttää liikkeissä suurempia painoja ja käyttää liike energiaa painojen liikuttamiseen. Kummassakin tyylissä on omat heikkoitensa ja hyötynsä mutta itse vain haluan ennemmin käyttää pienempiä painoja ja kontrollia kuin isoja painoja ja vajaita liikeratoja.

Tekemällä pysäytyksen supistuksessa kuten ylätaljassa alhaalla tai alataljassa takana niin liike pysyy myöskin paremmin kontrollissa mutta raskaammalla tavalla. Se miksi supistaessa pysäyttäminen on raskaampaa tarkoittaa sitä että painoja pidetään pysäytyksessä siinä vaiheessa mihin painoja nostetaan eli mihin liikettä tehdään. Venyttäessä pysäytys tehdään liikkeen kevyessä vaiheessa kun taas supistaessa raskaammassa vaiheessa. Samalla tämä myöskin tarkoittaa sitä että liike ottaa paremmin vastaan eli liikkeen tekeminen on tehokkaampaa.

Kummassakin tyylissä on puolensa ja vaikka käytänkin pääsääntöisesti sitä helpompaa tapaa niin se tekee silti liikkeestä raskaamman. Monet ovatkin kysyneet että miksi en tee pysäytystä supistaessa? Kyllä teen mutta harvemmin. Haluan vain karsia liikkeiden tekemisessä huijaamisen ja tehdä liikkeistä raskaampia pienemmillä painoilla. Sitä kun näkee varsinkin pääkaupunkiseudulla että laitteissa ja liikkeissä käytetään niin jumalattoman suuria painoja. Tämä vain johtaa siihen että liikkeissä käytetään vajaita liikeratoja sekä tempoa että painot saadaan liikkeelle. 

Se on niin silmiin pistävä ero kuinka ihmiset treenaavat Tampereella verrattuna pääkaupunkiseutuun. Tietenkin on poikkeuksia niin Tampereella kuin pääkaupunkiseudulla suuntaan ja toiseen mutta yleisesti Tampereella tehdään enemmän tekniikka edellä kun taas pääkaupunkiseudulla painot edellä. Sitten kun mennään pääkaupunkiseudulla ketjusalille niin siellä se EGO vasta tuleekin eteen ja liikkeitä tehdään painot edellä kun pitää näyttää toisille. Tampereelta minulta ei ole kokemusta kuin Tampereen Loaded:sta sekä Tampereen PTVGYM:stä niin en osaa sanoa miten siellä ketjusaleilla käyttäydytään.

Itse joudunkin aina vähentämään painoja laitteissa kun menen niillä tekemään sillä niissä on aina treenannut joku kova äijä. Perjantainakin katsoin kun dippilaitteeseen laitettiin niin jumalattomasti painoja että itse en ole edes käyttänyt. Sitten kun näki miten siinä sitten treenattiin niin toistot olivat 1/3 osa toistoja ja sarjat 4 - 6 toiston luokkaa. Esimerkiksi itse olen tehnyt dippilaitetta paljon pienemmillä painoilla pitäen pysäytykset ylhäällä sekä alhaalla tehden vähintään 12 toiston sarjoja. Itse en edes saa tuntumaa ojentajia tehdessä 1/3 tai 1/2 osaa liikettä tehdessä vaan minun pitää saada se käsi lähes suoraan että ojentajaliike ottaa ojentajiin.

Se on vain toiston ihmisten tarve näyttää voimansa laitteita käytettäessä kuinka paljon rautaa siihen laitteeseen voidaan laittaa. Ongelmana tuossa vain on tuo että liikkeet tehdään vajailla liikeradoilla sekä he ovat myös sellaisia treenaajia jotka eivät tee vapaa painoilla penkkiä, maastavetoa eikä kyykkyä tai jos tekevät niin suhteessa paljon pienemmillä painoilla kuin laitteita. Myöskään näillä treenaajilla ei ole pohjalla mitään vapailla painoilla tehtyä liikettä vaan he menevät tuoreeltaan laitteisiin hakkaamaan isoja painoja. On meinaan ihan eri mennä tekemään esimerkiksi jalkalaitteita kun siinä pohjalla on kova kyykky.

Itse suosittelen pienempiä painoja ja pysäytystekniikan käyttöä ihan vain sillä että se lisää yleistä voimaa. Alkuun liikkeen tekeminen voi tuntua todella raskaalle ja liikkeissä voi joutua pudottamaan voimakkaasti painoja mutta hyvin nopeasti painot alkavat nousta ja hetken päästä yleiset voimatasot vain nousevat. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että liikkeitä tehdään voiman kanssa eikä tempolla. Juurikin tuo pysäytys karsii tempon käyttämisen liikkeissä ja juuri siksi pidän pysäytyksen vähintään venytyksessä karsiakseni tempon käyttämistä. On ihan eri tehdä kymmenen toistoa pysäytyksellä ylätaljassa kuin tempon kanssa non-stoppina.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.