Haisevan ihmisen takia jouduin muuttamaan treeniä

08.02.2024 - 09:05

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kuinka toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalilla ja täytyy kyllä taas hieman kertoa eilisestä. Sama ihminen oli taas kyseessä mistä tuo kyseinen toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalille sai alkunsa. Ensinnäkin tällä viikolla maanantaina kuntosalilla niin menin räkkivedon tekemisen jälkeen yläkertaan niin tietenkin tämä kyseinen ihminen tuli jostain pukuhuoneesta / wc:stä juuri siihen minun eteeni portaisiin. Halusin suosiolla jättää hieman eroa häneen etten nyt ihan perässä kävellyt portaita mutta siitäkin huolimatta vaikka kävelin perässä niin haju oli valtaisa. Siis kun ihminen kävelee portaita toiseen kerrokseen ja niihin portaisiin jää hetkeksi sellainen yököttävältä haiseva hajuvana minkä läpi pitää mennä niin ei se mukavaa ole.

No eilen keskiviikkona kun olin tekemässä jalkatreeniä niin kyykyn jälkeen menin ensiksi tekemään etureisi koukistuslaitetta. Tämän jälkeen olisin halunnut tehdä rakareidet maaten laitetta mutta en kyllä mennyt siihen sillä kyseinen äijä oli ollut siinä sillä aikaa kun tein etureisilaitetta. En kyllä siis uskaltanut mennä takareidet maaten laitteelle sen jälkeen kun kyseinen äijä oli siinä hakannut pakkaa. Menin siis ihan suosiolla takareidet istuen laitteelle vaikka olisin halunnut hieman vaihtelua tekemällä takareidet maaten laitetta.

Siinä sitte kun tein takareidet istuen laitetta ja minulla taisi olla yksi tai kaksi sarjaa siinä vielä tekemättä niin kyseinen äijähän sitten käveli siitä minun ohitseni ja vaikka yritin olla hengittämättä tovin niin en vain pystynyt niin pitkään. Heti kun aloin hengittämään niin mieleni teki huutaa hyi vittu. Vaikka jamppa oli jo mennyt siitä alakertaan niin se hajupilvi jäi vain leiailemaan siihen kohtaan hetkeksi. Ihan samanlainen hajupilvi kuin naisten parfyymit tai muut voimakkaan hajusteet mikä jäävät leijumaan ilmaan vaikka henkilö on jo mennyt siitä pois.

Sitten jos palataan vielä maanantain treeniin niin kun olin saanut treenin valmiiksi ja menin pukuhuoneeseen niin tämä äijä oli viikannut hienosti vaatteensa kaapin viereen pukuhuoneessa. Ei siinä normaalisti mitään mutta kun koko pukuhuoneen väli haisi sen jälkeen ja varsinkin se kohta missä ne vaatteet olivat. Eilen puolestaan kauhistuin kun menin treenin jälkeen pukuhuoneeseen ja huomasin äijän olevan viereisessä kaapissa. Hän oli tullut jokin aika sitten suihkusta mutta se haju oli vain vieläkin päällä. yritin siinä sitten mahdollisimman nopeasti saada vaatteet pois ja mennä suihkuun.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.