Oman painon penkkipunnerrus 43 toistoa

23.08.2023 - 09:11

Viime viikolla tuli yritettyä pitkästä aikaa penkkipunnerruksessa oman painon maksimi toistomääräennätystä. Laitetaan penkkiin niin paljon painoja kuin oma paino on ja sitten vain tehdään niin monta toistoa kun vain saa. Aikaisempi oman painon penkki ennätys taisi olla 35 toistoa jos oikein muistan ja pysäytyspenkin vastaava lukema on 28 tai 30. En nyt muista sitä ulkoa mutta täältä blogistani sen kyllä löytäisin jos jaksaisin sen nyt hakea.

Aina silloin tällöin vuosien saatossa olen kokeillut penkissä oman painon toistomäärä ennätyksiä. Välillä olen saanut uuden ennätyksen ja välillä olen päässyt aikalailla samoihin lukemiin. Myöskin kun oma paino vaihtuu niin tällöin penkissä myöskin painot ovat vaihtuneet sen mukaan mitä itse silloin on painanut. Sitä nyt en muista mitä milläkin painoilla olen saanut sillä kuitenkin paino on se mitä itse painaa niin toistomäärät vain merkitsevät. Se nyt on ihan saman arvoinen saada 80kg:na kymmenen toistoa kuin 100kg kymmenen toistoa.

Yleensä olen pystynyt keskittymään laskemaan myös toistomäärät kun olen näitä oman painon penkkiennätyksiä tehnyt. Kuitenkin tällä kertaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa luovutin ja keskityin vain tekemään toistoja. Olin meinaan alussa jo niin keskittynyt vain runttaamaan toistoja ettei laskeminen käynyt edes mielessä enää. Tein myös niin nopealla temmolla toistoja että siinä olisi mennyt vain sekaisin jos olisin vielä siihen päälle alkanut muistamaan toistomäärät. Niimpä kun sain tehtyä niin paljon kuin sain tehtyä niin en tiennyt kuinka paljon edes sain.

Kun lopetin oman painon maksimitoistomäärä penkin niin en tosiaan yhtäänt tiennyt paljonko sain? En tiennyt teinkö ennätyksen vai jäikö se vajaaksi? Niimpä ensimmäinen kysymys spotterilta olikin kuinka monta toistoa tein? Vastaukseksi sain 43 toistoa mutta epävarmuudella ja olin todella paljon yllättynyt. Itse luulin että hyvä jos 30:ntä tuli täyteen.

No siinä sitten tarkistin toistomäärät videolta kun haluan aina kuvata tälläiset yritykset ihan vain jo sen takia että toistomäärät voi tarkistaa. Olen joutunut aina vaikka olen itse yrittänyt laskea toistoja niin tarkistamaan oikean määrän videolta. Siinä sitten kun katsoin videon läpi niin spotteri oli oikeassa ja 43 toistoa 110kg painoilla tuli.

Tämän sarjan jälkeen pidin vähän pidemmän tauon minkä jälkeen jatkoin treeniä ja tein vielä loppuun pysäytyspenkkiä 170kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa. Yleensä teen nämä oman painon maksimi toistomäärä sarjat penkkitreenin viimeiseksi sarjaksi sillä se oikeasti hapottaa todella paljon koko kroppaa. Tuon jälkeen olin todella yllättynyt että pystyin vielä jatkamaan penkkitreeniä sillä yleensä tuollaisen sarjan jälkeen on niin puhki ettei loppu treenistä tule oikein mitään.

Viime lauantaina tuli käytyä Greenfit Keilaniemen avoimissa ovissa mitkä taas järjestettiin. Itse menin käymään Greenfit Keilaniemessä sen takia että halusin vaihtelua treenaamiseen sekä sain kaverin mukaan. En tiedä olisinko nyt lähtenyt yksin käymään Greenfit Keilaniemessä ellen olisi saanut kaveria mukaan vai olisinko vain mennyt normaalisti PTVGYM:lle?

Olen nyt tänä vuonna monella eri kuntosalilla ja monessa eri kaupungissa huomannut saman kasvavan trendin kun käy kuntosalilla suihkussa. Kuntosalien suihkuista bongaa useasti paskaiset kalsarit roikkumassa pyyhenaulakoissa. Ajattelin aluksi että tämä on vain pk-seutulaisten kuntosalien yksityinen trendi mikä on vain yleistynyt mutta ei vaan tämä on yleinen trendi. Olen meinaan tätä samaa myös huomannut Tampereella kun olen käynyt Loaded:lla treenaamassa.

Laitetaan vielä tänne blogin puolelle pieni "mainos" ja selitys viime viikon treeneistä joissa sain tehtyä pinnaus lattia penkissä kaksi kertaa ja korotetussa maastavedossa kolme kertaa omalla painolla. Nuo oli viikon kohokohdat ja muutenkin treenit menivät ihan hyvin vaikka sitten tuollaiset kaksi kertaa omalla painolla penkki ja kolme kertaa omalla painolla maastaveto vain motivoivat myös muita treenejä. Viikolla kaikki muut treenit tuntuivat menevän hyvin paitsi jalkatreenit kyykkyineen.

Unohdin kirjoittaa selkätreenistä minkä tein Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla ja mistä tein jopa videon. Kyseinen selkätreeni oli siinä mielessä aika perus selkätreeni Kerhisgym Sastamalassa että aika useasti teen kyseisen selkätreenin siellä. Oikeastaan kyseinen treeni oli enemmänkin jalka- & selkätreeni sillä tein ensimmäisen liikkeen maastavedon trap bar tangolla mikä on enemmän jalkaliike kuin selkäliike. Trap bar maastaveto normaalisti tehtynä on etureisipainotteinen liike.

Päätin tehdä ja kuvata jalkatreenin sekä selkätreenin Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla missä tuli treenattua viime viikolla muutama treeni. Ajattelin myös kuvata myös kolmannen treenin missä tein penkkiä minkä lisäksi olkapäitä ja käsiä mutta en sitten lopulta jaksanut. Tämä jalkatreeni oli aikalailla perus jalkatreeni mitä olen nyt Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla tehnyt. Ainoa poikkeus oli varmaankin se etten nyt tehnyt vaaka jalkaprässiä mitä olen myös aktiivisesti tehnyt Kerhisgym Sastamala kuntosalilla.

Viime viikolla viikon ensimmäinen maastaveto treeni tuli tehtyä deficit tyylillä ja toinen ihan normaalina maastavetona vaikka nyt olen aktiivisesti tehnytkin toisen maastaveto treenin trap bar tangolla. Päädyin tähän ratkaisuun kun halusin vaihtelua ja ettei nyt penkissä, kyykyssä ja maastavedossa tule liikaa kangistuttua kaavoihin. Muutenkin minun on pitänyt hieman nyt suunnitella etukäteen trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin ja boksi kyykyn kanssa ettei ne osuisi peräkkäisiin päiviin. Olen nyt ainakin kerran tehnyt trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin boksi kyykyn jälkeisenä päivänä ja olen huomannut että se on ollut liikaa.