PTVGYM:llä ensimmäistä kertaa deficit maastavetoa

24.08.2022 - 13:25

Olen aktivoitunut viime viikkoina tekemään deficit maastavetoa kun normaali maastaveto tuntuu jämähtäneen jälleen kerran paikoilleen. Viikosta toiseen tuntuu sille, että painot ja toistomäärät ovat pysyneet samoissa määrissä. Välillä on tullut onnistumisia että olen saanut joko tehtyä suuremmilla painoilla tai jollain painoilla on tullut enemmän toistoja tai sarjoja. Kuitenkin hyvin nopeasti tuon onnistumisen jälkeen on taas palattu niihin samoihin millä olen aina ennenkin tehnyt. Tietyllä tavalla voisi sanoa että se on hyvä sillä mitään sellaista notkahdusta ainakaan alaspäin ei ole tullut mutta sitä kun vain haluaisi onnistua paremmin.

Kun taisin olla ainakin omasta mielestäni parhaimmassa maastaveto kunnossa muutamia vuosia sitten tehden silloista nykyistä ennätystänikin 280g useampaan kertaan niin tein aktiivisesti myös deficit tyylillä maastavetoa. Tuo deficit tyyli jäi treeneistä pois syystä tai toisesta mutta muistaakseni siihen liittyi jotenkin uusi salivyö ja silloinen painoni. Jäykempi vyö ja iso vatsa vain teki sen että koko liikkeeseen meno tuntui olevan niin vaikeaa. En nyt muista oliko tuolloin myös sekin että vaihdoin tekemään maastavedon kokonaan myötäotteeseen kun käteni rusahti hieman. Myötäotteeseen siirtymisen jälkeen kun aloin käyttämään kasiremmejä ja remmejä on vaikea saada deficit tyyliin kun on iso vatsa eikä vyökään anna yhtään periksi.

Ongelmien synnyttyä siis lopetin pitkäksi aikaa deficit maastavedon tekemisen minkä sitten aloitin tuossa parisen kolmisen viikkoa sitten. Kuitenkin deficit maastavedon jälkeen aloin tekemään maastavetoa myöskin vastustusnauhoilla sekä tänä vuonna ketjuilla eli siinä mielessä olen kyllä erilaisilla tekniikoilla maastavetoa harjoitellut. Kuitenkin myös vastustusnauhoilla sekä ketjuilla on myös alkanut tuntumaan että tason nostaminen on jäänyt paikoilleen. Vai onko itselläni odotukset vain niin korkealla ja ennen kuin saan sen 300kg maasta niin en ole tyytyväinen?

Tampereen Loaded:lla olin jo deficit maastavetoa tehnyt lomani aikana muutaman kerran ketjuilla mutta nyt oli vuorossa ensimmäinen kerta PTVGYM:llä. PTVGYM:llä tiesin siellä olevan sellaisia neliömäisiä "korokkeita" vai mitä ikinä lienevätkin niin hain heti sellaisen. En ollut niitä käyttänyt mihinkään ennen eli tämä oli nyt ensimmäinen kerta ja täytyy kyllä sanoa kuinka paljon siltä oli helpompi tehdä kuin normaalin painon päällä. Paino kun on pyöreä minkä lisäksi siinä on erilaisia uria tai muuten epätasapainoinen niin tuo "laatta" oli ihanteellinen. Sain paremman ja tukevamman otteen minkä lisäksi ei tarvinnut olla ihan niin tarkka asento eli aikaa noston ja sarjan tekemiseen meni vähemmän kun ei tarvinnut katsoa asentoa niin kauaa.

Ainoa suurempi ongelma oli alaselkäni mikä ei tuntunut olevan ihan 100% kunnossa. Niimpä jouduin tekemään treenin sen pohjalta miten se kesti tai ei kestänyt kun en halunnut sen rasittuvan liikaa. Muuten deficit maastavedon tekeminen PTVGYM:llä oli positiivinen asia ja tuon "laatan" avulla tulen kyllä tekemään vain lisää deficit maastavetoa PTVGYM:llä ja tulen jättämään levyn päällä seisomiset pois ohjelmasta.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.