Ketju kyykyssä uusi ennätys 200kg plus ketjut

03.07.2022 - 12:14

Eilen lauantaina sain viimein tehtyä ketju kyykyssä 200kg:lla mitä olen tässä hieman metsästänyt. Tein "jo" nelisen vai viitisen viikkoa sitten ketju kyykkyä ensimmäisen kerran 180kg painoilla. Taisin tehdä ekalla kerran yhden ykkösen mitä alkoi seuraamaan kolme ykköstä ja jossain vaiheessa tein myös kakkosia. Pari kolme viikkoo sitten sain tehtyä 190kg painoilla uuden ketju ennätyksen mutta tuon jälkeen en ennen eilistä ollut tehnyt 190kg painoillakaan. Jotenkin odotin saavani 200kg aikaisemmin tuon 190kg jälkeen mutta se ottikin hieman enemmän treenejä alle kuin ajattelin mutta toisaalta tein tätä kerran viikossa.

Tuon neljän viiden viikon aikana normaalit kyykyt ilman ketjuja meni mielestäni suhteessa paremmin tai ainakin nousujohteisemmin. Kuitenkaan jos vertaa painoja mitkä ei nyt ole suoraan verrattavissa ketjuihin niin kyllä ketju kyykky oli edelle. En nyt vieläkään tiedä paljonko PTVGYM:in ketjut painaa saati sitten miten ketjut on verrattavissa painoihin kun kuitenkin osa ketjusta on enemmän tai vähemmän maassa. Kuitenkin itse ajattelen sen olevan lähempänä sitä 20kg per ketju eli lasken sen jollain tapaa siten, että 200kg plus ketjut olisi 220kg normaaleilla painoilla. Tietenkään tämä ei mene ihan näin mutta tuo on ollut minulle se vertailu kohde ja tavoite. Kun saan kyykättyä 220kg painoilla niin silloin 200kg plus ketjut olisi realiteettia.

Sain tämän viikon keskiviikkona kyykättyä ensimmäistä kertaa nyt ilman spotteria tämän vuoden puolella niin ajattelin 200kg plus ketjujen olevan nyt mahdollista. Olen kyllä tämän vuoden puolella kyykännyt jo aikaisemmin 220kg mutta spotterin kanssa mutta tuo tämän viikon keskiviikkona kyykätty 220kg ilman spotteria oli paljon helpompi ja parempi. Olin oikeastaan hieman pettynyt jälkeenpäin että en lähtenyt keskiviikkona tekemään toista toistoa sillä tuo toisto 220kg painoilla tuntui niin helpon oloiselle.

Vaikka eilen teinkin uuden ketju kyykky ennätyksen niin päivä ei missään nimessä enteillyt sitä eikä ollut optimaalinen. Ensinnäkin palasin Vammalasta Espooseen eli minulla oli tavaroiden pakkaamista sekä purkamista ja tietenkin ajomatka. Tämän lisäksi päivän ollessa kuuma ja hikinen niin vatsani oli koko päivän sekaisin siinä mielessä, että kaikki tuli vetenä alas muutaman kerran. Onneksi sentään ei enää niin lähellä treeniä eikä sitten treenin aikana niin ainakin säästyin tuolta ylimääräiseltä. Myöskään minun ei pitänyt mennä tänään PTVGYM:lle vaan lähisalille mutta päästessäni sinne niin kuulin salin puolelta salin menevän kiinni tuntia aikaisemmin. Tulin siihen tulokseen, että en saa tehtyä treeniä puolessa toista tunnissa niin pakkasin kamat, kävin tässä vaiheessa kaupassa ja lähdin PTVGYM:lle.

Kuitenkin kun pääsin itse paikan päälle PTVGYM:lle niin unohdin kaiken tuon ylimääräisen häslingin mitä oli tapahtunut ja pääsin keskittymään treeniin ihan normaalisti. Huomasin ja tajusin samalla, että minun olisi vain pitänyt lähteä alunperin PTVGYM:lle vain treenaamaan mutta syystä tai toisesta ajattelin ettei treeni olisi kulkenut. Tuota vain ei ikinä tiedä mitä tapahtuu kun päivä on muuta kuin "normaali".

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.