Xbox App - Etäohjaus Xbox Series S|X

16.01.2022 - 15:38

Joulukuussa kun tulin hankkineeksi Xbox Series X:n päähänpistona extemporeen ja odotellessani konsolin saapumista viikon kuluttua haettavaksi niin latasin Ipadiin Xbox gamepass appsin. Xbox Gamepass appsillä minun oli tarkoitus katsoa pelitarjontaa niin tulevaan Xboxiin kuin pc:lle. Xbox Gamepass appsissä huomasin mahdollisuuden asentaa pelejä haluttuun laitteeseen etänä mutta tuolloin minulla ei ollut vielä itse Gamepass aktivoitunakaan saati konsolia. Syystä tai toisesta en ollut vain tutustunut sen kummemmin Gamepassin tarjontaan pc:llä enkä kyllä ihan vieläkään.

Xbox apps

Kun sain Xbox Series X:n seuraavana perjantaina niin minulla oli hetki aikaa ennen kuin lähdin kuntosalille niin laitoin Xbox Series X:n asentumaan. Heti alkuun se ehdotti ja sanoi Xbox Appsistä minkä kävin sitten lataamassa. Tuosta Xbox appsistä olenkin jo kirjoitellut ensimmäisen illan Xbox Series X kokemuksista. Asentamisessa käytin Xboxin appsiä mutta minulla oli sen kanssa jotain ongelmia kun yritin laittaa Xbox Series X wlan-verkkoon. Jostain syystä asennus ja yhteys Xbox appsiin katkesi kun yritin saada Xbox Series X yhdistymään langattoman verkon 5G-verkkoon. Yritin tehdä tuon joku 4 - 5 kertaa kunnes päädyin sitten yhdistämään langattoman verkon 2G-verkkoon. Tuo 2G-verkon yhdistäminen meni heti ensimmäisellä kerralla läpi eikä Xbox appsin kanssa ollut mitään ongelmia enää sen jälkeen. Myöhemmin kun aloin asentamaan pelejä niin laitoin Xboxin kiinni verkkoon verkkopiuhalla jotta sain ladattua pelit nopeammin.

Tuon asentamisen jälkeen en ole hirveästi Xbox appsiä tai Xbox Gamepass appsiä hirveästi käyttänyt kun käytännössä latasin ensimmäisellä istumalla Xbox Series X:n kovalevyn täyteen pelejä. Lähdin samana viikonloppuna reissuun kun sain haettua Xbox Series X:n ja se olikin tarkoitukseni, että lataan halutut pelit heti etten joudun hitaammilla yhteyksillä yrittää ladata mitään. Nyt reissussa ollessa kuitenkin tulin ostaneeksi Tony Hawk's Pro Skater 1+2 Xbox Storen kautta Ipadillä selaimelta sekä Xbox Gamepassiin tuli alkuvuodesta Mass Effect Legendary Edition minkä latasin samantien. Latasin kummatkin pelit Xboxin äppsejä käyttäen ilman, että käynnistin tain tein mitään Xbox Series X:llä.

Xbox Series X ei pidä minkäänlaista ääntä ellei konsoliin laita levyä. Tämän johdosta en ollut ihan varma tapahtuuko oikeasti mitään? Joudun aluksi poistamaan joitakin pelejä mitä en ollut pelannut sillä tarvitsin kovalevylle tilaa Tony Hawk's Pro Skater 1+2 sekä Mass Effect Legendary Edition varten. Näin ollen tuli myös testattua miten kovalevyn hallinta toimii etäohjauksella. Kun äppsi antoi ilmoituksen, että peli oli asennettu Xbox Series X:n sekä olin jotain pelejä poistanut etäohjauksella niin seuraavan kerran kun aukaisin Xbox Series X:n niin näin oli myös tapahtunut. Hyvin kätevä tapa asentaa ja poistaa pelejä etäohjauksella jolloin ei tarvitse itse tehdä asioita Xbox:lla vaan tämä hoituu äppsin kautta kun teet esimerkiksi jotain muuta tai televisio on varattuna.

Tein videon siitä millä perusteella ostan 4K bluray julkaisun? Käyn videolla läpi mitä asioita tarkistan ensin 4K bluray julkaisusta sekä kerron erilaisia esimerkkejä.

Parantaako kalliimpi virtajohto tai virtasuodatin äänenlaatua tai kuvanlaatua?

Sain viimein aikaiseksi tehdä Youtube-kanavan fyysisen median jutuille joita olen kirjoittanut täällä blogissa ja mitä olisi nyt tarkoitus jakaa myös videon kera. Ensimmäinen video on nyt julki missä kerron Mitä dvd, bluray ja 4k bluray hankintoja tein kesällä?

Disney+ palvelu on poistanut käytöstä 4K ja HDR striimauspalvelusta. 

Tags

Tein itselleni hifi laitetaso & laitetelineen jolloin sain hifilaitteet paremmin tv-tasolle ja sain vahvistimille paremman ilmavirran.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.