Onnistunut kevyt jalkatreeni

16.11.2016 - 12:06

Olin jo viime perjantaina jalkatreenin jälkeen huonossa jamassa tai siis reiteni olivat. Viime perjantaina tuli tehtyä  432 toistoa yhteensä jakautuen 144 etureisi toistoa, 228 hack kyykkyä, 30 takareisipotkua sekä 30 pohje toistoa. Toistomäärät olivat siis reilusti enemmän kuin normaalin jalkatreenin. Sen vuoksi minun reidet menivätkin huonoon jamaan ja välillä normaali käveleminenkin tuntui kipeältä. Meninhän minä jopa lauantaina juoksemaan mikä ei varmastikkaan ollut hyvä ratkaisu ja luulen jalkojen menneen vielä huonompaa kuntoon juoksun jälkeen. Sunnuntaina oli hyvä mennä kuntosalille treenaamaan rinta & ojentat kun jalkoja ei tarvinnyt käyttää kuin liikkumiseen. Kävin sunnuntai-iltana vielä kävelemässä reilun 3km kävelyn ihan rauhallisella vauhdilla. Tämä tuntui auttavan jalkojen aukeamiseen ja jalat olivatkin hetken paremmassa kunnossa kunnes istahdin keinuun ja katsoin hetken televisiota. Kun nousin keinusta pois niin jalat olivat taas kankeat ja kipu tuntui. Maanantaina ajattelin pitää täyden välipäivän kaikenlaisesta treenistä, mutta päätinkin mennä tekemään taas kevyen kävelylenkin. Lenkin aikana jalat taas aukesivat kunnes iltaa kohden ne menivät uudestaan jumiin. Tiistaina en aamulla enkä myöskään päivällä oikein tiennyt kuntosalille menemistä. Halu oli kova, mutta jalat vähän sanoivat ei. Ehkä suurin vaikutus tiistaina kuntosalin skippaamiseen oli se, kun yritin ihan perus kyykkyä ja noustessani alhaalta molemmat reidet naksuivat. Meninkin sitten vain kaupassa käymään kävellen ja sain 2x1.5km kävelyä.

[[{"fid":"186","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"533","width":"400","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Keskiviikkona oli jo aikakin mennä kuntosalille. Minulla oli tosiaan vuorossa jalkapäivä, mutta vähän mietin selän tekemistä. Treenin vaihtaminen ei ollut pitkään mietinnässä, kun halusin treenata jalat ja ajattelin kevyen jalkatreenin avaavan ja parantavan jalkoja. Vuorossa oli siis kevyt jalkatreeni joka yleensä feilaa, kun alan iskemaan vain rautaa lisää jonka jälkeen kevyestä ei ole tietoakaan. Aloitin treenin kyykyllä vaikka minun piti jättää tänään kyykky väliin ja tehdä jalkaprässiä. Ennen treenin aloittamista minulla oli epävarmuuksia jalkojen kestämisestä, koska jaloissa tuntui vielä kipua. Tästä huolimatta suuntasin heti tekemään kyykkyä. Tein ennen painoilla tekemistä muutamia kyykkyjä ilman tankoa ja katsoin jalkojen kestävyyttä sekä sitä pääsenkö kyykystä ylös. Lämmittely meni hyvin ilman kipuja ja pääsin myös kyykystä ylös joten tämän jälkeen iskin 20kg levyt tangon päihin. Tein kyykyssä viisi 12 toiston sarjaa 60kg:lla. Painoit tuntuivat kevyiltä ja muutenkin liike meni ilman mitään ongelmia. Kyykyn jälkeen vuorossa oli pohkeet jonka päätin tehdä smithissä istumalaitteen sijaan. Ensiksi levyt tankoon ja sitten kakkosnelonen tangon alle ja eikun tekemään. Tajusin nyt äsken, että teinkin 140kg enkä 120kg:lla mitä eilen laskiskelin. Olen normaalisti tehnyt pohkeita smithissä 160 - 180kg:lla joten nyt tuli 20 - 40kg pudotus normaaliin. Takareisiliikkeenä tein takareisipotkuja joita tein kolme 12 toiston sarjaa 30kg:lla eli 10kg vähemmän mitä olen normaalisti tehnyt. Päivän viimeisenä liikkeenä oli juurikin etureidet jotka ovat olleen kipeänä. Olen normaalisti tehnyt yhden jalan etureisiä 50 - 70kg:lla ja ajattelin tehdä liikkeen 45kg. Huomasin heti ensimmäisessä nostossa painoa olevan liikaa ja vähensin painot 30kg. Kaikki oli mennyt tähän saakka hyvin ilman ongelmia, mutta etureisiä tehdessä huomasin reisien olevan vielä heikossa jamassa. Vaikka tein pienillä painoilla niin tunsin silti pientä kipua reisissä ja vähän myös ajattelin parantaako liikkeen teko reisien kuntoa vai huonontaako se sitä. Aluksi luulin sen huonontavan, mutta jälkeenpäin huomasin treenin auttavan valtavasti jalkojeni kuntoon. Tänä aamuna jalkani ovat olleet parhaassa kunnossa sitten viime perjantain.

Jalkatreeni

  • Kyykky 5x10 60kg
  • Pohkeet smith seisten 3x10 140kg
  • Takareisipotku 3x12 30kg
  • Etureidet 3x10 30kg

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

En ollutkaan tänne blogin puolelle laittanutkaan mitään kirjoituksia muutamien viikkojen voimapenkki treeneistä joissa olen tehnyt voimapenkkiä ensimmäistä kertaa ketjuilla, vastustusnauhoilla ja slingshotilla. Jokainen näistä erikoistekniikoista oli omanlaisensa ja jokainen näistä erikoistekniikoista pitää huomioida hieman eri tavalla kun tekee penkkipunnerrusta jalat ylhäällä. Kun jalat ovat ylhäällä ja tasopainon kanssa alkaa olemaan hieman vaikeuksia eikä jaloista saa yhtään apua voimaan tai tasapainoon niin myöskin ketjujen, vastustusnauhojen ja slingshotin käyttö muuttuu erilaiseksi.

Minulla on ollut nyt tasan kolme viikkoa aamupaino joka aamu alle 100kg. En nyt tiedä mikä on muuttunut tai tapahtunut? Minulla oli pitkään aamupaino 105kg kunnes pikkuhiljaa se aleni kilo kilolta. Aamupaino oli todella pitkään tosiaan 105kg minkä jälkeen se taisi olla mielestäni pitkään 104kg käyden 103kg:ssa kunnes se vain yhtäkkiä tippui 102kg, 101kg jälkeen 100kg missä olin muutamia viikkoja.

Tein tällä viikolla ensimäistä kertaa ikinä voimapenkkiä mikä on aikaisemmin tunnettu sotilaspenkkinä. Voimapenkki on penkkipunnerrus jalat ylhäällä ja sitten on vielä Larsen penkki mikä taitaa olla vain jalat suorana irti maasta. Kyllä noita erilaisia penkkipunnerruksen variaatoita siis löytyy ja olen niitä valtavasti tehnytkin mutta voimapenkki eli entinen sotilaspenkki on vain jäänyt tekemättä vaikka olen ollut siitä tietoinen aina siitä lähtien kun kuntosalilla aloin käymään.

Viime lauantaina tuli käytyä Greenfit Keilaniemen avoimissa ovissa mitkä taas järjestettiin. Itse menin käymään Greenfit Keilaniemessä sen takia että halusin vaihtelua treenaamiseen sekä sain kaverin mukaan. En tiedä olisinko nyt lähtenyt yksin käymään Greenfit Keilaniemessä ellen olisi saanut kaveria mukaan vai olisinko vain mennyt normaalisti PTVGYM:lle?

Olen nyt tänä vuonna monella eri kuntosalilla ja monessa eri kaupungissa huomannut saman kasvavan trendin kun käy kuntosalilla suihkussa. Kuntosalien suihkuista bongaa useasti paskaiset kalsarit roikkumassa pyyhenaulakoissa. Ajattelin aluksi että tämä on vain pk-seutulaisten kuntosalien yksityinen trendi mikä on vain yleistynyt mutta ei vaan tämä on yleinen trendi. Olen meinaan tätä samaa myös huomannut Tampereella kun olen käynyt Loaded:lla treenaamassa.