Vatsanympärysmitta ja paino kulkevat samassa suhteessa toisiinsa nähden

05.12.2019 - 09:10

Pari vuotta sitten kun pidin dieettiä katsoin aktiivisesti aamupainon sekä vatsan ympärysmitan maanantaisin sekä torstaisin. Tuolloin huomasin, että vatsanympärysmitta sekä paino liikkuivat käsikädessä. Kun paino oli laskenut yhden kilon niin vatsan ympärysmittaus oli laskenut noin sentin. Ajattelin tämän asian liittyneen juuri sen hetkiseen painoon ja ruumiin rakenteeseen, mutta kyllä ne edelleenkin pitävät paikkaansa. Näin ollen keskikehossa ei ole tapahtunut sen perusteella sen ihmeellisempiä muutoksia puoleen tai toiseen vaikka muutoin kropassa olisikin eroja näiden parin - kolmen vuoden takaisen dieetin välillä.

En sitten tiedä pitäisikö minun kehittää enemmän keskikroppaa? Enemmän coretreeniä ja vatsalihaksien tekemistä? Ainoa ongelma on siinä, että minun pitäisi lähteä aikalailla nollista sillä aina kun olen tehnyt viimeaikoina vatsalihaksia niin ne ovat alkaneet kramppaamaan hyvinkin nopeasti. Tein sitten vatsoja laitteella tai ihan vatsapenkissä niin tulos on sama. Yhtäkkiä vain alkaa kramppaamaan ja silloin tietää tehneensä liikaa ja huvittavintahan on se, että tämä tapahtuu hyvinkin nopeasti.

Sitä miksi näin tapahtuu niin en osaa sanoa sillä olen aikoinaan tehnyt todella pitkiäkin coretreenejä / vatsatreenejä ja suhteellisen paljonkin. Onko syy vain se, että viimeaikoina en ole tehnyt niitä enää niin paljon vai osaanko vain nykyään tehdä vatsaliikkeet vatsalihaksilla? Kun huomaa päivittäin kuinka paljon paremmin osaan tehdä normaaleja liikkeitä niin sama on tietenkin vatsojenkin kanssa. Aikoinaan tein varmaan vatsat ei niin vatsalihaksilla vain myös muilla osin kun nykyään teen samat liikkeet enemmän vatsalihaksilla? En tiedä syystä, mutta minun on kyllä tarkoitus aloittaa tehdä coretreeniä hieman useammin jälleen kerran.

Viimeaikoina aamupainoni on ollut siinä 114.5kg - 115.5kg luokkaa parhaimmillaan ja vastaavasti vatsan ympärysmitta on ollut 105cm. Kun paino oli siinä 116kg tietämillä niin vatsan ympärysmitta oli siinä 106cm luokkaan ja kun aloitin dieetin niin paino oli siinä 119kg luokkaan ja vatsan ympärysmitta siinä 109cm luokkaa. Tämä vain kertoo sen asian, että minulla yksi kilo merkitsee yhtä senttiä vatsan ympärysmitassa. Tämän hetkisen kehonkoostumuksen mukaan 110kg painolla olisin siinä 100cm vatsan ympärysmitassa ja alle 110kg paino merkitsisi alle 100cm vatsan ympärysmittaa.

Yritin alkaa muistelemaan miten mitat olivat noin kolme ja puolivuotta sitten kun pääsin 95.5kg painoon parhaimmin dieettini aikana ikinä. Minulla oli tulokset ylhäällä puhelimessa mutta nyt niitä en enää löytänyt. Voi olla, että voisin saada ne vanhasta puhelimesta kaivettua mutta toisaalta onko sillä mitään merkitystä? Voisin kuvitella, että vyötärön ympäryysmitta samoissa lukemissa kuin nyt mutta paino oli vain eri. Näin ollen 100cm vyötärön ympäryysmitta tarkoitti silloin 100kg omaa painoa sillä kun pääsin 95.5kg painoon niin nykyisen suhteen mukaan vatsan ympäryysmitta olisi pitänyt 90cm. Tuskin nyt ihan näin alas olisin päässyt? Tämän pitäisi näkyä siinä, että minullahan pitäisi olla kaapissa ihan jumalattoman pieniä vaatteita mutta näin ei ole. Tällä hetkellä 100cm vyötärön mitta tarkoittaa noin 100kg painoa kuin kolme ja puolivuotta sitten se tarkoitti 100kg painoa tai ainakin näin luulen. Tuosta kolmesta ja puolesta vuodesta oma kropan koostumus ja varsinkin treenien painot ovat nousseet merkittävästi eli kai sitä lihasta on sitten kehittynyt?

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.