Kyykky on alkanut taas menemään paremmin

24.11.2019 - 21:13

Jalkatreeneissä viime aikoina on tuntunut sille, että olen kadottanut kesällä löytyneen todella hyvän kyykky virren. Mielestäni juurikin kesälomalla ollessani sain kokoajan hyviä kyykkytreenejä ja tämä trendi myös jatkui kesäloman jälkeen. Kyykky on ollut minulle aina se heikoin lenkki kolmesta suuresta liikkeestä penkki, kyykky & maastaveto. Sen vuoksi olen ehkä yliyrittänyt aina kun olen tehnyt kyykkyä. Kokeillut jokaisessa treenissä tehdä päivän kunnon maksimin mukaan ja jopa vertaillut treenejä keskenään jolloin olen halunnut saada vähintään tai yhtä hyvin treenin kuin mitä edellinen treeni oli. Tätä samaa ei tapahdu penkissä eikä maastavedossa niinkään.

Kun kyykyn ennätys on vain 240kg ja kyykky alkaa olemaan raskasta kun laitan tankoon 200kg tai enemmän niin sitä aina väkisin haluaa sitten yrittää tehdä 200kg painoilla tai lähelle. En muista tarkkaan miten treenasin kesällä tai jatkoinko samaa rataa loman jälkeen mutta jotain hiljattain muuttui tai tapahtui sillä kyykkääminen on tuottanut jälleen "ongelmia" tai enemmänkin heikompia tuloksia. Kuitenkin nyt viikon tai parin viikon aikana olen päässyt takaisin kärryille sillä kyykkääminen on onnistunut paremmin verrattuna esimerkiksi kuukauden takaiseen.

En ole varma mikä asia on muuttunut sillä välin kun kyykkytreeni ei ole onnistunut niinkuin olisin halunnut. Se ei ole ollut yksittäin painot vaan myös pienemmillä painoilla tehdyt kyykyt ovat olleet teknisesti heikompia ja mitä suurempiin painoihin olen mennyt niin sitä enemmän ongelmia on tullut vastaan. Se mitä viime aikoina olen muuttanut on ollut treenien järjestys sekä loppuviikon treenien sisältö. Myöskin olen ottanut käyttööni erilaista vaatetusta jalkatreeneihin mutta voiko sillä oikeasti olla mitään merkitystä? Vai onko sillä kaikki tämä merkitys sillä kyykkääminen on taas onnistunut kun olen käyttänyt samankaltaista vaatetusta kuin kesälomalla?

Kesälomilla kun olen treenannut jalkatreenejä niin salille mentäessä olen laittanut trikoiden päälle shortsit. Näin siis siksi, että kun kuljen kesälomalla treenivaatteilla suoraan salille niin en kävelisi suoraan trikoissa salille vaan siinä olisi sentään jotain muuta päällä. Shortsit on jäänyt sitten treenin ajaksi päälle kun en ole viitsinyt ottaa niitä pois. Samaa tyyliä tuli käytettyä aikoinaan jääkiekossa alkulämmittelyissä sekä syksyllä / talvella kun olen käynyt juoksemassa enkä ole halunnut laittaa ihan tuplahousuja jalkaan niin housujen päällä on ollut shortsit. Sitä miten tälläinen vaatetus voisi vaikuttaa niin merkittävästi kyykyn tekemiseen on arvoitus. Vain se asia tulee mieleen, että se on puhdasta henkimaailman asioita.

Muutenkin edellinen jalkatreeni alkoi muistuttamaan kesälomalla tekemiäni treenejä siinä suhteessa, että ehdin tekemään hieman päälle parin tunnin aikana kolme liikettä. Jalkatreeni sisälsi kyykyn, jalkapräsin sekä pohkeet enkä kerinnyt tekemään enään oikeastaan muuta. Eikä minulla olisi ollut varmaan edes voimia tai tahtoa tehdä sen enempää mitä olin saanut jo aikaiseksi. Olen ollut pitkään jo sitä mieltä, että mitä sitä turhaan hakata miljoonaa eri liikettä treenin aikana jos ja kun keskittyy tekemään muutaman liikkeen kunnolla. Tietenkin tässä kannattaa muistaa se asia, että kannattaa miettiä mitä liikkeitä tekee ja kuinka ne ottavat mihinkin kohtaan. Lähinnä siltä kannalta, että jos ei tee liikkeitä jotka ottavat suurempaan osaan treenattavaa lihasta vaan keskittyvät pienempään alueeseen. Näin siis kannattaa miettiä mihin liikkeisiin keskittyy treenissä tai mihin kohtaan keskittyy seuraavassa treenissä. 

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.