Viikon tauko treeneihin ja miten se vaikutti

08.07.2019 - 21:01

Jouduin aikaistaan kesälomaa parilla viikolla joten se hieman muutti suunnitelmia mutta yhtä asiaa se ei kuitenkaan sulkenut pois eli viikon taukoa kuntosalista. Laitoin normaalin salikortin loman ajaksi kuukauden jäähylle mikä käytännössä tarkoitti sitä, että minun oli päätettävä olenko käymättä salilla ennen lomaa vai loman päätteeksi. Kesäloma kun on lyhyempi kuin 30 päivää. Päätös oli helppo eli ottaa mielummin loman alkuun taukoa salista kuin loman loppuun sillä haluan kuitenkin päästä normaaliin arkirytmiin niin pian kuin mahdollista. Lomalta paluu kun on aina hieman vaikeaa ja yhdestä kerrasta minulla on jo kokemuksia kun otin salikortin jäädytyksen loman loppuun niin arkeen paluu oli hieman outoa kun illalla ei päässyt treenaan.

Aluksi ajattelin minulle jäävän illoiksi todella paljon aikaa tehdä vaikka mitä, mutta käytännössä tätä ei tapahtunut. Minulla oli pienoisia suunnitelmia mitä voisin tehdä iltaisin kun minulla jää treenissä käytettävä aika käytettäväksi. En kuitenkaan suunnitellut moneksikaan illaksi mitään ihmeellistä mutta siitä huolimatta päivät menivät todella nopeasti. Myöskään mitään suurta kaipuuta treenaamaan ei tullut vaan kaikki meni ihan normaalisti.

Alkuviikosta kävin vielä joko aamulenkillä kävelemässä tai uimassa mutta loppuviikkoa kohden jätin nuokin väliin sillä ajattelin olevan parempi vain olla. Minulla kun on taipumus tehdä jotain liikunnallista silloin kun pidän salista taukoa / väliä syystä tai toisesta. Ennemminkin siitä tuli ihmeellinen olo kun kropassa ei tuntunut mitään kipuja eikä merkkejä treeneistä. Kroppa oli koko viikon levossa enkä huomannut mitään kireyttä mutta toisaalta huomasin kropan olevan kankea / väsynyt. Juurikin niin päin kun ei ollut tehnyt mitään niin tuntui myös sille, että kroppa ei jotenkin ole vireessä.

Jotenkin kun tiesin, että minulle tulee viikon tauko kuntosalitreeneistä niin viimeisissä treeneissä ennen taukoa vedin kovempaa tai ainakin yritin tehdä kovempaa. Eihän tuo nyt niinkään onnistunut mutta yritystä sentään oli. Vastaavasti nyt kun yksi treeni on jo takana tuon viikon jäljiltä niin paluu treenien pariin ei mennyt ihan niin kuin kuvittelin. Ajattelin ottaa hieman rennommin kun takana oli kuitenkin viikon tauko enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Tuo ei kuitenkaan mennyt ihan tuolla tavalla kun olin "suunnitellut" tai sitten olin unohtanut suunnitelmat kun olin kuntosalilla.

Ensimmäinen treeni viikon tauon jälkeen piti mennä hieman totutellessa mutta siinä kävi juuri päinvastoin. Tein ensimmäisen treeni tauon jälkeen juuri niin kovaa kun vain pystyin. Olihan kyseessä sentään jalkatreeni heti tauon jälkeen ja treeni alkoi tietenkin kyykyllä. Alun lämmittelyn jälkeen nostin painoja pikkuhiljaa aina päästessäni 210kg painoihin joilla sain neljä toistoa. Ei ihan jokapäiväistä minulle ja treenin jokainen kyykky sarja tuntui menevän "rennosti" ja hyvin. Tuon 210kg neljän toiston jälkeen lopetin kyykyn ja siirryin tekemään hack-kyykkyä. Halusin säästää myöskin hack-kyykkyyn voimia ja minulla oli kuitenkin jo monta sarjaa lämmittelyineen takana kyykyssä niin katsoin paremmaksi vaihtaa liikettä. Se mitä sitten hack-kyykyssä tapahtui niin aivopieruhan sieltä taas kerran syntyi mutta ei siitä sen enempää.

Tämä viikon tauko näyttää yhden treenin perusteella olleen aivan loistava asia. Asia jota en vain osaa tehdä usein. Tämä myös laittoi minut miettimään joskos pitäisin enemmän taukoja treeneistä niin tulokset lähtisivät uuteen nousuun? Tämä on kuitenkin vain teoria sillä päivät ovat kuitenkin yksittäisiä ja treenit menevät miten menevät eikä tauko takaa kuitenkaan sitä, että treeni mini automaattisesti paremmin. Saati sitten tulokset alkaisivat paranemaan automaattisesti.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.