"Täydentävä" jalkatreeni ja olkapäätreeni päätti viikon treenien osalta

16.11.2016 - 12:06

Niinhän siinä sitten kävi, että kun sain treeniviikon käytyä läpi torstaihin mennessä niin perjantaina sekä sunnuntain löysin itseni treenaamasta. Tätä varten piti sitten oikein miettiä mitä sitä treenaisi kun en kuitenkaan halunnut aloittaa vielä uutta treeniviikkoa sillä tuleva viikko oli auki. Olin treenannut siis kaikki lihasryhmät läpi ja halusin säästää selkätreenin sekä rintatreenin tekemistä sillä nämä olivat ne treenit millä olin suunnitellut aloittavani uuden treeniviikon. Vielä kun en ollut ihan varma tulevasta treeniviikosta niin myöskään tämän takia en voinut oikein aloittaa uutta treeniviikkoa perjantaina. Jos olisin ollut tietoinen tulevista treeneistä niin sitten olisin voinut aloittaa uuden treeniviikon perjantaina. Suurin kysymys oli se, että aloitanko tuplatreenit vai en?

Loma oli päättymässä ja työt kutsuivat. Samalla halusin aloittaa uuden treeniviikon maanantaista. Sitä mitä tein aamulla oli vielä epävarmaa. Menenkö juoksemaan aamulenkkejä, menenkö aamulla kuntosalille vai pidänkö ihan vapaata ja nukun pidempään? Tälläisiä asioita en halunnut vielä miettiä torstaina - perjantaina vaan jätin noiden asioiden miettimisen viikonlopulle. Tämän johdosta halusin tehdä aluksi perjantaina ja myöskin sitten sunnuntaina "täydentäviä" treenejä. Vaihtoehtoina olivatkin sitten kaikki muut lihasryhmät paitsi siis rinta sekä selkä.

Perjantaina päädyin tekemään jalkatreenin ja tämä päätös oli hyvinkin helppo. Toinen jalkatreeni viikkoon ja hieman täydentävä siinä mielessä, että tekemiset ovat olleet aika yksinkertaisia. Niin oli loppujenlopuksi tämäkin perjantain jalkatreeni mikä oli loppujenlopuksi todella yksinkertainen ja kamala treeni. Yksi liike etureisille, yksi liike takareisille sekä pohkeet. Kolme liikettä ja jalkatreeni oli siinä. Ei tuossa muuten mitään pahaa olisi ollut, mutta aloitin molemmat reisiliikkeet sadan toiston sarjoilla minkä jälkeen tein normaaleita sarjoja x määrää. Kun kerran nyt olen tehnyt sadan toiston sarjoja niin miksi ne nyt lopettaa?

Lauantai sentään meni ilman treenejä ja niin piti myöskin mennä sunnuntain. Päätin jossain vaiheessa pitää viikonlopun treeni vapaana ja aloittaa sitten maanantain ihan rentona uuden treeniviikon. Tämä suunnitelma kuitenkin feilasi ja pahasti kun päädyin lopulta sunnuntaina kuntosalille. Sunnuntain suunnitelmat ja päivän ryhmi oli aika vapaa eikä minulla ollut mitään ihmeellistä kun olin suorittanut ne lauantaina. Tämän johdosta olin saanut sunnuntain ihan vapaaksi eikä minun tarvinnut tehdä mitään ja mennä mihinkään. Näin sen olin halunnut ja niin sen myöskin sain. Silti pidin suunnitelman sillain kasassa, että jos menin kuntosalille niin siihen oli mahdollisuus. Näin ollen ruokailin siten, että kuntosalille meno oli mahdollista jos sinne lopulta päädyin. Lopulta sitten päädyinkin mutta aika monen mietinnänä kautta ja syy miksi lopulta salille menin sunnuntaina oli infrapunasauna. Halusin käydä sunnuntaina infrapunasaunassa enkä halunnut mennä pelkästään tätä varten kuntosalille niin kävin sitten myöskin treenaamassa.

Sunnuntaina tuli tehtyä olkapäätreeni mikä puolestaan oli näihin muutaman viime kerran kolmen liikkeen treeneihin verrattuna erilainen. Tein nimittäin useita liikkeitä sekä tein yhden supersarjan. Yritin vain tehdä erilaista mitä olen tehnyt muutamiin kertoihin ja mielestäni onnistuin siinä hyvin kun viimeisen liikkeen aikana olkapäitä alkoi särkemään. En ole meinaan saanut olkapäitä särkemään olkapäätreenina aikana nyt kesäloman aikana. Varmaan johtuen siitä, että treenit ovat olleet hieman erilaisia ja parempi vain näin.

Jalkatreeni

  • Vaakahack
  • Takareidet maaten
  • Pohkeet seisten

Olkapäätreeni

  • Supersarja Vipunostot sivuille istuen kulmassa + Vipunostot sivuille istuen
  • Vipunostot takaolkapäille taljassa
  • Facepull tuettuna vinopenkissä
  • VIpunostot eteen maaten taljassa
  • Vipunostolaite

Tuskaset muutamat viikot ovat nyt kuntosaleilla kun uuden vuoden lupaajat ovat löytäneet jälleen kuntosalille vajaaksi kuukaudeksi. Uusi vuosi aloitetaan morkkisella ja pahalla omalla tunnolla kun jouluna sekä uutena vuotena on tullut syötyä ja joutua aivan liikaa. Tämän johdosta paino on noussut ja kunto on laskenut. Valitettavasti olen nähnyt tämän trendin jo lähes kaksikymmentä vuotta eikä se tule tuosta yhtään muuttumaan ikinä. Aluksi siis innolla aloitetaan käymään kuntosalilla niin kuin ihan mitä tahansa muuta harrastusta kohtaan. Viikon parin päästä innostus on loppunut ja salikortista maksetaan vaikka siellä ei edes käydä.

Tein tällä viikolla kaksi erilaista penkkipunnerrus treeniä mutta kummassakin niin kuin yleensä lähes kaikissa penkki treeneissäni menen tekniikka edellä. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina menin 200kg ja 205kg painoihin joilla tein kahden toiston sarjat kun taas perjantaina otin 180kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Nämä kaksi treeniä ovat eräällä tapaa sitä samaa jatkumoa mitä olen yrittänyt ylläpitää jo pidempään. Älä ala hakkaa päätä seinään.

Niin ne päivät näköjään vaihtelevat vain todella paljon. Viimeksi kun minulla oli lauantaina viime vuoden viimeinen treeni ja tein kyykky treenin niin jaksoin tehdä vain 205kg painoilla viisi toistoa. Odotukset tuota treeniä kohtaan olivat suuremmat mutta jo hyvissä ajoin huomasin tangon vain painavan selässä. Minun oli tarkoitus tehdä ihan erilainen treeni mitä lopulta tein sillä minun oli tarkoitus tehdä 220kg - 230kg painoilla paria toistoa. Lopulta kun huomasin että nyt ei vain kulje niin päädyin sitten vieläkin kovempaan ajatukseen. Tekisin 205kg painoilla kymmenen toistoa.

Viime viikko sen jo näytti ja tämä viikko on sen vain vielä paremmin osoittanut. Treenien suunta on alaspäin ja kovaa. Samalla myöskin nyt parin viikon aikana oma painoni on noussut mutta tämä ei ole tullut yllätyksenä ja olenkin tuon nousun nähnyt jo salivyöstä jonkin aikaa. Tulokset siis ovat laskussa ja painoni on noussut. Tämä kertoo vain siitä että suunta on alaspäin ja kovaa alamäkeä. Se miten tästä tuo alaspäin meno ensiksi pysäytetään ja sitten saaadaan nostettua takaisin ylöspäin niin vain aika kertoo.

Joo o. Paluu kotiin ja samalla paluu pääkaupunkiseudulla kuntosalille. On se niin eri olla Tampereella tai Vammalassa kuntosalilla kun ihmiset osaavat käyttäytyä eivät ole siivottomia. Ensiksi kaveri laittoi viestiä että lähi ketjusalilla joku oli paskantanut suihkuun kun suihkussa haisi kamala paska. Ei yllätä yhtään kun paska ja kusi on haissut kyseisen salin suihkuissa ja saunassa jo lähes kymmeniä vuosia. Sitten kun tänään kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja pääsin pukuhuoneesen niin joku oli menossa pukuhuoneen ainoaan ehjään wc:hen niin kuuluu vain "HYI VITTU!