Erikoissarjoja ja erilaisia toistomääriä

16.11.2016 - 12:06

Viime viikolla tuli lopulta yhdeksän treeniä ja kaikki kuntosalilla. Tuplatreeniviikko tuotti ne kahdeksan suunniteltua treeniä ja kävin kuin kävinkin viikonloppuna polkemassa yhden spinningin. Tuo spinningissä käyminen oli vain pieni suunnitelma joka lähti liikkeelle muutama viikonloppu takaperin käymäni spinning maratonin seurauksena. Alunperin vain ajattelin käyväni polkemassa spinningin lauantainaaamuna, mutta perjantaina huomasin olevani aika puhki ja ajattelin vain lepääväni lauantaina. Lauantain aikana kuitenkin ajattelin tehdä jonkinlaisen treenin sunnuntaina lähinnä tämän viikon avaavana treeninä. Minulla oli hieman muistissa, että myöskin sunnuntaina oli spinning tunti aamulla joten tämä vaihtoehto tuli myöskin suunnitelmiin mukaan. Sunnuntain treenivaihtoehdot olivat siis spinningin meno tai sitten muuten vain polkemaan kuntopyörää ja tekemään yleistä muuta vatsoja ym ym. Katsoin spinningin olevan paljon järkevämpi ratkaisu kuin muuten vain kuntopyörällä polkemisen joten päädyin menemään spinning tunnille.

Viime viikon yhdeksän treeniä kuntosalille tuottivat yhteensä noin 11 - 13 tuntia treeniä. Tarkkoja aikoija en tiedä yhdestäkään treenistä joten yhteisaikaa en voi myöskään tietää eli kaikki on vain päätellä ja arvattava. Eipä tuolla kuitenkaan mitään väliä ole kuinka monta tuntia sain treeniä alle viime viikolla sillä tärkeintä oli vain saada treenit tehtyä. Jos haluaisin mitata kuluttamaani treeniä aikaa kuntosalilla niin silloin käyttäisin kelloa jonka laittaisin päälle kun lähtisin pukuhuoneesta ja sulkisin kun päätyisin takaisin pukuhuoneeseen.

[[{"fid":"420","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Kun viikolle tuli yhteensä yhdeksän kuntosalitreeniä niin ajattelin tällä viikolla tekeväni treeniviikon jotenkin kevyemmin. Viime viikko oli kuitenkin raskas sillä varsinkaan ilatreeneissä ei säästelty vaan treenit tehtiin alusta loppuun raskailla painoilla. Tämä alkoi näkyä jo perjantaina jolloin illalla en saanut treeniin ihan sellaisia painoja joita suunnittelin. Tähän tietenkin vaikutti myöskin se, että tein perjantaina aamutreenin hieman liian raskaasti.

Uusi viikko ja ajattelin tehdä jotenkin kevyemmin

Olin ajatellut "säästellä" tällä viikolla hieman kuntosalilla ja tehdä jotenkin kevyemmin. En ollut miettinyt oikein miten, mutta pidemmät sarjat pienemmillä painoilla oli yksi hyvä vaihtoehto. Juoksemaan olin ajatellut meneväni tällä viikolla. Mahdollisimman monta juoksua ja kuntosalilla pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja taisi olla jonkinlainen suunnitelma tälle viikolle. Näin tuo suunnitelma ei mennyt jos se edes oli suunnitelma. Eilen ennenkuin menin nukkumaan aloin suunnittelemaan uudestaan aamun juoksun laitaa. Olin kyllä suunnitellut meneväni tänä aamulenkille, mutta eilen illalla aloin miettiä asiaa uudestaan jostain kumman syystä. Pohdin ja pohdin, mutta en meinannut saada mitään hyvää ratkaisua kunnes päätin vain olla menemättä juoksemaan. En tiedä miksi päädyin nyt tälläiseen ratkaisuun, mutta näin päätin.

Kun päätin olla menemättä tänä aamuna aamulenkille niin tämä tarkoitti tietenkin sitä, että kuntosalilla tein raskaan treenin tänään. Kun päätin olla menemättä aamulenkille niin ajattelin tämän olevan se asia jolla saan viikosta kevyemmän kun en lähde paukuttamaan juoksua ja kuntosalia samalle päivälle. Myöskin huomenna jää juoksu väliin sillä tänäänkin sattui jostain kumman syystä viime viikkoiseen tapaan tulevan Arsenalin Valioliiga peli. Tämä tarkoittaisi viiden - kuuden tunnin yöunia jos menisin aamulla aamulenkille ja kun viime viikkoinen on hyvin muistissa jolloin tein kaksi treeniä viiden tunnin yöunilla niin päätin helposti olematta menemättä nyt aamulenkille. Varsinkin viime viikkoinen iltatreeni kuntosalilla vaati hyvää valmistautumista sillä väsymys vaani ja varmaan myös näkyi treenissä.

Tänään kuntosalilla sekoitin sarjojen pituuksia sekä sarjojen tyylejä tekemällä erikoissarjoja kuten tiputussarjoja ja pyramiidisarjan. Kun olen jo muutamia viikkoja paukuttanut kymmenen toiston sarjoja pidempään niin ajattelin tänään ja varmaan myöskin tällä viikolla olevan yleisesti hyvä kohta treenata erilaisemmin. Liikaa kymmenen toiston treenejä isoilla painoilla tähän saumaan niin treenaamisen motivaatio voi heikentyä sillä liikkeiden painot ja tuloskehitys ei voi vain jatkua nousevana. Tällöin on hyvä välillä hakea erilaisuutta treeniin painojen ja toistojen osalta jolloin kroppa ja lihakset eivät totu samankaltaiseen treenaamiseen.

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 25kg x10, 45kg x12, x12, x10
  • Hauiskääntö istuen käsipainoilla pyramiidisarja 15kg x8, 17,5kg x8, 20kg x8, 17,5kg x8, 15kg x8
  • Vipunostot sivuille istuen ilman tukea tiputussarja 10kg x10, 7,5kg x10, 5kg x10
  • Vipunostot eteen istuen ilman tukea tiputussarja 10kg x10, 7,5kg x10, 5kg x10
  • Hauiskääntö maaten talja 3x15 50kg
  • Vipunostot takaolkapäille ristikkäistalja 3x10 20kg
  • Hauiskääntö ristikkäistalja 40kg x10, 3x10 50kg
  • Pystysoutu z-tanko 17,5kg x10, 3x10 27,5kg
  • Hauiskääntö z-tanko 27,5kg x10, 3x10 37,5kg 

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.

Täytyy sanoa että se on tullut itselleni täytenä yllätyksenä että Vantaa on PK-seudun sivistynein kuntosali kaupunki. Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana käynyt niin Vantaan Loaded, PTVGYM Tiksi sekä FitVantaa - Iron Paradise (FitTammisto) kuntosaleilla ja huomannut tämän asian. Itselläni oli vähän eri kuva Vantaasta kuntosali kaupunkina kun minulla on omat mielipiteeni koko kaupungista. Kuitenkin Vantaan kuntosaleilla ei ole samoja ongelmia kuin Helsingin tai Espoon kuntosaleilla.