Kroppa ei enään vain jaksanut kunnolla loppuun asti

16.11.2016 - 12:06

Eilen huomasin pientä väsymystä kuntosalilla ja tänään tuli hiipuminen mitä pidemmälle treeni eteni. Taisin aloittaa treenaamisen alitajuntaisesti normaalia pienemmillä painoilla ja hyvä näin. Muutenkin tuli hieman pohdittua painojen kanssa ja juuri ennen liikkeen aloittamista kävin vielä vaihtamassakin painoja pienempiin. Tänään tuli myös vaihdettua painoja pienempiin sarjojen välissä mitä en ole tehnyt aikoihin. Tyyliini on kuulunut ottaa painot ja tehdä niillä kaikki sarjat, mutta tänään oli pakko pienentää painoja sarjojen välissä. En vain jaksanut tehdä 20 toiston sarjoja painoilla joilla aloitin liikkeen. Toisinsanoen tein liikkeitä liian suurilla painoilla kuntooni nähden.

Maanantain juoksu tappoi tämän viikon kuntosalitreenit ja ehkä myös ensiviikon. Vielä kun olen tehnyt 20 toiston sarjoja niin tuo juoksu on ollut todella tappo. Ehkä minun olisi kannattanut tehdä tällä viikolla kymmenen toiston sarjoja 20 toiston sijaan, mutta tätä en yhtään ajatellut ennen treenejä. Juokseminen ja kymmenen toiston sarjat kuntosalille vielä menee, mutta juokseminen ja 20 toiston sarjat eivät sovi keskenään. Virheestä on taas opittu enkä tule juoksemaan maanantaisen kaltaisia juoksuja pitkään aikaan tai en ollenkaan.

Tänään tuli muistettua tehtyä toinen hauistreeni tälleviikolle kun viimeviikolla vähän sekoilin. Treeniä tehdessä piti vain muistella mitä tein viime sunnutaina jotta en olisi tehnyt samanlaista treeniä. Lopputuloksena kaikki liikkeet sitten erosivat viimetreeniin joten viikon sisälle mahtui kaksi hauistreeniä eri liikkeillä joten yhteensä tuli tehtyä kuusi eri liikettä hauikselle. Tein pienen virheen siinä, että tein tänään kaksi tuettua hauisliikettä kun yksi olisi riittänyt. No treeni meni muutenkin väsyneesti ja siinä kun tekee pari tuettua hauisliikettä niin se oli todella raskasta. Tuetuissa kun ei pysty edes huijaamaan niin raskastahan se tekeminen oli.

Olkapää & hauis

  • Yhden käden pystypunnerrus tangolla 3x20 20kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3x20 37,5kg
  • Vipunostot sivulle 3x20 10kg
  • Tuettu hauiskääntö käsipainolla 15kg x20, 12,5kg x20, 10kg x20
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 3x20 15kg
  • Tuettu hauiskääntö ristikkäistalja naru 3x20 30kg
  • Pystysoutu 2x20 30kg, 1x20 20kg

Olen ihmetellyt sitä että kun teinit käyvät kuntosalin wc:ssä niin osa laittaa wc:n vesihanan juoksemaan täysille sillä aikaa kun he ovat wc:ssä. Huomasin tai oikeastaan kuulin tämän taas eilen kun kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä treenaamassa. Olin tulossa salilta pois eli olin saanut treenini tehtyä ja kun pääsin pukuhuoneeseen kuulin taas kerran kuinka toisen wc:n vesihana veti täysillä. Otin siinä vaatteet pois ja menin suihkuun ja kun tulin suihkusta pois niin kuulin kuinka tölkki avattiin. Ei ollut sekään ensimmäinen kerta kun kuulen kuinka joku tölkki avataan wc:ssä ja koko tämän ajan wc:n vesihana veti täysillä.

Lauantaina 1.2. tein sen mitä minun pitänyt vuosia tehdä mutta mitä en ole vain tehnyt eli irtisanoin Elixian jäsenyyden. Jo vuosien ajan eli siitä lähtien kun kolmetoista vuotta sitten Elixian jäsenyyden hankin niin heti siitä lähtien olen enemmän tai vähemmän tuskaillut sen kanssa. Elixian jäsenyys on ollut minulla aina siitä asti kun alunperin Vammalasta Espooseen muutin niin se tämä on siinä mielessä aika "iso" asia ja pisin yhtäaikainen kuntosalin jäsenyys mikä minulla on ollut. 

Olen taas käymässä Vammalassa mikä oli suunniteltua mutta tuleminen aikaistui parilla viikolla siitä mitä alunperin suunnittelin. Tulin Vammalassa käymään ihan sen takia että pääsin taas käyttämään Ellivuoren kausiakorttia ja pääsin laskettelemaan missä nyt kävinkin kolme kertaa viikon reissulla joista pari päivää meni matkustukseen. Muutoin olen taas käynyt Vammalan uudella Kerhis Gym Sastamala kuntosalilla mikä aukeasi heti joulun jälkeen ja missä tuli käytyä noin viikko vuoden vaihteessa.

Edellisen viikon lauantaina tuli tehtyä uusi boxi kyykky ennätys sekä samalla ketju boxi kyykky ennätys. Tämä tuli eräällä tapaa hieman yllättäen kun en ollut tehnyt boxi kyykkyä muutamaan viikkoon mutta toisaalta ei sillä kyykky muuten oli sujunut hyvin ennen ja jälkeen tuon treenin. Tuon boxi kyykky ennätyksen välissä tuli tehtyä hyvä normaali kyykky treeni viikolla minkä jälkeen nyt viime viikon lauantaina tuli sitten tehtyä pysäytys kyykyssä 180kg painoilla sarjaennätys. Näin ollen sain viikon sisään tehtyä uuden ykkös ennätyksen sekä sarjaennätyksen.

Olen tätä asiaa jo maininnut täälläkin vuosia ja oli ihan kiva lukea siitä myös IS:stä. Puhun nimittäin siitä kuinka pk-seudulla varsinkin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla ei voi käydä wc:ssä kuin ihan pakolla. Lopetin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla wc:ssä käynnin vuosia sitten ja mielummin pidättelen siihen asti kunnes pääsin kotiin kuin menen kuntosalin wc:hen. Se on ollut ihmeellistä minulle kuinka Vantaalla Vantaan Loaded:lla ja PTVGYM Tiksissä ei ole mitään ongelmia ja noilla kuntosaleilla voi käydä wc:ssä ihan normaalisti.