Vyötön kyykky ja pysäytyskyykky ovat voimistaneet kyykkyä

07.11.2024 - 17:45

Pitänyt jo kirjoittaa kyykystä muutamia viikkoja mutta en ole vain jaksanut ja ehtinyt. En ole myöskään yhtään varma olenko tästä asiasta jo kirjoittanut tai siis montako kertaa? Kuitenkin aloitin tuossa kesällä joskus tekemään vyötöntä kyykkyä pitkästä aikaa. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vöytä sillä totutin itseni aina tekemään kyykkyä vyön kanssa oli kyseessä sitten pienet tai suuret painot. Samalla olen nyt tehnyt vallan pysäytyskyykkyä tai ainakin pyrkinyt pysäyttämään alhaalla liikkeen edes hieman. Tämän avulla olen saanut etenkin korjattua kyykyn syvyyttä mikä on ollut minulle ongelma.

Aloin tosiaan joskus kesällä tekemään pikkuhiljaa vyötöntä kyykkyä millä nykyään aloitan kyykkäämisen. Teen nykyään kyykkyä aina johonkin 180kg - 200kg asti ilman vyötä minkä jälkeen siirryn käyttämään vyötä. Otin sitten samalla myöskin vyöttämän kyykyn ennätyksen ja samalla myöskin vyöttömän pysäytyskyykyn ennätyksen kun olen nyt pelkästään pysäytyskyykkyyn keskittynytkin. Alkuun minulla oli vain henkisiä vaikeuksia edes lähteä tekemään kyykkyä ilman vyötä 60kg ja 100kg painoilla. Olin vain totuttautunut tekemään aina kyykkyä vyön kanssa ja tietyn ajan jälkeen en vain sitten edes oikein uskaltanut lähteä kyykkäämään edes 60kg painoilla ilman vyötä.

Olen nyt tehnyt muutamia kertoja vyötöntä pysäytyskyykkyä 200kg painoilla ja kerran 210kg painoilla mikä on myöskin ennätys niin vyöttämässä kyykyssä kuin vyöttömässä pysäytyskyykyssä. Aloin tottumaana vyöttömään kyykkyyn todella nopeasti ja huomasin myöskin sen että minulla ei ole mitään hätää kyykyssä ilman vyötä aina sitten 200kg painoihin asti. Vielä 180kg painot menevät ihan ok mutta 200kg painot alkavat olemaan sellainen että huomaan että paketti alkaa hajoamaan. Tällä tarkoitan sitä että kun pysäytän kyykyn alhaalla niin tunnen sen kuinka yläkroppa alkaa pettämään ja tunnen kaatuvani eteenpäin. 

Samoilla 200kg painoilla kun käytän vyötä niin en huomaa tätä ongelmaa kun vyö pitää minun yläkroppani kasassa. Pienemmillä painoilla en huomaa tätä samaa asiaa lyhyemmissä sarjoissa mutta heti kun toistoja alkaa tulemaan alle niin tätä samaa alkaa näkymään. Tunnen että en saa pidettyä yläkroppa kassassa ja tai yläkroppa alkaa kaatumaan eteenpäin. Kuitenkin tämä toimii hyvin lämmittelyissä missä otan kyykkyä ilman vyötä sinne vähintään 160kg asti. Välillä sitten otan vielä 180kg tai 200kg asti ilman vyötä minkä jälkeen otan vyön käyttöön.

Samalla olen myöskin alkanut tekemään kyykkyä vallan pysäytyksellä tai ainakin pyrin pysäyttämään jokaisen toiston. Olen jo pidempään huomannut sen asian varsinkin pidemmissä sarjoissa että alan käyttämään toistojen saamiseen tempoa minkä johdosta myöskin perse alkaa jäämään ylemmäksi. Tämä tekee kyykkäämisestä helppoa kun toistot alkavat olemaan vajaita. Myöskin yksittäisissä ykkösissä tai kakkosissa niin ilman pysäyttämistä ala-asento jää helposti liian ylös mikä on ollut minulle suuri ongelma.

Tämä ongelma on korjaatunut sillä että olen alkanut tekemään käytännössä vain pysäytyskyykkyä. Kun mielestäni pysäytän kyykyn alhaalla niin silloin tosiaan keskityn menemään alas. En tiedä onko se vain parempi keskittyminen kun teen pysätyksen alhaalla jolloin en lähde tekemään toistoa tempo edellä. Tämähän on laskenut minun kyykky sarjojen toistomääriä mutta samalla se on vain parananut minun kyykkyä yleisesti. Tunnen nykyään paljon paremmin kuinka kyykky treeni menee jalkoihin ja tunnen oikeasti reisissä treenin. Ihan kuin olisi tehnyt jotain hack-kyykkyä oikein kunnolla vaikka olen oikeasti tehnyt kyykyssä vain isoilla painoilla 1 - 5 toiston sarjoja tai toistoja.

Tämä on siis tuonut jalkatreeneihin sen että oikeasti kyykky oikeasti tuntuu jaloissa sekä kyykky toistot menevät ihan ok alas. Myöskin se on kasvattanut kyykyssä voimaa ja parantanut yleistä tulostasoa vaikka alkuun ehkä tuo ei ihan noin tuntunutkaan. Kuitenkin kaikki vaatii aina aikaa ja se on toiminut minulla kyykyssä mikä nyt tuntuu menevän paremmin kuin koskaan.

Muutenkin olen keskittynyt kyykyssä tekemään samalla tekniikalla treenistä toiseen ihan vain löytämällä asennon mikä tuntuu hyvälle ja millä pääsen alas. Pyrin pitämään suhteellisen kapeata otetta minkä lisäksi jalat ovat jonkin sortin v-asennossa. Tällä tavalla saan pidettyä selän pystymmässä jolloin nostan kyykkyä pääsääntöisesti jaloissa enkä selällä sekä pääsen itselleni hyvään asentoon myöskin alhaalla. Jos pidän jalka-asentoa liian leveällä niin silloin yläkroppa kaattuu helposti eteenpäin niin tällöin kyykyssä tulee käytettyä jalkojen lisäksi paljon selkää sekä liikerata muutoinkin kasvaa.

Viime viikolla viikon ensimmäinen maastaveto treeni tuli tehtyä deficit tyylillä ja toinen ihan normaalina maastavetona vaikka nyt olen aktiivisesti tehnytkin toisen maastaveto treenin trap bar tangolla. Päädyin tähän ratkaisuun kun halusin vaihtelua ja ettei nyt penkissä, kyykyssä ja maastavedossa tule liikaa kangistuttua kaavoihin. Muutenkin minun on pitänyt hieman nyt suunnitella etukäteen trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin ja boksi kyykyn kanssa ettei ne osuisi peräkkäisiin päiviin. Olen nyt ainakin kerran tehnyt trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin boksi kyykyn jälkeisenä päivänä ja olen huomannut että se on ollut liikaa.

Viime viikolla tuli mielestäni tehtyä ensimmäistä kertaa ikinä boksi kyykyssä 10 toiston sarja kun päädyin tekemään boksi kyykky treenin loppuun yhden kymmenen toiston sarjan 170kg painoilla. Tuolloin tiistaina kyykkääminen tuntui raskaalle ja myöskin viikon toinen kyykky treeni tuntui raskaalle perjantaina missä päädyin tekemään 190kg painoilla kaksi kuuden toiston sarjaa. Tämä on ollut pienoinen lähtölaukaus pidempien sarjojen tekemiseen kyykyn puolella missä tuo boksi kyykyn 170kg painoilla tehty kymmenen toistoa oli kolmas kyykky treeni putkeen missä tein kymmenen toiston sarjan.

Penkkipunnerrus oman heikkouksien treeenaaminen on tällä hetkellä se tyyli miten treenaan penkkiä tällä hetkellä. Oikeastaan se on ollut jo suunnitelma pidemmän aikaa mutta mitä en ole niinkään ihan hyvin noudattanut sen suhteen että olen epäonnistunut treeneissä. Tämä johtuu taas kahdesta syystä: Ensinnäkin olen ottanut liian suuret painot tai toiseksi olen lähtenyt hakemaan liikaa toistoja painoilla joilla en niitä ole saanut. Epäonnistuminen on tapahtunut kummassakin tapauksessa samassa kohtaan eli loppulukituksessa. Oli se sitten ollut ykkösen hakeminen tai sarjan hakeminen niin viimeinen toisto on jäänyt samaan kohtaan.

Olen kirjoittanut ruokavaliosta ja siitä mitä syön päivän aikana täällä blogissa muutamia kertoja aika yksityiskohtaisesti. Kuitenkin tuossa viime viikolla tein videon: Mitä syön? Ajattelin tämän johdosta jakaa tuon videon myöskin täällä. Videolla on kuvattuna aamupala, lounas, välipala sekä iltapala mitä olen nyt syönyt pidempään. Tietenkin teen ajoittain muutoksia aterioihin mutta ne ovat hyvin minimaalisia ja menevät myöskin sen mukaan mitä on saatavilla kaupasta ja välillä tekee mieli syödä.

Kesän jälkeen PTVGYM Pitäjänmäen laajennuksen jälkeen olen odottanut uusien selkälaitteiden tulemista. Kun Pitäjänmäen PTVGYM sai kesällä laajennuksen niin osa laitteista oli vielä tulematta kuten kaikki uudet selkälaitteet. Kaikkia muita lihasryhmiä on päässyt enemmän tai vähemmän treenaamaan uusilla laitteilla mutta selkätreenejä on pitänyt tehdä samoilla vanhoilla laitteilla. Kuitenkin maanantaina huomasin että uusia laitteita oli tullut ja kaikki selkälaitteet olivat tulleet.

Kävin kolmannen kerran testaamassa Greenfit: Keilaniemen ja tällä kertaa ensimmäinen jalkatreeni Greenfit: Keilaniemessä.