Tuplatreenipäivät ovat muuttuneet sohvalla makoiluun peiton alla flunssan iskettyä

16.11.2016 - 12:06

Tälle viikolle olin suunnitellut palaavani tekemään tuplatreenejä parin viikon jälkeen mutta tämä suunnitelma feilasi pahasti tiistaista lähtien jolloin minulla alkoi flunssa. Maanantaina minulla tuntui kurkussa pientä kipua ja aavistin hieman pahaa, että minulla alkaisi flunssa. Kuitenkin toivoin ettei mitään flunssaa ala eikä tuo maanantainen kurkkukipu ollut mitenkään paha. Maanantaina toimistolla huomasi, että viime viikkoinen Dublinin reissun jäljiltä suurin osa ihmisistä oli tullut kipeäksi. Ajattelin aluksi minun säästyneen mutta ei niin ei. Tällä kertaa en ole käynyt flunssaisena treenaamassa kuten yleensä olen tehnyt. Maanantaina kävin aamulla treenaamassa selkätreenin ja illalla oli vuorossa rintatreeni. Maanantaina yleinen olemus ei ollut tämänkaltainen mitä se on ollut tiistaina lähtien eli yleisesti väsyttävä ja kroppa on ollut heikossa kunnossa. Maanantaina tunsin vain kurkussa jotain mutta yleisesti muutoin kroppa toimi 100%.

Tiistaista lähtien olen vain töistä päästyäni mennyt sohvalle makaamaan peiton alle ja katsellut HBO Nordicista / Netflixistä tai blu-raylta elokuvia tai sarjoja. Olen esimerkiksi katsonut HBO Nordicilta Power nimistä sarjaa useita jaksoja minkä lisäksi aloin katsomaan HBO:n uutta Westworld sarjaa. Tämän lisäksi katsoin Yle areenasta Poldark sarjan ensimmäisen jakson kun unohdin katsoa sen tiistaina suoraan televisiosta. Kaikenlaista muutakin on tullut katseltua mitä en nyt ala listamaan. Tämän lepäämisen lisäksi olen nyt siirtynyt myöskin parin päivän ajan melkein tai täysin yhdeksän tunnin yöuniin kun en voi nyt herätä aamulla treenaamaan. Päädyin nukkumaan ennemmin lähes yhdeksän tuntia kuin valvomaan hieman pidempään ja kahdeksan tunnin uniin toivoen tämän nopeuttavan flunssan lähtemistä.

Mietin tuossa kyllä myöskin salilla infrapunasaunassa käyntiä sillä olen jostain lukenut infrapunasaunan parantavan flunssaa tai ainakin parantavan oireita. Ei nyt varmaan ihan kokonaan mutta jollain tasolla. En ole kuitenkaan näin tehnyt kahdesta syystä. Ensinnäkin minun pitäisi mennä kuntosalille ja toiseksi menisinkö kuntosalille pelkästään infrapunasaunan takia? Joskus olen käynyt lauantaisin kuntosalilla sen takia, että olen mennyt infrapunasaunaan mutta tällöin olen tehnyt myöskin jonkinlaisen treenin. En ole siis kuin työpaikalla mennyt aikaisemmin töihin pelkän saunan takia sillä aina kun olen mennyt salilla saunaan tai infrapunasaunaan niin olen jonkinlaisen treenin tehnyt. 

Maanantaina aamulla selkätreeni ja illalla rintatreenissä ensimmäinen kerta kun kokeilin 200kg

Maanantaiaamun selkätreeni muuttui täysin siitä mitä se olisi ollut tyyliin pari viikkoa sitten. Tämä ihan sen takia, että en mennyt nyt "normaaliin" tapaan tekemään aamutreeniä Salmisaareen mihin en ole nyt yleisesti menemässä pitkään aikaan. Juuri kun Elixia Salmisaaressa on valmistunut remontti ja olen muutenkin tottunut alkamaan tekemään siellä aamutreenejä niin nyt siellä aletaan rakentamaan parkkihallia tai jotain parkkipaikkoja. Tämän johdosta Elixian ilmaiset parkkipaikat Salmisaaressa ovat menneet pois ja ainoa vaihtoehto on maksaa parkkimaksuja parkkihallista kolme euroa tunti eli käytännössä kuusi euroa kerta? Noin kuusi euroa kerta eli minun tapauksessa käynti ja kun olen nyt kolmena päivänä alkanut käymään Salmisaaressa niin noin kahdeksantoista euroa viikossa on liikaa. En ala maksamaan yhtään enempää salin kuukausimaksun lisäksi, että pääsen salille. Aivan älytöntä puuhaa alkamaan maksaa jotain kuusi euroa kerta sillä tuohon tulisi kustantamaan jotain viidenkymmenen euron pintaan kuukaudessa. Tällöin salimaksu oli periaatteessa reippaasti yli toistasataa.

Aamun selkätreeni meni siis sinällään uusiksi viime viikoista mutta ei tuo nyt haitannut mitään. Lähinnä en vain pääse tekemää Hammer Strenghtin laitteilla millä olen tykännyt tehdä aina välillä. Aamun selkätreeni oli aika perustekemistä ja treeni koostui kolmesta liikkeestä mitkä olivat tällä kertaa t-soutu, ylätalja väärinpäin istuen sekä vaakasoutu. T-soudussa käytin enemmän runttaamista kun taas ylätaljan sekä vaakasoudun tein enemmänkin tuntuman mukaan.

Selkätreeni

  • T-soutu
  • Ylätalja väärinpäin istuen
  • Vaakasoutu

Illalla oli vuorossa rintatreeni mitä en ollut miettinyt yhtään etukäteen kuten normaalisti. Penkkiä aloin tekemään ensimmäisenä liikkeenä ja halusin nostaa rautoja siinä mielessä vain katsoakseni missä kunnossa olen. Olihan tuossa välissä ollut yksi väliviikko minkä jälkeen tämä oli enemmäinen rintatreeni. Ensimmäiset lämmittelyt  tein viiden toiston sarjoilla kunnes 150kg painoilla tein yhden toiston. Tämän jälkeen nostin painot 180kg joilla tein kanssa yhden toiston. Tämän jälkeen aloinkin miettimään mitä teen. Laskisinko hieman painoja ja tekisin pidempiä sarjoja vain nostaisinko vielä painoja eli kokeilisinko uutta ennätystä. Päädyin lopulta nostamaan painot 185kg mikä nousi kevyemmin kuin 180kg. Tämän jälkeen aloin miettimään seuraavaa ratkaisua mikä tällä kertaa oli nostaa painot 200kg vaikka ehkä oikea ratkaisu olisi ollut 190kg.

200kg penkissä on tulos mistä olen haaveillut pitkään. 200kg on samalla tulos mihin olisin tyytyväinen ja mitä pidän tuloksena mikä erottaisi itseni hieman perustreenaajasta. Juuri 200kg vain nyt kimalsi silmissä niin paljon minkä johdosta päädyin nostamaan painot siihen. 200kg ei noussut tällä kertaa ihan itse ylös. Se ei ollut kaukana mutta kun ei noussut ihan ylös niin se ei riitä ja olin pettynyt. Kuitenkaan 200kg nousi kuitenkin niin paljon ettei se jäänyt ihan rinnalle mitä pelkäsin. Pelkäsin meinaan sitä asiaa, että 200kg jäisi ihan rinnan päälle eikä nousisi yhtään. Siinä mielessä tämä yritys oli hyvä että näin ettei tuo 200kg ole hirveän kaukana siitä, että se onnistuisi. Hieman enemmän treeniä niin kyllä se nousee.

Penkin jälkeen jatkoin vinopenkkiin käsipainoilla missä tein 50kg käsipainoilla pakotettuina viisi viidentoista toiston sarjaa. Kun kerran tuntui olevan hyvä päivä niin ajattelin olevan paremp jatkaa runttauksella. Treenin kolmas ja samalla viimeinen liike oli sitten ristikkäistalja missä tein kahden sekunnin pidon alhaalla ja muutenkin liike oli enemmän tekniikalla kuin runttauksella. Käytin siis suhteessa paljon pienempiä painoja ristikkäistaljassa kuin treenin muissa liikkeissä. Muutenkaan ristikkäistalja ei sovi mielestäni runttausliikkeeksi vaan parhaimman tuntuman rintaa saa juurikin pienemmillä painoilla ja tekniikalla.

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki käsipainoilla
  • Ristikkäistalja

No niin jatketaan hieman tätä ylipaino on ylivoimaa mikä video tuli tuossa koostettua heti seuraavalla viikolla ensimmäisestä ylipaino on ylivoimaa videosta. Nämä ovat siis peräkkäisiltä viikoilta olevat treenit eli kaksi viikkoa ja kuusi plus kuusi treeniä eli kaksitoista treeniä. Tämä uusi Ylipaino on ylivoimaa video on viikko sitten tehdyistä treeneistä ja täytyy kyllä sanoa että en muista yhtään mitään noista treeneistä ellen ala katsomaan itse tuota videota. Jotain hieman normaalimpaa tuli tehtyä, epäonnistumisiakin sekä sarjaennätyksiä jos oikein muistan?

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.