Roon 1.8 kokemuksia

11.03.2021 - 10:32

Otin noin viikko sitten Roon Labs palvelun käyttöön kun käytin viimein DragonFly Cobalt USB DAC mukana tulleen 60 päivän koejakson Roon palveluun. Yritän tässä nyt kertoa omia kokemuksia ja mielipiteitä joita olen huomannut noin viikon aktiivisen kokeilun aikana. En ole vielä testannut ihan kaikkia mahdollisia asetuksia mitä Roon tarjoaa, mutta olen mielestäni saanut hyvän kuvan siitä mikä Roon on ja miksi siitä kannattaisi maksaa. Olen käyttänyt Roon palvelua Tidal suoratoistopalvelun kanssa useisiin äänilähteisiin.

Helmikuun alussa Roon palvelusta ilmestyi 1.8 versio mikä oli lukemani mukaan suuri päivitys edelliseen 1.7 versioon. Mitä myöskin ymmärsin niin 1.8 versio on tämän vuoden päivitys ja 1.9 versio on luvassa ensi vuonna. Näin ollen kokemukseni perustuvat uuteen 1.8 versioon eikä minulla ole kokemusta edellisestä 1.7 versiosta joten kokemukseni perustuvat vain 1.8 versioon.



Mikä Roon on?

Mikä Roon on?

Kun olen yhdistänyt Tidal-tunnuksen Roon palveluun niin Roon tarjoaa kaiken sisällön Tidal palvelusta omalla käyttöliittymällä sekä paremmilla metatiedoilla. Tämä siis tarkoittaa omasta mielestäni paljon parempaa käyttöliittymää laajemmilla tiedoilla artisteista, albumeista sekä kappaleista kuin Tidal itse. Käytännössä Roon on siis parempi käyttöliittymä Tidal palveluun minkä lisäksi Roon tarjoaa paremmat tiedot artisteista, albumeista ja kappaleista. Kun metatietoja on saatavilla enemmän niin samalla Roon tarjoaa myöskin enemmän vastaavanlaisia artisteja, albumeita sekä kappaleita. Tämä auttaa löytämään helpommin ja paremmin esimerkiksi uutta musiikkia juuri sinulle. Myöskin Roon tarjoaa mielestäni paremman "radio" toiminnot kuin Tidal itse.

Roon ei ole siis yksinään musiikin suoratoistopalvelu vaan tarjoaa paremman kokemuksen musiikin selaamiseen sekä paremman kappaleiden hallinnan. Roon palveluun voi yhdistää TidalQobuz suoratoistopalvelut minkä lisäksi Roon palvelua voi käyttää paikallisten mp3, flac ym ym tiedostojen sekä Itunes kappaleiden hallintaan.



Roon screenshot

Roon kokemuksia: Mitä kannattaa ottaa huomioon Roon käyttöönotosta?

Muutamia asioita kannattaa ottaa huomioon Roon käyttöönotossa mitä en itse en tajunnut miettiä ja katsoa. Tämä johtui osittain myös siitä, että päätös käyttää nyt 60 päivän koejakso Roon palvelun aloittamisesta oli aikalailla extempore. Menin Ipädillä siihen osoitteeseen mikä oli annettu koejakson koodissa ja tämän jälkeen rekisteröidyin Roon palveluun minkä jälkeen latasin Roon äppsin Ipädille. Kun avasin Roon äppsin ja syötin juuri tekemäni käyttäjätunnuksen kirjautuakseni niin kirjautumisen jälkeen äppsi kysyi, että mihin Roon Coreen yhdistän?

Tämän jälkeen siirryin takaisin selaimen puolelle ja hyvin nopeasti huomasin, että minun pitää asentaa Roon Core Windowsille tai MacOS:lle. Näinpä menin hakemaan samantien Macbook Pro:n millä menin Roon sivustolle lataamaan MacOS version Roonista. Kun sain Roonin päälle Macbook:lla ja kirjauduin sisään niin tämän jälkeen menin takaisin Ipädillä Roon äppsiin ja pääsin yhdistämään itseni Macbook Pro:n Roon CoreenRoon palvelun käyttö vaatii Roon Coren eli pelkällä Ipädin tai Iphonen äppsillä ei voi käyttää Roon palvelua.

Roon Labsin sivuilla on kerrottu miten Roon toimii ja mitä tarvitset siihen, että pystyt käyttämään Roon palvelua.



https://roonlabs.com/howroonworks

https://roonlabs.com/howroonworks

Roon kokemuksia: Miksi ottaisin Roon palvelun käyttöön?

Kun lukee tai katsoo Roon arvosteluita Youtubesta niin kaikilla arvioilla on sama yhteenveto. Roon on musiikin ystävälle pakkohankinta vaikka palvelu saattaa vaikuttaa kalliilta. Näiden positiivisten arvioiden pohjalta ajattelin itse käyttää saamani 60 päivän koejakso ja katsoa mitä Roon palvelu todellakin tarjoaa. Lähinnä itseäni kiinnostaa se onko Roon hintansa arvoinen palvelu ja onko siitä itselleni hyötyä?

Palvelu antaa tarkasti tietoa siitä mitä ja kuinka paljon olet kuunnellut mitäkin. Roon palvelun etusivu kertoo käyttäjälle tarkkaa tietoa minkä tyyppistä musiikkia olet kuunnellut, mitkä artisteja olet kuunnellut eniten sekä mitä albumeita olet kuunnellut eniten. Myöskin albumin sivulla näet kuinka monta kertaa olet kuunnellut minkäkin kappaleen.

Roon tarjoaa oikeasti laajat ja kattavat informaatiot artisteista, albumeista sekä kappaleista eli metatiedot ovat ihan eri luokassa Tidal palveluun verrattuna. Näitä metatietoja käytetään palvelussa mielestäni hyvin ja monipuolisesti. Teksteissä olevat nimet, artistit, albumit sekä kappaleet ovat linkkejä joilla pääsee suoraan artistiin, albumiin tai kappaleeseen. Esimerkiksi artistien sivuilla musiikkia pystyy suodattamaan tyypin, laadun ja tekijän mukaan. Metatietojen avulla Roon myöskin osaa tarjota käyttäjälle paremmin samankaltaista musiikkia.



Roon screenshot 2

Metatiedot ovat Roon palvelun suurin ja parhain ominaisuus mistä Roon palvelu on tullut tunnetuksi. Metatiedoilla saa enemmän tietoa artisteista, albumeista sekä kappaleista ja jos tämänkaltainen on sinun juttusi niin silloin Roon palvelusta on sinulle paljon hyötyä. Itse olen yllättynyt siitä kuinka paljon olen alkanut lukemaan artistien ja albumien sivuilla olevia tekstejä. Tällä tavalla olen saanut enemmän tietoa kyseisestä artistista tai albumista mutta pääsyy on kuitenkin ollut löytää uusia artisteja ja musiikkia. Jos et tarvitse musiikista lisätietoa vaan keskityt pelkkään musiikin kuunteluun niin silloin Roon tarjoaa vähemmän vastinetta rahalle. 

Roon palvelun ulkoasu on vaalea, siisti ja yksinkertainen missä metatiedot on esitetty mielestäni selvästi ja sopivan kokoisena. Mielestäni Roon palvelun vaalea ulkoasu on paljon miellyttävämpi kuin Tidal palvelun tumma ulkoasu. Mielestäni ainoat negatiiviset ominaisuudet ulkoasussa on äänilähteen valinta sekä äänenvoimakkuuden valinta. Varsinkin äänenvoimakkuuden valinta tuntuu olevan suhteessa liian pieni ja vaikeassa paikassa. Kuitenkin jo pelkästään parempi ulkoasu olisi yksi syy hankkia Roon palvelu, mutta pelkkä parempi ulkoasu ei ole palvelun hinnan arvoinen.

Roon kokemuksia: Roon:lla äänilähteiden hallinta helpompaa

Täytyy sanoa, että kun pääsin kunnolla sisälle Roon palveluun päivän parin jälkeen niin tykästyin siihen samantien. Parempi käyttöliittymä Tidal palveluun sekä paljon paremmat metatiedot sekä suositukset vastaavanlaisista artisteista on vain lisännyt mielenkiintoa käyttää Roon palvelua. Yksi asia mistä olen ollut mielessäni on ollut äänilähteiden valinta. Varsinkin nyt kun teen töitä kotona ja minulla on käytössäni neljä eri äänilähdettä Sonos One, Sonos Beam, Macbook sekä Denon vahvistin Q Acoustics Concept 40 kaiuttimilla niin niiden valinta ja käyttäminen on todella paljon helpompaa Roon palvelulla kuin Tidalin omalla äppsillä.



Roon screenshot 3

Tidalin normaali käyttö on laite per äänilähde kun taas Roon lähettää tiedot äänilähteelle ja voit jatkaa äänilähteen käyttöä toiselta laitteelta. Tämä on todella paljon kätevämpää sillä et ole laite riippuvainen joten sinun ei tarvitse käyttää vain yhtä laitetta. Voin siis laittaa musiikin päälle Macbook Pro:lla mihin tahansa verkossa olevaan äänilähteeseen minkä jälkeen voin jatkaa kyseisen äänilähteen hallintaa esimerkiksi Ipädillä tai Iphonella. Voin hallita yhdellä laitteella kaikkia neljää äänilähdettä kerralla eli jos haluan soittaa monessa äänilähteessä yhtäaikaa musiikkia niin se onnistuu. Jos siis olen laittanut esimerkiksi Macbook Pro:lla Sonos One kaiuttimeen soimaan musiikkia niin Ipädillä voin vaihtaa soitettavaa kappaletta tai lopettaa soiton kokonaan.

Äänilähteiden hallitseminen on ollut minulle hyvin tärkeä ominaisuus sillä minulla on eri huoneissa eri äänilähteitä. Varsinkin kun äänilähteen valinta toimii Roon palvelussa paljon helpommin kuin Tidalin oma laite per äänilähde. Normaalisti Iphonen Tidal äppsistä voi määrittää äänen lähtemään eri laittelle Airplay:n avulla mutta hallinta onnistuu vain kyseiseltä laitteelta. Kuuntelen töitä tehdessä aktiivisesti musiikkia Tidalin kautta ja Roon:in avulla pystyn helpommin hallitsemaan mistä äänilähteestä kuuntelen milloinkin. En aina jaksa pitää kuulokkeita korvilla ja muutenkin äänilähteen valinta riippuu mistä haluan äänen tulevan tai missä päin asuntoa teen töitä. 

Roon kokemuksia: Muutamia huomioita Roon käytöstä

Käytän Roon palvelua enimmäkseen Macbook Pro:lla sekä Ipädin äppsin kautta. Tämän vajaan viikon aikana Ipädin äppsi on kaatunut minulla muutamia kertoja ~5. Toisaalta tämä ei haittaa suuremmin siinä mielessä, että musiikki ei katkea mutta Roon äppsi pitää vain käynnistää uudestaan.

Yleisesti Denon vahvistin käynnistyy automaattisesti kun Roon:ssa laittaa äänilähteeksi Denonin ja laittaa musiikin soimaan. Kuitenkin ainakin kerran Denon ei ole käynnistynyt heti automaattisesti vaan olen joutunut valitsemaan äänilähteen toiseen kertaan. Myös varmaan liittyen samaan ongelmaan äänenvoimakkuuden säätäminen Roon äppsin kautta ei ole reagoinut vaan äänenvoimakkuutta on joutunut muuttamaan suoraan vahvistimen kautta.

Syystä tai toisesta olen myös saanut käynistettyä musiikin kuulumaan Denon vahvistimesta Macbookilla vaikka niin ei ole ollut tarkoitus. En tiedä tarkalleen mitä tein tai painelin, mutta yhtäkkiä musiikki alkoi soimaan Denonin kautta. Roon:ssa äänilähde on ilmeisesti ollut Denon ja olen jotenkin onnistunut painamaan musiikin päälle tietämättäni.

Roon muistaa äänilähde kohtaisesti mitä kullakin äänilähteellä on viimeksi soitettu ja pystyt jatkamaan millä tahansa laitteella. Itse en vain aina muista vain sitä, että Roon ei tietenkään muista tai synkronoi sitä tietoa minkä artistin, albumin tai kappaleen sivu sinulla on missäkin Roon äppsissä auki. Tietenkin kun käytän Roon äppsiä Macbook Pro:lla niin minulla on auki x-sivu ja kuuntelen tämän x kappaletta. Sitten kun aukaisen Ipädillä Roon äppsin niin minulla on auki sitten y-sivu ja näen kyllä, että x kappale soi. Välillä kuitenkin haluaisi saman sivun auki minkä on jättänyt Macbook Pro:lla auki niin myös Ipädin äppsiin samantien.

Laitoin Bluesound Node 2i suoratoistolaitteen tilaukseen helmikuun puolella ja sain sen lopulta parisen viikkoa sitten toimitus vaikeuksien jälkeen. Olin ennen Bluesound Node 2i tilaamista lukenut arvioista sekä nähnyt Youtube-videoista kuinka Bluesound Node 2i voidaan hallita BluOS sovelluksella. Ymmärsin BluOS sovelluksen tukevan Tidalin MqA äänenlaatua joten latasin BluOS sovelluksen puhelimeen hyvissä ajoin ennen Bluesound Node 2i laitteen saamista. Varmaan

Kirjoittelin tuossa yli kuukausi sitten että laitoin Bluesound Node 2i musiikki suoratoistolaite hankintaan. Sillä hetkellä kun tilasin Bluesound Node 2i Hifistudion verkkosivuilta niin varastosaldo näytti vihreää ja ajattelin noutaa sen oliko nyt samana päivänä tai seuraavana päivänä kun minulla oli muutenkin keskustaan asiaa. Kuitenkin pari tuntia tilauksen laittamiseen jälkeen sain puhelun Hifistudiolta missä sanottiin verkkosivuilla olleen väärää tietoa ja

Tidalin musiikki tarjonta on laajentunut enkä ole varma milloin tämä on tapahtunut. Huomasin tämän ihan sattumoisin kun minulle tuli eteen vanhaa 90 danceä sekä sitä kautta löysin myöskin uutta ja vanhempaa trancea. Sitten tuossa kuukausi - pari takaperin katsoin löytyykö Tidalista vielä mitään suomalaista musiikkia ja yllätyksekseni löytyi ja vielä masters laadulla. Tämä on auttanut nyt itseäni siinä mielessä, että olen saanut kuunneltua treenatessa tranceä

Olin kolmisen viikkoa ilman olohuonetta johtuen keittiöremontista sillä olohuoneessa oli uudet rungot, ovet ja muut keittiöön liittyvät tavarat. Olin siis kolme viikkoa ilman kotiteatteriani ja siten ilman 4K televisiota, Denon vahvistinta, Q Acoustics Concept 40 kaiuttimia sekä myös muita kaiuttimia. Tuon kolme viikkoa pärjäsin siis vanhalla Panasonicin plasma televisiolla yhdessä Sonos Beam soundbarin kanssa sekä Sonos One kaiuttimella minkä olin siirtänyt

Minulla on ollut nyt Roon noin kolmenkymmenen päivän ajan koekuuntelussa 60 päivän Roon koekuuntelusta minkä edun viimein hyödynsin. Minulla on ollut lähes tulkoon vuoden verran Roon palveluun 60 päivän koekuuntelu mahdollisuus minkä sain ostaessani Dragonfly Cobalt USB DAC kuulokevahvistimen. Roon ei ole yksinään musiikki suoratoistopalvelu vaan "lisäominaisuus" esimerkiksi Tidal suoratoistopalveluun mikä tarjoaa kattavammat tiedot artisteista, albumeista sekä

Gigantin jäsenillä on nyt mahdollisuus ottaa Tidal musiikki suoratoistopalvelu 3kk ilmaiseksi sekä 10% alennus 12kk jäsenyydestä. En tiedä miten tarjous toimii sillä kyseisestä Tidal 3kk ilmaiseksi tarjouksesta ei ole mainintaa Gigantin sivuilla. Ei edes silloinkaan kun kirjautuu sisään. Myöskin sähköpostissa tullut osoite osoite johtaa https://offer.tidal.com/voucher osoitteeseen mihin on tarkoitus syöttää alekoodi. En siis tiedä tarkalleen ottaen miten tuo