Paino tuntuu kevyemmältä ja hoikemmalta mutta vaaka ei sitä näytä

03.07.2023 - 10:53

Pääsiäisen aikaan huomasin painon hieman nousseen tai ainakin tulleen pöhötystä. Huomasin tämän kyllä muutenkin mutta viimeistään aina kuntosalilla kun laitoin salivyötä päälle. Salivyön laittaminen oli hieman tuskaisempaa kuin mitä se oli ollut eikä vyön alle jäänyt niin sanotusti väliä. Normaalisti salivyö on tuntunut jämäkältä vaikka kropan ja vyön väliin on jäänyt hieman väliä. Tuolloin pääsiäisen tienoilla non ei ollut sillä hyvä että sain salivyön päälle sen nykyisissä säädöissä. Salivyön säätöjä en lähtenyt muuttamaan eikä niitä ollut tarve myöskään muuttaa.

Päätin sitten pääsiäisen jälkeen että otan turvotuksen tai tämän pienen painon nousun pois ja päätin myös samalla etten ala mitään varsinaista dieettiä pitämään. Aloinkin sitten pääsiäisen jälkeen kotiin päästyä ottamaan pöhötystä pois mutta sitten tulikin vappu minkä johdosta tuli innostuttua taas syömään ohi ja nauttimaan herkuista. No tämän jälkeen sitten päätin että nyt sitten vapun jälkeen aloitan pöhötyksen poiston projektin uudestaan.

Nyt mennään kesäkuun alkua ja olen jo huomannut joitakin viikkoja että olen saanut tuon pöhötyksen tai painon nousun pois. Huomaan sen jo yleisesti ja varsinkin kuntosalilla kun salivyö menee taas normaalisti hyvin kiinni kropan ja salivyön väliin jääden tilaa. Kuitenkin jos vertaan mitä vaaka näyttää niin asiat menevät hieman hämmetäviksi sillä vaa'an mukaan paino on kutakuinkin sama nyt kuin pääsiäisen aikoihin.

Se mitä muutoksia tein treeneissä sekä ruokavaliossa tämän pöhötyksen pois ottamisen suhteen oli varsin helppoja. Ruokailun puolella otin pois lähes kaiken turhan ja iltapalasta karsin hieman pois kuitenkin jättäen ruokavalioon tilaa siinä mielessä ettei se olisi tiukka dieetti ruokavalio. Yksi toinen asia oli myös jättää kreatiini muutamaksi viikoiksi pois minkä olen ottanut jo takaisin käyttöön. Kolmas asia oli että aloin tekemään puolentoista minuutin lankutusta aamuin illoin minkä viime aikoina olen vaihtanut kuntosalilla tehtyihin vatsoihin. Aaamun puolentoista minuutin lankutus on pysynyt vakiona mutta viime aikoina iltaisin kuntosalilla olen alkanut tekemään lankutuksen suheen ihan vatsapenkissä vatsoja.

Kaikki nämä pienet asiat ja muutokset ovat asioita joita olen tehnyt varsinaisilla dieeteillä ja mitkä olen huomannut toimivan. Ainoa asia mikä on eronnut varsinaiseen dieettiin on todella tarkka ruokavalio, kuntosalitreenit sekä cardion määrä. Tarkoitus kun ei ole mennä varsinaiselle dieetille vaan ottaa tuo pöhötys pois mikä tuli että kuntosalilla salivyö menee paremmin ja että on muutenkin mukavampi olo.

Kyllä sitä on tullut välillä mietittyä että pitäisikö minun pyörtää päätökseni dieetin aloittamisesta? Hyvissä ajoin ennen kesää päätin etten tänä vuonna lähde dieettaamaan vaan pidän painon siinä missä se nyt on ja keskityn saamaan salilla isompia tuloksia. Kuitenkin kun mitä lähemmäksi kesä tuli ja on nyt alkamassa vaikka säät ei niin näytä niin kyllä alitajuntaan on tullut ajatus mitä jos? Nyt juuri tällä viikolla treenit eivät ole menneet niin hyvin kuin mitä pari viikkoa meni. Myöskään tässä ei ole tullut hakattua mitään ihan niin ihmeellisiä tuloksia kuin haluaisi niin siitä ehkä se ajatus on vähän hiipinyt takaraivoon.

Nykyisestä ruokavaliosta olisi todella helppo siirtyä varsinaiseen dieettiin sillä se ei vaatisi oikeastaan kuin perjantain - sunnuntain ylimääräisen boneless kanan / pizzan / jäätelön pois jättämistä. Mitä sitten cardioon tulee niin siihenkään ei pitäisi niinkään tehdä muutoksia kuin ehkä siirtää ja lisätä päivällä tehty kävely heti aamuun. Suurin muutos tapahtuisi sitten iltaisin kuntosalilla mihin pitäisi ottaa eri asenne ja tyyli tehdä treeniä. Myöskin minun pitäisi ottaa se huomioon että tulostaso on suhteellisen hyvä tällä hetkellä ja jos ottaisin elokuuhun jatkavan dieetti moodin päälle niin tulos taso olisi loppukesän ja syksyn alkaessa taas hieman romahtanut.

Saa nyt nähdä mitä teen ja yleensä teen päätöksiä aikalailla extemporeen eli siinä suhteessa ei olisi yllättävää jos taas vaihtaisin kaikki suunnitelmi ja alkaisin pudottamaan painoani.

Viime lauantaina tuli käytyä Greenfit Keilaniemen avoimissa ovissa mitkä taas järjestettiin. Itse menin käymään Greenfit Keilaniemessä sen takia että halusin vaihtelua treenaamiseen sekä sain kaverin mukaan. En tiedä olisinko nyt lähtenyt yksin käymään Greenfit Keilaniemessä ellen olisi saanut kaveria mukaan vai olisinko vain mennyt normaalisti PTVGYM:lle?

Olen nyt tänä vuonna monella eri kuntosalilla ja monessa eri kaupungissa huomannut saman kasvavan trendin kun käy kuntosalilla suihkussa. Kuntosalien suihkuista bongaa useasti paskaiset kalsarit roikkumassa pyyhenaulakoissa. Ajattelin aluksi että tämä on vain pk-seutulaisten kuntosalien yksityinen trendi mikä on vain yleistynyt mutta ei vaan tämä on yleinen trendi. Olen meinaan tätä samaa myös huomannut Tampereella kun olen käynyt Loaded:lla treenaamassa.

Laitetaan vielä tänne blogin puolelle pieni "mainos" ja selitys viime viikon treeneistä joissa sain tehtyä pinnaus lattia penkissä kaksi kertaa ja korotetussa maastavedossa kolme kertaa omalla painolla. Nuo oli viikon kohokohdat ja muutenkin treenit menivät ihan hyvin vaikka sitten tuollaiset kaksi kertaa omalla painolla penkki ja kolme kertaa omalla painolla maastaveto vain motivoivat myös muita treenejä. Viikolla kaikki muut treenit tuntuivat menevän hyvin paitsi jalkatreenit kyykkyineen.

Unohdin kirjoittaa selkätreenistä minkä tein Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla ja mistä tein jopa videon. Kyseinen selkätreeni oli siinä mielessä aika perus selkätreeni Kerhisgym Sastamalassa että aika useasti teen kyseisen selkätreenin siellä. Oikeastaan kyseinen treeni oli enemmänkin jalka- & selkätreeni sillä tein ensimmäisen liikkeen maastavedon trap bar tangolla mikä on enemmän jalkaliike kuin selkäliike. Trap bar maastaveto normaalisti tehtynä on etureisipainotteinen liike.

Päätin tehdä ja kuvata jalkatreenin sekä selkätreenin Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla missä tuli treenattua viime viikolla muutama treeni. Ajattelin myös kuvata myös kolmannen treenin missä tein penkkiä minkä lisäksi olkapäitä ja käsiä mutta en sitten lopulta jaksanut. Tämä jalkatreeni oli aikalailla perus jalkatreeni mitä olen nyt Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla tehnyt. Ainoa poikkeus oli varmaankin se etten nyt tehnyt vaaka jalkaprässiä mitä olen myös aktiivisesti tehnyt Kerhisgym Sastamala kuntosalilla.

Viime viikolla viikon ensimmäinen maastaveto treeni tuli tehtyä deficit tyylillä ja toinen ihan normaalina maastavetona vaikka nyt olen aktiivisesti tehnytkin toisen maastaveto treenin trap bar tangolla. Päädyin tähän ratkaisuun kun halusin vaihtelua ja ettei nyt penkissä, kyykyssä ja maastavedossa tule liikaa kangistuttua kaavoihin. Muutenkin minun on pitänyt hieman nyt suunnitella etukäteen trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin ja boksi kyykyn kanssa ettei ne osuisi peräkkäisiin päiviin. Olen nyt ainakin kerran tehnyt trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin boksi kyykyn jälkeisenä päivänä ja olen huomannut että se on ollut liikaa.