Optoma HD80 videotykin 15 vuoden historia ohi

26.03.2022 - 15:40

Tämän viikon maanantaina virallisesti oma videotykki historia tuli päätökseen ehkä kokonaan vaikka oikeasti tämä tapahtui viime marraskuussa kun ostin Sony XR-75X93J television. Hankin vuonna 2007 tällä hetkellä ainoan videotykin Optoma HD80 mikä oli markkinoiden ensimmäisiä FULL HD videotykkejä sekä markkinoiden halvin ~3000€ hintaan. Optoma HD80 oli minulla lähemmäs 15v ja palveli erittäin hyvin vaikka muutamia ongelmia olikin vuosien saatossa. Optoma HD80 kävi pari kertaa tehdashuollossa parin ensimmäisen vuoden aikana sekä jouduin vaihtamaan myös kaukosäätimen mikä lakkasi toimimasta. Loppu vaiheessa ilmeni pieniä ongelmia jotka korjaantuivat kun otin virtajohto irti ja laitoin sen takaisin kiinni.

Alkuvuosina Optoma HD80 oli suuremmassa käytössä kun videotykki oli uusi ja siinä oli tuttu uuden viehätys sekä tuohon aikaan minulla ei ollut hyvää televisiota toisena mahdollisuutena. Myöhemmin hankin paremman television toiseksi näytöksi mutta en kuitenkaan panostanut televisioihin ihan sillä tavalla kuin olisin ilman Optoma HD80 videotykkiä. Ensimmäinen kunnon televisio alkoi olemaan vasta LG OLED C8 4K televisio ja silloinkin hankin "vain" 55" mikä sopi hyvin Optoma HD80 kuvan alle. Tuohon aikaan aloin myös käyttämään vähemmän ja vähemmän Optoma HD80 videotykkiä sillä LG OLED oli parempi mutta vain paljon pienempi.

Optoma HD80 oli itselleni kaiken rahan arvoinen kokemus ja yllättäen se keski myös 15 vuoden käytön. Optoma HD80 ongelma oli se, että se vaati todella pimeän huoneen ja varsikin nyt viime vuosina minun piti pimentää puolet asennusta kun vielä alkuvuosina minulla oli oma huono käytettävissä videotykille. Toinen ongelma oli ääni sillä Optoma HD80 ei ollut mikään hiljainen vehje ja varsinkin hiljaisissa kohtauksissa Optoma HD80 äänen todellakin kuuli ja välillä se häiritsi. Myöskin Optoma HD80 tuotti todella paljon lämpöä minkä johdosta huoneen tai asunnon lämpötila alkoi nousta huomattavasti ja tämän huomasi varsin hyvin kesäisin jolloin kaikki kotiteatteri laitteet tuottivat todella paljon lämpöä, että oikein hiki alkoi valuta.

Mietin moneen kertaan ennen LG OLED C8 55" hankkimista ostaisinko uuden videotykin vai television. Tuolloin päädyin LG OLED C8 55" televisioon ja tuon hankinnan jälkeen minun oli helppo päättää videotykin ja television väliltä. Televisio oli niin paljon hiljaisempi sekä minun ei tarvinnut pimentää puolta asuntoa. Sony XR-75X93J onkin ollut loistava korvike Optoma HD80 minkä vuoksi kyseisen television hankin. Ainoa "ongelma" on se, että televisio on 75" ja Optoma HD80 sain reilusti yli 100", mutta muuten hiljaisuus, helpompi käytettävyys on ollut asioita mikä puoltavat televisiota eikä videotykkiä.

Muutaman kuukauden päästä tulee vuosi siitä kun ostin Verkkokauppa.con black friday tarjouksesta nykyisen Sony XR-75X93J television pitkän pohdinnan jälkeen. Itse kun kuulun niihin ihmisiin ketkä vertailevat tuotteita keskenään todella paljon ja käyttävät aikaa tutkimiseen mikä tuote sopii itselle ja mitä kalliimpi malli tarjoaa. Sony XR-75X93J tuli itselleni korvaamaan 15 - 16 vanhan Optoma HD80 videotykin mikä oli ensimmäisiä fullhd videotykkejä aikoinaan

Kun Xbox Series X ja Playstation 5 aikoinaan julkaistiin niin minulla ei ollut mitään intoa lähteä ostamaan kumpaakaan konsolia. Näin ollen en ollut missään vaiheessa aktiivinen niitä hankkimaan, mutta tiesin kuinka kiven alla niiden ostaminen oli. Välillä näin erilaisia osto-oikeus arvontoja tai kuulin tutuilta jotka koittivat ostaa konsolia kuinka nopea piti olla jos konsolin halusi ostaa. Yhtäkkiä kaikki alkoikin muuttumaan kun hankin viime vuoden Black

Viikko sitten talvilomani aikana tuli vierailtua kaverilla ja siinä sain tietää, että Citymarketilla on Playstation 5 osto-oikeus arvonta. En ole milloinkaan tilannut Playstation 5 info uutiskirjeita tulevista myynneistä mutta olen tietoinen sivustosta sekä aina silloin tällöin kaverin toimesta saanut tietoa, että Playstation 5 on tullut myyntiin milloin mihinkin. Kun hankin Verkkokauppa.comin Black Friday tarjouksista uuden television Sony XR-75X93J niin sain

Näin eilen illalla Youtubessa videon, että Sonyn 2021 mallin televisiot ovat saaneet kauan odotetun VRR-päivityksen. VRR eli Variable Refresh Rate liittyy pelaamiseen ja 120Hz virkistystaajuuteen. Itse en ole oikein tietoinen mitä VRR tarkalleen ottaen tekee ja miksi se on niin odotettu toiminnallisuus. Kuitenkin ennen kuin ostin Verkkokauppa.comin Black Fridaystä Sony XR-75X93J television niin lukemalla arvioita niin VRR tuli vastaan. Arvioissa mainitsiin että

Katselin viime viikonloppuna Reacher sarjan alusta loppuun Prime Videolta. Aloitin katsomaan Reacher sarjaa jo aikaisemmin kun olin vielä reissussa mutta katsottuani pari jaksoa niin ajattelin olevan parempi katsoa sarja loppuun kotona 4K:na. Olen Jack Reacher "fani" tai siis ainakin omistan suurimman osan Lee Childin Jack Reacher kirjoista. Olen jopa lukenut kaksi vai kolme kirjaa kokonaan sekä aloittanut kolmannen tai neljännen. Olin siis innoissani kun Jack

En tiedä mitä tapahtui ja miten kaikki alkoi jälleen toimia mutta koko kotiteatteri tai käytännössä Denon X3600H vahvistin meni sekaisin kun minun oli tarkoitus avata televisio ja alkaa katsomaan jotain. Olin juuri katsonut Kingdom of Heaven director's cut bluray:lta minkä jälkeen pidin pienen tauon ja sammutin kaikki laitteet. Hetken päästä päätin alkaa katsomaan Netflixistä The Witcher sarjan ensimmäistä tuotantokautta ennen kuin toinen kausi ilmestyy