Neljäs ja ensimmäinen arki-ilta treeni Loaded Gymillä

28.02.2022 - 14:27

Maanantaina päätin pitää pidennetyn viikonlopun ja käydä vielä ainakin laskettelemassa sekä hiihtämässä ensimmäistä ja viimeistä kertaa tälle vuodelle. Samalla reissulle päätin käydä ainakin kerran Tampereen Loaded Gymillä treenaamassa ja pidin myös toisen treenin mahdollisena mutta minkä lopulta päätin jättää väliin. Tällä kertaa kävin Loaded Gymillä ensimmäistä kertaa arki-iltana kun kolme aikaisempaa kertaa on osunut lauantaille vai olikohan ensimmäinen kerta perjantai aikoinaan?

Keskiviikkona lähdin reissuun töiden jälkeen ja tämä reissu oli ja on varmaan ainoa kerta ikinä kun kävin ensiksi PTV Gym Pitäjänmäeltä mistä lähdin suoraan Loaded Gymille. Kävin reissun alussa PTV Gym Pitäjänmäellä nyt ostamassa kymmenen kerran kortin minkä lisäksi avainkortin kun nyt minun tarkoitus on käydä kerran pari kertaa viikossa PTV Gym Pitäjänmäellä. Pitäjänmäeltä sitten lähdin kohti Tamperetta ja Loaded Gymiä mihin menin suoraan treenaamaan. Ei ollut kyllä mikään ideaali tilanne lähteä tekemään selkä- & maastavetotreeniä yli kahden tunnin ajamisen jälkeen.

Kun saavuin Loaded Gymille ja olin aloittamassa treenin niin olin kyllä todella jumissa. Paikat olivat jumissa sekä olin myös väsynyt eikä minulla tuntunut olevan energiaa treenata. Pikkuhiljaa aloitin treeniä maastavedolla mutta tunsin että puhtia ei olisi oikein yhtään. Kävin hieman tekemässä etureisiä koukituslaitteessa kun yritin saada jalkoja auki reissun jäljiltä. Pikkuhiljaa nostin ja tein maastavedossa nostoja mutta oikein missään vaiheessa ei tuntunut energiseltä.

170kg nostot alkoivat tuntua jo hyvälle mutta tämän jälkeen kun tein yhden toiston 220kg painoilla niin se oli niin raskas, että huh huh. Kuitenkin tuon noston jälkeen hain ketjut tankoon niin kuin olin hieman "suunnitellut". Olinhan juuri viime viikon lauantaina tehnyt PTV Gymillä 220kg painoilla plus ketjut viiden toiston sarjan minkä lisäksi 240kg plus ketjut niin kolme toistoa. Vaikka en ollut mitään suunnitellut etukäteen niin alitajuntaisesti olin ilmeisesti päättänyt tehdä 220kg painoilla plus ketjut. 

Lopulta tein 220kg painoilla plus ketjut "helpon" viisi toistoa. Tekeminen tuntui jopa helpommalta kuin lauantaina PTV Gymillä tehdessä. Tämä oli itselleni todellinen yllätys sillä tuota aikaisemmin 220kg ilman ketjuja tuntui että se ei edes nousisi. Tuon 220kg jälkeen sain idean laittaa tankoon 250kg ja jatkaa ketjuilla tekemistä. Sain tehtyä 250kg plus ketjut pari toistoa joista toinen toisto oli taistelu. Tuon jälkeen lopetinkin maastavedon ja siirryin tekemään laitteita.

Loaded Gymin selkälaite arsenaali on laaja ja oikeasti arsenaali sillä Loaded Gymillä on monia Arsenalin laitteita. Oli kyllä mukava tehdä pitkästä aikaa selkätreeni Loaded Gymillä kun laite valikoima oli laaja ja pääsi tekemään monia liikkeitä joita normaalisti ei pääse tekemään. Teinkin sen johdosta vain laitteita joita ei pääse normaalisti tekemään. En tehnyt tämän vuoksi mitään ylä- tai alataljaliikkeitä.

Tämä taisi olla siis ensimmäinen arki-ilta Loaded Gymillä niin en oikein tiennyt mitä odottaa. Taisin olla salilla hieman ennen kello 19 toista mutta ihan tarkkaa aikaa en muista. Salilla oli silloin kun tulin salille niin enemmän treenaajia kuin treenini loppupuolella. Lähes kaikki treenaajat olivat lopulta laitealueella koko treenini aikana ja vapaapainoalueella ei ollut moniakaan treenaajia koko aikana. Joku pariskunta teki jalkoja kun aloitin treeniä, penkkiä teki joku vanhempi mies, yksi tuttu teki hieman sitä sun tätä, kolmen nuoren jätkäkerho teki jotain räkissä sekä nuori nainen tuli tekemään pystypunnerrusta tangolla. Ketään muita ei näkynyt sinä aikana vapaapainoalueella kuin siellä olin.

Vaikka laitealueella olikin sitten lähes kaikki treenaajat niin treenaajia ei ollut niin paljoa että en olisi päässyt laitteille joille olisin halunnut mennä. Väkeä ei siis ollut kuitenkaan niin paljoa ja oikeastaan jopa vähemmän kuin kuvittelin. Minään aikana kun olen Loaded Gymillä käynyt niin ei ole ollut oikeastaan ruuhkaksi asti väkeä ja olen ollut noin niihin aikoihin kun normaalisti olen käynyt salilla. 

Eilen keskiviikkona päätin tehdä extemporeen pitkästä aikaa vyötöntä kyykkyä vaikka olin edellisenä päivänä käynyt Tampereen Loaded:lla ja tehnyt kovan maastaveto treenin ketjuilla. Ensinnäkin en ollut tehnyt vyötöntä kyykky treeniä aikoihin mutta nykyään teen kyykyssä lämmittelyt kuitenkin ilman vyötä 160kg tai 180kg asti. Tuo ei ole ihan sama asia vaikka teenkin kyykyn lämmittelyn ilman vyötä mikä auttaa asiaan mutta mitä enemmän tangossa alkaa olemaan painoja niin sitä vaikeampaa ja raskaanmpaa vyötön kyykky alkaa olemaan. On ihan eri tehdä vyötöntä kyykkyä matallisimmalla painoilla kuin itselle raskailla painoilla.

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?