Maastaveto treeni ei taaskaan sujunut mutta kyykky treeni sujui

04.02.2024 - 11:27

Perjantaina kun bussit ei ilmeiseti kulkenut niin PTVGYM:llä ei teinejä illalla näkynyt ja muutenkin perjantai-ilta oli muutenkin rauhallisempi kuin normaalisti. Oli kyllä ihan mukava olla PTVGYM:llä kun sitä huutoa ja varsinkaan vitun huutamista ei kuulunut. Lauantai-iltana huomasi että bussit olivat taas kulkeneet ja teinit olivat palanneet PTVGYM:lle. Tämän huomasi siis siitä että roskikset ja niiden vierustat olivat täynnä tyhjiä energiajuomia sekä laitteet ja painot olivat ihan sekaisin.

Muuten yleisesti kävi hieman samaa mitä nyt on muutenkin muutavat viikot käynyt treenien osalta. Perjantaina maastaveto meni alakanttiin ja lauantaina kyykky meni paremmin. Nyt muutenkin tämän vuoden puolella tuntuu sille että maastaveto treenit eivät oikein kulje mutta kyykyt sitä vastoin kulkevat. Toisaalta jos treenit suhteuttaa vertailemalla tuloksia ennätyksiin niin aikalailla ne menevät käsikädessä siinä suhteen.

Vaikka kyykyt ovat nyt tuntuneet kulkevan niin siitä huolimatta tulokset eivät ole sillä tasolla millä niiden haluaisin olevan. Olen kyllä nyt tänä vuonna jo saanut kyykättyä 240kg sekä 230kg painoilla useasti mutta siitä huolimatta olen pettynyt toistomääriin kun painot alkavat 200kg painoista. Vielä 180kg painoilla saan helposti vähintään viisi toistoa treeni kuin treeni mutta sitten toistomäärät tippuvat heti johonkin kahteen kun painot alkavat 200kg.

Pari viikkoa sitten lauantaina olin ensimmäistä kertaa ikinä Mayors Gym:llä missä sain kyykättyä 240kg painoilla. Viime viikon lauantaina tein ketjukyykkä PTVGYM:llä ja sain toistettua oman ketjukyykky ennätykseni 215kg plus ketjut. Pari viimeistä lauantaina oli mennyt hyvin kyykky treenien osalta mutta tällä viikolla sain hyvän kyykky treenin myös viikolla. Noiden parin aikaisemman viikon osalta viikolle ei osunut toista hyvää kyykky treeniä kun nyt taas tämän viikon keskiviikkona sain kyykättyä 230kg painoilla kolmosen.

Vaikka nyt eilen olikin viikon toinen kyykky treeni ja olen sen PTVGYM:llä tehnyt yleensä ketjuilla niin jo ennen PTVGYM:lle lähtöä päätin että tällä kertaa teen ihan normaalia kyykkyä. Halusin lähinnä katsoa pystynkö saamaan samankaltaisia painoja kuin keskiviikkona tai jopa enempää? Ketjujen kanssa en olisi saanut vertailtua treenejä keskenään niimpä päätin tehdä myöskin viikon toisen treenin ilman ketjuja.

Keskiviikkona sain siis tehtyä kyykyässä 230kg painoilla kolmen toiston sarjan treenissä. Nyt lauantaina sain tehtyä 230kg painoilla pari ykköstä. Nuo kumpikin ykkönen tuntui sille että ne tulivat juuri ja juuri mutta kun katsoin ne videolta niin ehkä olisin saanut tehtyä pari toistoa. Ainakin siis kerran mutta en tiedä toisesta. Kuitenkin olen tyytyväinen siihen että sain tehtyä 230kg painoilla ylipäätänsä sillä 230kg ei ole minulle jokapäiväistä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.

Täytyy sanoa että se on tullut itselleni täytenä yllätyksenä että Vantaa on PK-seudun sivistynein kuntosali kaupunki. Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana käynyt niin Vantaan Loaded, PTVGYM Tiksi sekä FitVantaa - Iron Paradise (FitTammisto) kuntosaleilla ja huomannut tämän asian. Itselläni oli vähän eri kuva Vantaasta kuntosali kaupunkina kun minulla on omat mielipiteeni koko kaupungista. Kuitenkin Vantaan kuntosaleilla ei ole samoja ongelmia kuin Helsingin tai Espoon kuntosaleilla.

No niin nyt pääsen vihdoin oikeaan hetkeen myöskin kirjoituksien osalta kun kirjoitus hetken sunnuntai-iltana olen saanut päätökseen yhdeksännen viikon kolme penkki treeniä viikkoon. Se että koska sitten julkaisen tämän niin on asia erikseen mutta tulen tämän kuitenkin julkaisemaan ennen kuin saan tehtyä kymmenen viikon kolme penkki treeniä viikkoon. Tämä yhdeksäs viikko oli erikoinen ja historiallinen vaikka edellisellä viikolla eli kahdeksannella viikolla minulla alkoi tuntumaan olemaan motivaation kanssa ongelmia.