Maastaveto epäonnistuminen ja uusi sarjaennätys 250kg painoilla

31.07.2023 - 10:36

Viime viikon maanantaina en oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä ja miten edes tehdä treeniä. Olin kuitenkin edellisellä viikolla paukutellut erilaisia sarjaennätyksiä jokaisessa treenissä. Maanantaina en oikein tiennyt pitäisi yrittää jatkaa hyviä tuloksia kun niitä kerran tuli treenistä toiseen vai pitäisikö nyt pitää helpompaa jaksoa? Päädyin tuohon ensimmäiseen eli jatkaa hyviä tuloksia kun kerran rauta oli ollut kevyttä mutta onnistuisinko tuossa niin vain?

Vastaus oli että ei. Lähdin hyvin varhaisessa vaiheessa hakemaan treenin loppuun 280kg painoilla kahta toistoa mikä olisi ollut ensimmäistä kertaa ikinä. Olen vuosien saatossa 280kg nostanut maastavedossa monia kertoja mutta en ikinä yhtä toistoa enempää en edes kahta ykköstä mistään treenissä vaan se on ollut vain se yksi toistoa jos sitäkään. Kuten edellisellä kerralla PTVGYM:llä kun yritin 280kg niin se ei noussut ylös niin ei nytkään viime maanantaina. Olen siis kaksi kertaa peräjälkeen epäonnistunut 280kg nostamisessa.

Tunsin jo 260kg kohdalla että edes tuo 260kg ei noussut niin hyvin kuin edellisenä perjantaina jolloin sain viisi toistoa 260kg painoilla. Kuitenkin 260kg on alkanut tulemaan sellainen paino että saan sen treenissä kuin treenissä ylös vaikka olisikin hieman heikompi päivä. No okei, välillä olen saanut hikisesti 250kg kun sillä olen tehnyt ja tarkoitus on ollut mennä sen jälkeen 270kg painoihin. Kuitenkin 260kg tulee nykyään helpommin ja useammin kuin yhdessä vaiheessa.

Maanantaina 280kg jäi siis polviin ja kun perjantaina oli vuorossa viikon toinen maastaveto treeni niin osasin hieman odottaa heikompaa päivää. Tämän johdosta sitten unohdin heti yli 260kg painot ja mietin jotain muuta. Päädyin 250kg painoihin millä oli tarkoitus tehdä seitsemän toistoa. Olen joskus aikoinaan pitkän aikaa sitten tehnyt 250kg maastavedon sarjaennätyksekseni kolme kertaa viisi. Tuosta on oikeasti aikaa ja tuo on oikeasti sellainen sarja mitä en ole vain pystynyt edes tekemään uudestaan. Jopa yhden viiden toiston sarjan tekeminen 250kg on tuottanut ongelmia.

Päädyin siis hakemaan 250kg painoilla seitsemää toistoa ja olin todella pettynyt kun sain vain kuusi toistoa. Olin tuon sarjan jälkeen todella väsynyt ja kropassa oikeasti se tuntui todella paljon. Siinä sitten mietin pitkän aikaa teenkö toisen kuuden toiston sarjan 250kg painoilla? Tämän takia jätin sitten painot tankoon ja pidin vain pitkää palautumista. Siinä sitten kyllä päätin että pakko vain lähteä tekemään toistoa kuuden toiston sarjaa 250kg painoilla.

Kaksikymmentä minuutia myöhemmin aloinkin sitten tekemään sitä toista sarjaa. Kaksikymmentä minuuttia otti että olin valmis tekemään toista kuuden toiston sarjaa 250kg painoilla. Halusin olla oikeasti valmiina toiseen sarjaan sillä halusin saada kuusi toistoa sekä halusin pysyä ehjänä kun teen sen. Ei ole mitään järkeä alkaa hätiköimään tai pitämään jotain maksimissaan kymmenen minuutin taukoja vaan jos kropassa tuntuu sille että nyt on parempi pitää enemmän taukoa niin sitten pitää. Se olisi ollut eri asia jos salilla olisi ollut treenaajia jotka olisivat olleet tulossa maastavetämään. En silloin kyllä ihan varaa paikkoja puoleksi tuntia että pidän vain tässä taukoa. Silloin olisin ihan hyvin voinut jättää maastavedon yhteen kuuden toiston sarjaan 250kg painoilla. 

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

En ollutkaan tänne blogin puolelle laittanutkaan mitään kirjoituksia muutamien viikkojen voimapenkki treeneistä joissa olen tehnyt voimapenkkiä ensimmäistä kertaa ketjuilla, vastustusnauhoilla ja slingshotilla. Jokainen näistä erikoistekniikoista oli omanlaisensa ja jokainen näistä erikoistekniikoista pitää huomioida hieman eri tavalla kun tekee penkkipunnerrusta jalat ylhäällä. Kun jalat ovat ylhäällä ja tasopainon kanssa alkaa olemaan hieman vaikeuksia eikä jaloista saa yhtään apua voimaan tai tasapainoon niin myöskin ketjujen, vastustusnauhojen ja slingshotin käyttö muuttuu erilaiseksi.

Minulla on ollut nyt tasan kolme viikkoa aamupaino joka aamu alle 100kg. En nyt tiedä mikä on muuttunut tai tapahtunut? Minulla oli pitkään aamupaino 105kg kunnes pikkuhiljaa se aleni kilo kilolta. Aamupaino oli todella pitkään tosiaan 105kg minkä jälkeen se taisi olla mielestäni pitkään 104kg käyden 103kg:ssa kunnes se vain yhtäkkiä tippui 102kg, 101kg jälkeen 100kg missä olin muutamia viikkoja.

Tein tällä viikolla ensimäistä kertaa ikinä voimapenkkiä mikä on aikaisemmin tunnettu sotilaspenkkinä. Voimapenkki on penkkipunnerrus jalat ylhäällä ja sitten on vielä Larsen penkki mikä taitaa olla vain jalat suorana irti maasta. Kyllä noita erilaisia penkkipunnerruksen variaatoita siis löytyy ja olen niitä valtavasti tehnytkin mutta voimapenkki eli entinen sotilaspenkki on vain jäänyt tekemättä vaikka olen ollut siitä tietoinen aina siitä lähtien kun kuntosalilla aloin käymään.

Viime lauantaina tuli käytyä Greenfit Keilaniemen avoimissa ovissa mitkä taas järjestettiin. Itse menin käymään Greenfit Keilaniemessä sen takia että halusin vaihtelua treenaamiseen sekä sain kaverin mukaan. En tiedä olisinko nyt lähtenyt yksin käymään Greenfit Keilaniemessä ellen olisi saanut kaveria mukaan vai olisinko vain mennyt normaalisti PTVGYM:lle?

Olen nyt tänä vuonna monella eri kuntosalilla ja monessa eri kaupungissa huomannut saman kasvavan trendin kun käy kuntosalilla suihkussa. Kuntosalien suihkuista bongaa useasti paskaiset kalsarit roikkumassa pyyhenaulakoissa. Ajattelin aluksi että tämä on vain pk-seutulaisten kuntosalien yksityinen trendi mikä on vain yleistynyt mutta ei vaan tämä on yleinen trendi. Olen meinaan tätä samaa myös huomannut Tampereella kun olen käynyt Loaded:lla treenaamassa.