Lauantain treeneissä tuntui olevan ehkä motivaatio ongelmia mutta perjantaina sain maastavedossa kaksi ykköstä 230kg

16.11.2016 - 12:06

Viime viikon lopun treenit menivät aikalailla laidasta laitaan. Perjantaina treenit menivät hyvin mutta lauantaina tekeminen oli aikalailla perus juttua minkä olisi voinut jättää väliinkin. Kuvasin lauantaiaamuna pitkästä aikaa käsitreenin vähän siinä mielessä, että olisin tehnyt siitä videon mitä en lopulta tätä tehnyt. Tälläin on kyllä tapahtunut aikas paljon että olen kuvaillut videoita mitä en ole edes katsonutkaan. Perjantai-iltana en viitsinyt sitten jostain syystä maastaveto kuvata vaikka ne menivät hyvin. Ehkä olen kuvaillut liikaa ja aina ei vain jaksa säätää tuon kamerankaan kanssa. Sitten kun salilla on tullut kuvattua niin niitä videoita pitäisi vielä ehtiä ja jaksaa katsoakin. Ehkä on vai parempi pitää hieman väliä kuvaamisesta tai kuvata materiaalia vain maastavedoista sekä kyykyistä joiden tekniikkaa haluan hioa.

Perjantaina rintatreeni aamulla sekä illalla maastavedossa kaksi ykköstä 230kg

Perjantaina vuorossa oli rintatreeniaamulla ja selkätreeni illalla. Aamun rintatreeni oli aika perus rintatreeni missä tein "jännästi" kolme liikettä nousevilla toistomäärillä sarjaa kohden. Ensimmäisen liikkeen tein "kovilla" kuuden toiston sarjoilla. Tämän jälkeen seuraavan liikkeen tein kymmenen toiston sarjoilla ja viimeisen viidentoista toiston sarjoilla. En ihan näin aluksi suunnitellut mutta näin vain päädyin tekemään. Toistomääriin vaikutti enemmänkin tehnyt liikkeet ja mitä hain. Ensimerkiksi vinopenkkiin halusin "paljon" rautaa minkä puolesta tämä tarvitsi lyhempiä sarjoja kun voimat eivät riittäneet mitenkään kymmenen toiston sarjojen tekemiseen. Tämän jälkeen rintaprässiä aloin tekemään kymmenen toiston sarjoilla ja päädyin näillä myöskin tekemään ihan sen takia kun en jaksanut enään alkaa nostamaan painoja suurempiin. Olin siis laiska mutta samalla ajattelin rintaprässissä olevan parempi tehdä kymmenen toiston sarjoja kuin kuuden toiston. Samalla kaavalla jatkoin treeniä ristikkäistaljassa missä lämmittelyssä tein viiden toistatoiston sarjoja. Tämän jälkeen ajattelin sitten jatkaa treenin trendiä ja hakata yli kymmenen toiston sarjoja jotta saisin kunnon tuntuman rintaan ristikkäistaljassa mikä on parempi liike pidemmille sarjoilla yleisesti. Näin ainakin omasta mielestä sillä kuuden toiston sarjat eivät vain itselleni toimi ihan sen takia, että ristikkäistalja on kuitenkin teknisempi liike kuin esimerkiksi punnerrusliikkeet.

Jos aamulla treeni oli nousevien toistojen trendaama treeni niin illan selkätreeni painottui käytännössä maastavetoon sillä tämän jälkeen liikkeen tuntuivat olevan enemmänkin "täytettä". No t-soutu ei tätä kuitenkaan ihan tukenut sillä siinä oli tekemisen meininkiä ja t-soudun tekeminen päätyi lopulta tiputussarjaan. Ehkä mietin muita liikkeitä siksi "täytteeksi", että mielestäni panostin maastavetoon selvästi eniten ja sainkin perjantai-iltana tehtyä kaksi ykköstä 230kg mitä en ole ikinä tehnyt. Kun olen aikoinaan nostellut yli 220kg niin tällöin ne ovat olleet ykkösiä ja näitä olen tehnyt vain yhden. Suurin paino millä olen tehnyt "sarjoja" on 220kg millä olen saanut tehtyä joku kahden - neljän toiston välissä. Tarkkaa toistomäärää en muista mutta joskus olen saanut omaan tasooni nähden monta toistoa 220kg:lla.

Perjantaiaamun rintatreeni

  • Vinopenkki
  • Rintaprässi
  • Ristikkäistalja

Perjantai-illan selkätreeni

  • Maastaveto
  • Kulmasoutu
  • Yläipuvarsilaite
  • T-soutu

Lauantaina käsitreeni ja olkapäätreeni ilman mitään ihmeellisiä tekemistä

Lauantain treenit menivät kumpikin siihen malliin, että olisin ihan hyvin voinut jättää ne tekemättä. Yleisellä tasolla sain treenit menemään perille mutta niistä puuttui se jokin. Ehkä se oli enemmänkin lauantainpäivän syy kuin minkäään muunkaan sillä itse olen heikompi motivoimaan itseäni treenaamaan lauantaina kuin arkipäivänä. Ainakin kuntosalin puolella tuo näyttää olevan totta sillä vuosien saatossa juoksun puolella en ole oikeastaan huomannut mitään vastaavaa. Lauantai ja viikon toinen käsitreeni sekä olkapäätreeni motivaatio ei ehkä ollut huipussaan vaikka mitään ihmeellistä en siis huomannut. Jos motivaatio olisi ollut todella nollassa niin enhän minä nyt edes kuntosalille olisi lähtenytkään ja tulin kyllä miettineeksi molempia treenejä sekä mahdollisuutta tehdä tuplajalkatreenin lauantaina. Ainoa asia mikä "esti" jalkatreenin tekemisen lauantaina oli perjantaina tehdyt maastavedot. En meinaan uskaltanut alkaa tekemään mitään kyykkyä maastavedon jälkeisenä päivänä ja jalkatreenini kaipaavat nyt kyykyn tekemistä kun olen päässyt siihen hyvään vauhtiin.

Lauantainaamun kuntosalitreenin jälkeen kävin kaupassa ostamassa osan tämän viikon ruuista sekä viikonlopun syömiset. Reppu täynnä ruokaa lähdin kaupasta kävelemään kohti kotia kunnes olin päässyt johonkin puoleen väliin niin selässä alkoi tuntua. Reppu alkoi rasittaa alaselkää todella paljon. Edellisen päivän maastavedot olivat ottaneet kuitenkin sen verran koville vaikka sitä en ennen tuota kävelyä repun kanssa tuntenutkaan yhtään. Luulin selän olevan ihan hyvässä kunnossa sillä treenin aikana en huomannut mitään enkä myöskään ennen tuota kävelyä repun kanssa. Painava reppu voi siis olla todellinen surma selän päälle jos selkä on hiemankaan rasittunut.

Tämän lauantain johdosta olen nyt alkanut miettimään todellakin sitä, että tulen jättämään lauantain kuntosalitreenit väliin tai en ainakaan käy siellä kahdesti. Joko siirryn tekemään aerobisen treenin ulkona tai ja käyn tekemässä jonkin "special" jutun kuntosalilla. Mahdollinen maastavetotreeni voi olla yksi tai sitten jokin kyykkytreeni, mutta kahdesti en varmaankaan mene nyt vähään aikaan lauantaisin.

Lauantaiaamun käsitreeni

  • Hauiskääntö istuen käsipainoilla
  • Ojentajapunnerrus tanko
  • Hauiskääntö suoratanko scott
  • Kickback käsipainoilla

Lauantai-iltapäivän olkapäätreeni

  • Vipunostot takaolkapäille
  • Pystypunnerrus
  • Vipunostot
  • Facepull

No niin jatketaan hieman tätä ylipaino on ylivoimaa mikä video tuli tuossa koostettua heti seuraavalla viikolla ensimmäisestä ylipaino on ylivoimaa videosta. Nämä ovat siis peräkkäisiltä viikoilta olevat treenit eli kaksi viikkoa ja kuusi plus kuusi treeniä eli kaksitoista treeniä. Tämä uusi Ylipaino on ylivoimaa video on viikko sitten tehdyistä treeneistä ja täytyy kyllä sanoa että en muista yhtään mitään noista treeneistä ellen ala katsomaan itse tuota videota. Jotain hieman normaalimpaa tuli tehtyä, epäonnistumisiakin sekä sarjaennätyksiä jos oikein muistan?

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.