Kevyt ruokavalio ja raskas treeni ei ole hyvä yhdistelmä

16.11.2016 - 12:06

Juuri päästyäni tänään työpaikan parkkipaikalta puhelimeni piippasi ja viitsin kaivaa sen taskusta. Postista tuli tekstiviesti, että mass.fi tilaukseni on noudettavissa ja päätin samalla poiketa suoraan postiin. Tilauksen pakkaus oli vähän pienempi mitä kuvittelin ja painoikin jonkin verran sisältönä ollessa 9kg proteiinia. Minun tämän hetkiset palautus sekä lisäproteiinit ovat pikkuhiljaa vähentenyyt joten nyt oli aika lisätä varastoja. Tilasin Mass Whey:tä lisäproteiiniksi ennen treeniä otettavaksi sekä palautusjuomaksi Mass Recoveryä. Edellinen 5kg 'tynnyri' Recoveryä on riittänyt todella pitkään joten hinta / laatu on kohdillaan esimerkiksi verrattuna Fastin noin kolmen kympin 900g - 1100g pusseihin joita olen aikaisemmin käyttänyt.

Söin tänään kokopäivän aika kevyesti jonka huomasin heti kuntosalilla. Aloitin tämän päivän kuntosalitreenin maastavedolla mikä on yksi raskaimpia liikkeitä. Tein tänään pitkästä aikaa kymmenen toiston sarjoja joita en ole tottunut tekemään jonka seurauksena olin ihan puhki lopetettuani maastavedon kolmen sarjan jälkeen. Loppu treenin yritin tehdä vain niin hyvin kun jaksoin ja loppua kohden puhti alkoi todella olla loppu. Onneksi tässä tulee nyt ainakin pari päivää väliä treenistä. Seuraava treeni on joko sunnuntain kuntosali jos ehdin menemään tai sitten maanantai aamun hallijuoksu mitä olen ajatellut.

Selkätreeni
  • Maastaveto 3x10 140kg
  • Kulmasoutu käsipainolla 3x10 35kg
  • Supersarja shotgun row 3x10 13.75kg + yhden käden ylätalja polvilteen 3x10 13.75kg
  • Ylätalja taakse 1x10 50kg, 3x10 60kg

Eilen tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors gym:llä treenaamassa. Tämä käynti Mayorssilla on ollut varmaan pisin ikinä suunnitelmissa ollut kuntosalilla käynti. Varmaan siitä asti kun muutin pääkaupunkiseudulle niin vähemmän tai hieman enemmän vähemmän käynti Mayorssilla on ollut ajatuksissa. Kuitenkaan mitään sellaista hinkua tai oikeasti suunnittelua Mayorssille menoon ei ikinä ole ollut ja varsinkaan alkuvuosina kun muutin pääkaupunkiseudulle niin en edes harrastanut saliturismia.

En ole nyt yhtään varma milloin aloin tuntemaan kipuja oikeassa kädessä kun tein penkkiä. Yhtenä päivänä en tuntenut kipuja ja seuraavana tunsin. Myöskin kivut alkoivat tuntua vasta silloin kun olin saanut tankoon painoja sen 160kg tai 180kg. Välillä tosiaan ei tuntunut mitään ja välillä sitten hieman jotain kun tein penkkiä 180kg tai yritin nostaa 200kg. Sitten yhdessä välissä taas kaikki kivut lähti kunnes siinä joskus marraskuun lopulla huomasin treenistä toiseen kipuja oikeassa kädessä. Ja kun on tälläinen jäärä niin penkkiähän ei jätetä tekemättä vaikka pieniä kipuja tuntuisikin. Ainoa niin silloin ei mennä niihin ihan maksimipainoihin ja katsotaan hieman tarkemmin sitä tekemistä.

Eilen vaihteeksi kun kävin PTVGYM:llä treenaamassa niin ihmettelin jälleen kerran sitä samaa asiaa mitä usein pukuhuoneessa näen ja koen. Olin juuri tullut salin puolelta pukuhuoneeseen ja olin siinä ottamassa vaatteita pois ja menossa suihkuun niin parin teinin oli pakko sitten tulla viereisiin kaappeihin. Eihän siellä toisella puolella olisi ollut kuin vain tyhjiä kaappeja. Oli siis pakko tulla siihen ihan viereen kun olin riisumassa vaatteita ja menossa suihkuun?

Olen jo pidempään huomannut sen asian että kun on kuntosalilta pois viikkoja tai kuukauden verran missä normaalisti käy päivittäin niin silloin huomaa eräitä asioita todella helposti. Kun käy tietyssä paikassa aktiivisesti ja useasti niin silloin tiettyihin asioihin ja ihmisiin tottuu ja tietyistä asioista tulee rutiineita ja tottumuksia. Kun sitten tuosta arjesta tai aktiivisesti käynnistä tietyssä paikassa muuttuu harvempaan tai tulee vain taukoa niin silloin asioita vain näkee uudella silmällä. Hieman sama asia kuin söisi tiettyä ruokaa päivittäin niin hyvin nopeasti siihen tottuu eikä siitä esimerkiksi enää nauti samalla tavalla tai se vain on sitä mitä aina ennenkin. Kuitenkin kun kyseisestä ruuasta pitää taukoa ja kun sitä alkaa taas syömään niin siitä nauttii taas eri tavalla.

PTVatasen some on näköjään toiminut. Kävin nyt ensimmäiset kerrat Pitäjänmäen PTVGYM:llä loppiaisen jälkeen ja voi pojat sillä perjantai- sekä lauantai-iltana PTVGYM oli ihan täynnä teinejä. Varsinkin kun ottaa huomioon Pitäjänmäen PTVGYM:in koon niin siihen nähden aivan liikaa. En niinkään nähnyt hirveästi vanhempaa uutta väkeä mutta kyllä sieltäkin puolelta uusia naamoja oli hieman. Suhteutettuna teinejä oli varmaan se 80% kun taas lähiketjusalilla prosentit menevät toiseen suuntaan. Tämä vain kertoo ketkä katsovat PTVatasen videoita ja somea. Teinit.