Jaws 4K arvio & kokemuksia

28.07.2020 - 12:36

Viime sunnuntaina katsoin aamupäivällä Watchmen: The Ultimate Cut 4K bluray:n ja illalla oli vuorossa Jaws 4K bluray:n muodossa. Muistaakseni katsoin Jaws:in vuosi tai kaksi vuotta sitten pitkästä aikaa uudestaan mutta nyt vuorossa oli 4K versio minkä olin juuri tilannut. Jaws on loistava kesäelokuva ja varsinainen klassikko toisin kuin jatko-osat joista olen nähnyt suurimman osan tai kaikki. Tosiaan elokuvat eivät ole edes jääneet omaan mieleeni olenko niitä nähnyt vai en niin se jo kertoo niiden tasosta.



Jaws 4K

Jaws 4K bluray on onnistunut julkaisu niin kuvan kuin äänen laadullisesti. Kuva on selkeä ja tarkkaa minkä lisäksi värimaailma sopii mielestäni elokuvaan sekä kyseiseen ajan jaksoon. Ääniraita on puolestaan päivitetty Dolby Atmokseen mikä mielestäni kyseisessä elokuvassa ei ole niinkään tarpeen sillä elokuvassa ei ole hirveästi kohtauksia joissa on käyttöä yläkaiuttimille. Näin ollen omasta mielestäni Jaws 4K bluray:n kuvalaatu on suhteessa parempi päivitys normaaliin bluray:hin verrattuna kuin ääniraidan päivittäminen Dolby Atmokseen.

Yleisesti ottaen Dolby Atmos on selkeän kuuloinen ääniraita mutta itse odotan Dolby Atmos ääniraidalta juurikin yläkaiuttimien käyttöä sekä äänen kolmiuloitteisuutta. Ilman yläkaiuttimien käyttöä en näe itse syytä päivittää DTS HD Master ääniraitaa Dolby Atmos ääniraitaan 4K bluray julkaisuissa. Jos käytössäsi on perus 5.1 äänijärjestelmä niin DTS HD Master ja Dolby Atmos ääniraitojen kuultava ero on todella minimaalista ja omasta mielestäni Dolby Atmoksen "juttu" on juurikin katto- / yläkaiuttimien käyttö.

Jaws 4K bluray julkaisu on elokuvasta selvästi parhain julkaisu kuvan sekä äänen puolesta niin tätä julkaisua on helppo suositella. Oikeastaan Jaws 4K bluray on pakkohankinta bluray keräilijöille sekä elokuvaharrastajille ja niille ketkä haluavat nähdä Jaws elokuvan parhaalla mahdollisella laadulla.



Jaws 4K



Jaws 4K



Jaws 4K



Jaws 4K



Jaws 4K

Nyt loppuvuonna tuli hankittua iso kasa 4K bluray elokuvia ja varsinkin erilaisista alennuksista ja muutamia täysihintaisia 4K bluray julkaisuja tuli myös hankittua. Loppuvuoden hankinnat alkoivat niin sanotusti Arrow Films ennakkotilauksesta mihin kuuluivat Cinema Paradido, King Of New York ja Crash 4K bluray julkaisut. Kyseinen tilaus oli toinen tilaus minkä tein ennakkoon ilman odottamatta 4K bluray arvioita. Tein näin ihan sen takia kun Crash 4K bluray on

Viime viikolla tuli Amazon.co.uk tilaukseni mikä sisälsi Breathless & The LadyKillers 4K bluray julkaisut. Nämä olivat ensimmäisiä 4K bluray julkaisuja joita ostin ennakkoon ilman tietämättä arvioita. Yleensä ostan 4K bluray julkaisun vasta kun olen nähnyt ensimmäiset tai tiettyjen paikkojen arviot. Kuitenkin StudioCanalin 4K bluray julkaisut ovat olleet yleisesti laadukkaita niin uskalsin ostaa 4K julkaisut ennakkoon. Myöskin yksi asia oli se, että molemmista

Arrow Films on yksi tunnetuimpia dvd ja bluray julkaisijoita keräilijöiden keskuudessa The Criterion Collection kanssa. Arrow Films ja The Criterion Collection ovat Brittiläisiä muiden tuottamien elokuvien bluray ja dvd julkaisijoita. Kyseiset yritykset eivät siis tuota itse elokuvia vaan hankkivat muiden tuottamia elokuvia jotka ovat vähemmän tunnettuja, kulttiklassikkoja, klassikkoja tai muuten vain vailla julkaisua tai hyvää julkaisua olevia elokuvia. The

The Blues Brothers elokuva on ollut taas yksi niistä elokuvista joita olen "vältellyt" katsovani ennen tätä päivää. En tiedä miksi mutta jostain syystä en ole vain ikinä halunnut katsoa The Blues Brothers elokuvaa. Mitään varsinaista syytä en tiedä tai sitten vain oletin elokuvan olevan ihan erilainen mitä se todellisuudessa oli. Kesällä kun tilasin Amazon.comista Parasite 4K bluray:n niin samaan aikaan The Blues Brothers 4K bluray oli myöskin alennuksessa

Tuli tuossa viikko sitten katsottua John Wick elokuvat 4K bluray:na toistamiseen ja John Wick 1 & 2 ensimmäistä kertaa Dolby Atmos ääniraidalla. Tilasin John Wick 4K bluray viime vuoden loppupuolella Amazon.comista kun ne olivat tarjouksessa muistaakseni noin 10 euron hintaan. Katsoin John Wick 1 sekä 2 lähes samana päivä kun sain ne niin kun tein John Wick 3:sen kanssa mutta se tuli muita hieman myöhemmin. Minulla ei ollut vielä Dolby Atmos kaiuttimia silloin

Pitch Black 4K bluray saapui Amazon.comista tämän viikon maanantaina mikä tuli laitettua ennakkotilaukseen heti kun näin AVForumsin Pitch Black 4K bluray arvion. Amazon.comista tämä tuli hieman halvemmaksi tilata kuin Briteistä mutta ainakin Amazon.comissa julkaisu / saatavuus viivästyi pariin kertaan. Kuitenkin lopulta kun paketti lähti viime viikon perjantaina tulemaan niin se saapui jo seuraavana maanantaina perille eli toisen kerran peräkkäin tilaus saapui