Iltarutiinit kuntosalitreenin jälkeen ja aloin tekemään liikkuvuusharjoittelua

06.10.2021 - 10:35

Lähes kuukausi sitten kirjoittelin minun puolen tunnin kävely & "treeni" aamurutiinista ja hyvin pian tuon kirjoituksen jälkeen aloin tekemään myös "iltarutiinia" sekä muutin myöskin "aamurutiinia". Taisi mennä päivä tai pari tuon kirjoituksen jälkeen kun aloin tekemään illalla samoja asioita kuin aamulla paitsi ilman tuota puolen tunnin lenkkiä. Teen töiden jälkeen ja ennen kuntosalille menemistä päivän toisen lenkin ja en nyt näe enää tarvetta käydä kolmatta lenkkiä päivän aikana. Kesällä ja lomalla tein tätä mutta en ihan joka päivä.

Illalla kuntosalilta kotiin päästyäni alan tekemään sellaista iltapalaa minkä pitää hieman aikaa jäähtyä tai laittaa kylmään kuten puuron keittäminen tai smoothien tekeminen minkä laitan jääkaappiin "iltarutiinien" ajaksi. Tämän jälkeen aloitan iltarutiinit joihin kuuluu minuutin lankutus, liikkuvuus harjoite olkapäille & jaloille sekä reisien että pohkeiden venyttely ja rullailu ja tai lihashuoltovasara. Aloitin "iltarutiinissa" uutena asiana liikkuvuusharjoittelun mitä varten minun piti katsoa muutamia Youtube videoita miten ja mitä siinä kuuluu tehdä sillä en ole ikinä tehnyt liikkuvuusharjoittelua.

Hyvin nopeasti otin nuo kaksi liikkuvuusharjoittelua mukaan myös minun "aamurutiiniin" sillä liikkuvuusharjoittelua ei voi tehdä liian vähää. Lankutuksen jälkeen jään maahan makaamaan selälleni ja pidän käsiäni 90 asteen kulmassa pitämällä niitä lattiassa tiukasti kiinni. Välillä siirrän käsiä ylöspäin tai alaspäin pitäen niitä kokoajan lattiassa kiinni. Varsinkin vasen puoli tuottaa ongelmia kun taas oikea puoli tuntuu olevan normaali. En sitten tiedä onko vasemmassa puolessa vain enemmän kipuja vai onko se pelkästään huonompaa liikkuvuutta?

Toinen liikkuvuus harjoite on venyttelyn jälkeen kyykkyasennossa oleminen. Minulla on liikkuvuus ollut niin pahasti vialla että jo ilman mitään pelkkään syväkyykkyasentoon meneminen tuottaa suuria haasteita. Salilla kun minulla on tanko käytössä niin silloin pääsen kyykkyyn mutta ihan normaalisti kyykkyasentoon meneminen tuottaa ongelmia. Tälläisistä lähtökohdista olen siis lähtenyt liikkeelle.

Tämän johdosta teen kyykkyasento liikkuvuusharjoitetta siten että pidä pöydästä kiinni kun menen kyykkyyn. Tämän johdosta pystyn menemään alemmaksi sekä tuomaan painoa eteenpäin sillä nilkkojen liikkuvuudessa on myöskin ongelmia. En ole vielä nilkkaan etsinyt parempaa liikuvuusharjoitetta vaan yritin kehittyä tuossa kyykkyasennossa. Olen huomannut pääseväni jo paremmin normaaliin kyykkyasentoon ilman, että pidän kiinni mistään ja myöskin siinä pystyn itseäni pitämään. Kuitenkin pitämällä kiinni pöydästä pääsen alempaan kyykkyasentoon sekä asento on varmempi pitää yllä. Tämän lisäksi voin tuota kyykkyasentoa enemmän eteenpäin millä toivon olevan vaikutusta nilkkojen liikkuvuuteen.

Avain tähän kaikkeen on se, että nämä harjoitteet ja venyttelyt ovat lyhytkestoisia. Kun teen ne kaksi kertaa päivässä niin se lisää määrää ja siihen käytettyä aikaa minkä johdosta ne voi rauhallisin mielin pitää lyhyinä. Toisekseen oma lähtötasoni on ollut niin venyttelyssä kuin liikkuvuudessa tosi tosi heikko. Olenkin jo vähän aikaa huomannut venyttelyssä tapahtuneen paljon parannusta sillä pääsen mielestäni helpommin asentoihin ja muutoinkin tunnen olevani vetreämpi. Mitä puolestaan muutaman viikon liikkuvuusharjoitteluun tulee niin mielestäni olen kehittynyt siinäkin paljon vaikka se ei siltä näytä ulospäin. Mielestäni tämä on heti alkanut näkyä kuntosalilla kyykkyä tehdessä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä