Fantasy Premier League 2019 - 2020 viikko 16

11.12.2019 - 12:29

Fantasy Premier League viikko 16 meni vain hyökkääjien osalta hyvin mutta muutoin heikosti. Viikko 16 toi minulle 50 pistettä kun viikon keskiarvo oli 54 pistettä. Näin ollen jäin miinukselle neljä pistettä keskiarvosta. Jos tosiaan katsoo miten viikon 16 pisteet kertyivät niin puolustus maalivahteineen toi 4 pistettä sekä keskikenttä yhteensä kuusi pistettä. Näin ollen kahdeksan pelaajaa toi minulle yhteensä 10 pistettä mikä on todella vähän. Yleisesti kun keskikenttä tuo pisteitä niin myöskin kierros menee paremmin mutta tällä kertaa viikko 16 meni ihan vain hyökkääjien pisteiden takia ihan ok. Kärkikolmikko toi minulle 40 pistettä 5, 26 ja 9 pistettä eli neljänneksen. 

Olen jo muutaman kierroksen ajan miettinyt pelaajasiirtoja keskikentälle mutta se tarkoittaa silloin useamman pelaajan vaihtamista kerralla sillä muutoin rahat eivät oikein riitä kuin ostamaan samanhintaisia. Varmaan pitää lähteä Bruyne:stä liikkeelle jolloin kassaan jää rahaa hieman yli 10 miljoonaa. Toisaalta juuri ensi kierrokselle on juurikin Arsenal vs City ja kun ottaa huomioon Arsenalin nykyisen vireen sekä historian Cityä vastaan niin eiköhän se Bruyne saa taas aikaiseksi. Tämän johdosta nyt voi olla juurikin joko hyvä tai huono hetki vaihtaa hänet pois. Itse toivon kylläkin Bruyne:n saavan heikon pelin aikaiseksi.

Fantasy Premier League 2019 - 2020 viikko 16

Fantasy Premier League 2019 - 2020 tilastot viikko 16

  • Overall Rank:
  • 1 755 009
  • Finland rank
  • 11 417
  • Total Players:
  • 7 165 951
  • Gameweek Points:
  • 50

Eilen piti alkaa kirjoittamaan Fantasy Premier League viikko 26 kirjoitusta, mutta huomasin viikon 25 jääneen väliin. Vastaavasti sitten kun tein pelaajasiirtoja viikolle 25 ja unohdin viikosta 25 kirjoittaa niin viikolle 26 en tehnyt muutoksia mutta muistin alkaa kirjoittamaan siitä. Viikko 25 meni viikon keskiarvoon nähden miinukselle vaikka tein muutoksia kun taas viikko 26 meni todella paljon plussalle kun en tehnyt muutoksia. Välillä onkin jännä nähdä se

Olin menossa tarkistamaan miten Fantasy Premier League viikko 26 oli mennyt kun kierros päättyi vasta keskiviikkona. Kuitenkin huomasin, että olin unohtanut kirjoittaa viiikosta 25 yhteenvetoa joten aloitan nyt sillä. Fantasy Premier League viikko 25 oli mennyt hieman huonosti mutta ei nyt ihan huonosti. Viikko 25 oli tuonut minulle 42 pistettä kun viikon keskiarvo oli ollut 47 pistettä. Olin jäänyt niin sanotusti miinukselle viisi pistettä mikä sinällään ei

Fantasy Premier League viikko 24 olikin mennyt sitten paremmin kuin viikko 23 vaikka en siis ollut tehnyt mitään muutoksia kierrokselle. Kun lähdin katsomaan viikon 24 tilannetta niin samalla päätin tehdä sitten muutaman pelaajasiirron viikkoa 25 ajatellen. Fantasy Premier League viikko 24 toi minulle 52 pistettä kun viikon keskiarvo oli 53 pistettä. Jäin siis yhden pisteen vajaaksi viikon keskiarvosta kun edellisellä kierroksella tulos oli yli kymmenen

Näköjään en ollut muistanut katsoa miten Fantasy Premier League viikko 23 oli mennyt tai sitten olin vain käynyt toteamassa sen menneen heikosti sillä en ole siitä kirjoitellut. Keräsin 24 pistettä viikolla 23 jolloin viikon keskiarvo oli ollut 44 pistettä. Näin ollen viikko 23 oli mennyt todella heikosti ja varmaan siten myös olin jättänyt sen nopeaan vilkaisuun ja samantien unohtanut. Raúl Jiménez oli ainoa pelaaja joka toi minulle enemmän kuin 3 pistettä

Fantasy Premier League viikko 22 toi minulle 55 pistettä kun viikon keskiarvo oli 57 ja näin ollen jäin pari pistettä miinukselle. Viikolle 22 olin vaihtanut Rashford sekä Vardyn pois ja ottanut tilalle Tammy Abraham:hin ja Danny Ingsin. Kyseisistä siirroista olin ottanut neljä pistettä miinusta sillä ilmeisesti minulla oli vain yksi ilmainen siirto jäljellä ja tein siis kaksi siirtoa. En edes muistanut tehneeni kyseisiä pelaajasiirtoja mutta näin olen

Fantasy Premier League viikko 21 meni vielä näistä joulun viikoista hyvin sillä pääsin "plussalle" saamalla 53 pistettä kun viikon keskiarvo oli 48 pistettä. Kirjoittelin tuohon viikon 20 kirjoitukseen, että olisin tehnyt pelaajavaihtoja tulevalle viikolle 22 pelaajavaihtoja mutta teinkin niitä jo viikolle 21. Ayoze Pérez toikin heti 11 pistettä mutta Martial jäi pariin pisteeseen. Näitä vaihtoja en olisi voinut tehdä ellen olisi tehnyt pari kierrosta sitten