Ensimmäinen lowbar kyykky treeni vuosiin

20.12.2022 - 19:18

Maanantai tuli tehtyä ensimmäinen lowbar kyykky treeni vuosikausiin hieman extemporeen vaikka olin tuota alkanut hieman suunnittelemaan. Kaikki alkoi viime viikolla kun kyykkäsin toisen kerran ikinä 240kg mutta teknisesti se ei tullut hyvin ja jopa kun kyykkäsin vajaa pari kuukautta sitten 245kg niin sekin tuli teknisesti paremmin. Olen nyt ollut jo pidempään jostain kesästä lähtien 200kg kyykky kunnossa treenin kuin treenin ja tämä on ollut ensimmäistä kertaa elämässäni näin.

Kyykky on ollut minulle se vaikein liike ja vuosien saatossa viikon kummatkin kyykky treenit voivat erota keskenään paljon sekä viikkojen väliset. Jos olen saanut kyykättyä helposti 200kg niin seuraava treeni on saattanut mennä heikommin jopa 170kg panoilla tai sitten seuraava on mennyt vielä hyvin mutta sitten on tultu alas ja kovaa. En sitten tiedä mikä tuohon on vaikuttanut? Onko tuo ollut henkistä eli en ole vain uskaltanut lähteä kyykkäämään vaikka olisin jaksanut vai onko tuo ollut teknistä ja osaan nyt vain paremmin kyykätä?

No palataan viime viikkoiseen 240kg kyykkyyn niin jaloissa se tuntui jopa helpolle mutta yläkroppa alkoi pettämään. Mitä ylemmäksi kyykky nousi alhaalta katsoen niin sitä enemmän yläselän tuki alkoi menemään kasaan. Tuon jälkeen aloin heti ajattelemaan että voisin kokeilla lowbar kyykkyä niin yläselkä ei pettäisi? Ongelma oli vain se että olen kaksi kertaa elämäni aikana kokeillut lowbar kyykkyä pidempi jaksoisesti mutta kummallakin kerralla on ollut samat ongelmat. Ensiksi kädet ja kroppa ottaa hirveästi kipuja jolloin kyykkääminen on vain taistelua kipuja vastaan. Toisekseen kun kivut tulevat niin kyykkääminen menettää mielenkiinnon kun tekeminen on vain kipujen kestämistä eikä kyykystä nauttimista.

Näin ollen ajattelin että voisin kokeilla lowbar kyykkyä mutta tarkoitus ei ollut vielä ihan heti. Näin kuitenkin tapahtui ja aloin kyykkäämään lowbar tekniikalla mitä teinkin sitten koko treenin. Tarkoitus oli myös etten tee sitä virhettä kuten aina ennenkin että nostan painoja kovaa vauhtia ylös koska pystyn kyykkään yli 200kg:lla normaalilla tyylillä. Näin ollen keskityin tekemään pienillä painoilla rauhallisia toistoja ja katsomaan vain että tekniikka pysyy kasassa ja jos vaikka saisin pidettyä kivut poissa?

Päädyin lopulta tekemään 210kg painoilla viiden toiston sarjan niin sinällään epäonnistuin treenissä kun nousin noin isoihin painoihin. Toisaalta tekeminen ja varsinkin tekniikka tuntui löytyvän suhteellisen hyvin vaikka minulla oli vaikeuksia saada kyykkyä tarpeeksi alas. Kuitenkin tällä kertaa keskityin pitämään tankoa liikkumatta olkapäiden varassa kun ennen tuo oli yksi ongelma. Minulla lähti varsinkin suuremmilla painoilla tanko välillä liikkumaan kun lähdin alhaalta ylös. Tällä kertaa koko treeni keskittyi enemmänkin pitämään tankoa oikeasssa paikassa liikkumatta. Tuo alas meno oli toissijainen asia tällä kertaa ja siihen pitää sitten alkaa panostamaan kunhan saan hyviä treenejä alle millä saan tangon pysymään oikeassa paikassa ilman liikkumista.

Muuten kyykkääminen tuntui todelta kevyeltä sekä pystyin todellakin keskittymään itse kyykkyyn että tarvitsi miettiä keskikropan kestämistä. Huomasin hyvin nopeasti että juurikin keskikroppa oli paljon tukevampi koko ajan kuin normaalia kyykkyä tehden. Tällä tavoin kyykky tuntui todella kevyelle ja helpolle varsinkin kun tanko pysyi siinä missä sen halusin olevan. Huomasin kyllä sen että aina kun lisäsin painoja niin minulle tuli epävarmuus tangon pysymisestä oikeassa paikalla sillä pelkäsin välillä sen liikkuvan. Tästä johtuen keskityin tekemään lyhyitä sarjoja paitsi viimeinen kyykky mihin päätin tehdä vain niin paljon kuin tulee.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Käyn tässä läpi oman prosessin kuinka kalibroin Denon vahvistimen ääni- / kaiutin asetukset Audysseyn avulla. En ole mikään ammattilainen mutta minulta kuitenkin löytyy kuitenkin monien vuosien ajan kokemusta kotiteattereista ja niiden kalibroinneista. Oma prosessini Denon vahvistimen kalibrointiin perustuu omiin kokemuksiin joihin olen ottanut vaikutteita monista Youtube videoista. Kuitenkin näissäkin kuten ihan missä tahansa asioissa niin Youtubesta löytyy monia "tietäjiä" eli toiset sanovat toista ja toiset toista.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?