Ensiksi oli etureidet paskana nyt on sitten oikea takareisi

16.11.2016 - 12:06

Tänään oli vuorossa aamulla rento aamulenkki ja iltapäivällä intervallit. Lähdin vetään aamulenkki rennosti ja ensimmäinen kilometri näytti 7.25min joka oli vähän liiankin rennosti. Tähän aikaan tosin vaikutti myös se, että Garmin 220 temppuili aamulla. Huomasin tämän vasta toisella kilometrillä kun kello ei piipannut "normaalissa" kahden kilometrin kohdassa. Tämä asia myös vaikutti ensimmäisen kilometrin aikaa, kun kello pysäytti ensimmäisenkin kilometrin liian myöhään. Metreissä eron ei tarvitse olla montaa sataa metriä niin kaikki ajat ja keskipacet menee heti sekaisin. Tämän olen huomannut monta kertaa, kun käytin Runkeeperiä iPhonessa. Runkeeper kun yhteen aikaa minulla tuntui arpovan kilometrejä, kun niitä vertasi saman lenkin tehneisiin muita välineitä käyttäviin. Tämä tietenkin johtui myös siitä, kun juoksin usein aamuisin Laajalahden rantamilla joissa iPhone ei saanut tarkkoja signaaleita ja veteli mutkia suoriksi. Tämän huomasi millaisen karttakuvan Runkeeper oli piirtänyt lenkin jälkeen. Garmin 220 ei ole kuin muutaman kerran tuollain seonnut ja mahtaakohan se jotenkin riippua uusimmasta firmware päivityksestä? Kun tuntuisi, että muutamat sekoilut ovat tulleet sen jälkeen. En oikein nyt luota noihin keskipaceihin aamulenkillä ja matkaakin taisi tulla puolisen kilometriä liian vähän. Ihan sama sinällään kun vähän yli 6km lenkki meni 42.10min aikaan mikä kertoo lenkin menneet rennosti.

[[{"fid":"192","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"230","width":"327","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Iltapäivällä tuli mentyä sitten radalle vetämään intervalleja sitten hallikauden. Tämä oli nyt ulkokauden avaus intervalleissa ja taitaa jäädä pidemmäksi aikaa viimeiseksikin. Pienen pohdinnan jälkeen päätin vetää 300m vetoja 100m palautuksella. Ensimmäinen 300m veto meni 1.17min ja ajattelin samalla vetää loput suurinpiirtein samaa. En nyt tiedä kuinka enkä juoksiessani tiennyt oliko vauhti liian kova vai hiljainen vetoihin. Kaikki 300m vetoni menivät suurinpiirtein 1.15 - 1.20min väliin. 100m kävely palautukset menivät suurinpiirtein samoihin aikoihin eli 1.15 - 1.25min. Pidempi palautusaika tarkoitti sitä, että hörppäsin välissä urheilujuomaa. Tietenkin väliin mahtui yksi parin minuutin palautus, mutta tämä johtui siitä kun puhelin soi. Olin juuri juossut about 150m vetoa, kun puhelin alkoi soimaan. En heti siihen vastannut vaan ajattelin soittaa uudestaan kun olin tehnyt vedon. Päätin kuitenkin vastata puheliin tietämättä kuka soittaa, kun puhelin oli käsivarressa paidan alla. Minulla oli korvissani urheilukuulokkeet joissa on mikki joten puhelimeen vastaaminen onnistuu kätevästi treenin aikana. Se onko se järkevää niin on toinen asia. Vastatessani puhelimeen yritin olla mahdollisimman paljon hönkimättä / puuskuttamatta, mutta se oli suhteellisen vaikeaa juuri vedon aikana. Sain vastattua puhelimeen ja hetken päästä puhelimesta kysyttiinkin onko pahahetki? Tähän vastasin, että odottakaa sekka. Vedon päätyttyä puhuin puhelun ja sain vähän extra palautumisaikaa.

[[{"fid":"191","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"598","width":"912","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Minun oli tarkoitus vetää kymmenen 300m vetoa, mutta menin laskuissani sekaisin. Tein lopulta yhteensä 13 300m vetoa 100m palautuksineen. Tämän jälkeen tein vielä muutaman 200m vedon 100m palatuksilla. 46s, 45s, 46s, 44s, 43s ja 42s olivat 200m vetojen ajat. Palautumisajat olivat noin 1.22 - 1.28min väliltä. Tämän jälkeen tein vielä 100m vetoja, jotka koituivat kohtalokseni. Ensimmäinen 100m meni 17.4s aikaan, toinen 15.8s aikaan ja kolmas 15.1 aikaan. Kaikki 100m vedot vedin kaarteeseen eli kaarrejuoksua. Viimeisessä vedossa menikin oikea pohje. Olin päässyt joku 30 - 40 metriä kun pohkeessa tuntui jokin ja keskeytin heti juoksemisen. Tämän jälkeen ihan käveleminen oli haastavaa ja laitoin vain kylmää jalkaani. 

[[{"fid":"190","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"766","width":"908","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Juoksu- ja kävelykenkiin ei ole tullut viime vuosina enää tullut panostettua niin kuin "aktiivi" juoksu aikana. Minulla oli ennen kuin nyt pari viikkoa sitten ostin uudet kengät niin käytössäni kahdet parit Asics Pulse 5 kenkiä mitkä tuli ostettua kauan sitten. Kyseiset kengät on tullu ostettua ennen viimeisintä puolimaratonia mikä sekin tapahtui 2015 joten siitä on aika. Myös kenkien malli Asics Pulse 5 kertoo että kengät ovat vanhat sillä Asics Pulse kengät menevät nyt Asics Pulse 14 numerossa.

Tästä on muutama viikko aikaa kun kävin yksi sunnuntai-ilta juoksemassa ilmeisesti 65m vetoja pesäpallokentällä. Tuona sunnuntaina en käynyt salilla niin päätin sitten käydä juoksemassa vetoja kentällä. Kävin juoksemassa vedot lähellä olevalla pesäpallokentällä missä on eräänlainen nurmimatto minkä päällä on hieman hiekkaa. Olen tässä viimeisien vuosien aikana kyseisellä kentällä käynyt monia kertoja juoksemassa mutta ikinä en ole oikein tiennyt mitä matkoja

Kirjoittelin tuossa jo aikaisemmin Garmin Venu 2 kokemuksia viikon käytön jälkeen ja ajattelin kirjoittaa niitä hieman lisää kun Garmin Venu 2 on ollut nyt käytössä useampien viikkojen ajan. Käytännössä olen pitänyt Garmin Venu 2 kelloa kädessä kokoajan paitsi kuntosalilla. Tiedän, että Garmin Venu 2 pitää sisällään ihan hyviä kuntosaliin liittyviä ohjelmia mutta tästä huolimatta olen käyttänyt Garmin Venu 2:sta kuntosalilla pari - kolme kertaa. Ihan vain sen

Viikko sitten lauantaina hain Gigantista Garmin Venu 2 urheilukellon / älykellon. Garmin Venu 2 hankinta tuli itselleni ihan puskista ja tein ostopäätökset noin parin tunnin mietinnän ja tutkimisen jälkeen. Kaikki tämä lähti liikkeelle edellisenä päivänä kun äitini kysyi minulta älykelloista ja mikä kannattaisi ostaa? En osannut sanoa tuohon oikein mitään kun en ole seurannut vuosiin minkälaisia urheilukelloja sekä älykelloja on tullut markkinoille. Muutamia

Mäkijuoksu tai mäkitreeni on yksi parhaimmista treenimuodoista mitä tiedän. Se on yllättävän monipuolinen ja sopii kaiken tasoisille. Ainoa suurempi ongelma on löytää ja tietää sopiva mäki juuri sinulle sillä mäkitreeni / mäkijuoksu vaatii mäen ja juuri sinulle oikeanlaisen mäen. Liian pieni mäki on turhan helppo eikä siinä saa sopivaa vastusta ja vastuksen hakeminen alkaa pohjautumaan kertoihin kun itse mitä siinä voi tehdä. Vaikea mäki puolestaan voi

Kolmas viikko on päättymässä 30 päivän "hc" dieetistä ja tämä on ollut odotetusti "heikoin" viikko jos mittaa painon muuttumista. Ensimmäisellä viikkolla sain pudotettua painoa eniten 4kg ja toisella viikolla 2kg. Tämä kolmas viikko on käytännössä mennyt 1kg muutoksella eli yhteensä paino on pudonnut vähintään 7kg siitä kun aloitin tämän 30 päivän "hc" dieetin. Olisin saattanut saada tällä viikolla enemmän aikaan mutta tein tietoisia päätöksiä treenien suhteen