Deficit maastavetoa ketjuilla sekä lohko maastavetoa PTVGYM:llä

22.01.2023 - 19:34

Keskiviikkona tuli käytyä Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreeni. En tuolloin vielä kyykyn aikana huomannut mitään ihmeellistä mutta kun siirryin tekemään vyökyykkyä niin huomasin että etureiteni eivät olleet oikein palautuneet. En tiedä miksi tätä en huomannut oikein kyykkyä tehdessä vaan tuskailin hieman sen kanssa ettei kyykky oikein suju. Yksi syy oli kyllä myös se että tämä oli ensimmäinen kerta kun kyykkäsin Vantaan Loaded:lla. Siinä sitten kun tein vyön kyykkyä niin huomasin tosiaan että tekeminen oli todella raskasta sillä etureidet eivät meinanneet jaksaa. Sarjojen välissä sitten mietin että miksi etureidet ovat tässä kunnossa kun sitten lopulta hetken päästä tajusin että tein lauantaina pitkästä aikaa vyö kyykkyä PTVGYM:llä.

Tuo keskiviikon treeni keskittyi etureisiin kun tein kyykkyä, vyökyykkyä sekä heiluri hack-kyykkyä. Ajattelin tuon treenin jälkeen illalla kun ajoin kotiin päin että jalkani eivät kyllä tule kyllä palautumaan perjantaihin mennessä kun menisin PTVGYM:lle tekemään maastavetoa. Tämän johdosta sitten päädyin tekemään torstaina takareisi treenin, perjantaina rinta- & olkapäätreenin ja lauantaina sitten maastavetoa.

Tuo treenien järjestyksen vaihtaminen oli kaikin puolin onnistunut ratkaisu sillä perjantaina tuli tehtyä hyvä rinta- & olkapää punnerus treeni ja lauantaina onnistui maastavedon tekeminen PTVGYM:llä. Lauantaina kun aloin tekemään maastavetoa niin huomasin jo heti ensimmäisistä toistoista lähtien että etureidet olivat jumissa. Jumia ei ollut huomattavissa vielä siinä vaiheessa kun menin ala-asentoon mutta heti kun lähdin nostamaan maastavetoa alhaalta niin huomasin etureisissä painavan ja niiden olevan jumissa. Kuitenkin jossain vaiheessa tuo tunne katosi enkä huomannut sitä eli varmaan sain vain jalat lämpimiksi.

Tällä kertaa aloitin maastaveto treenin deficit tyylillä ja päätin sen myöskin siihen. Olen viime aikoina aloittanut maastaveto treenin deficit tyylillä mutta sitten jossain vaiheessa vaihtanut sen normaaliin tyyliin. Nyt vain aloin miettimään että ei ole mitään järkeä lähteä vaihtamaan decifit tyyliä normaaliin sillä tiedän suurin piirtein mihin painoihin tulisin pääsemään. Ajattelin olevan parempi jatkaa decifit maastavetoa ja katsoa mikä se deficit maastaveto tulostaso on?

Tein decifit maastavetoa ketjuilla aina 200kg painoista asti ja etenin aikalailla normaalisti painojen kanssa. Siinä vaiheessa kun olin tehnyt 240kg painoilla plus ketjut niin aloin kyllä miettimään millä tekisin seuraavaksi? 255kg plus ketjut vai ottaisinko 260kg plus ketjut? Tuon 255kg ja 260kg välillä mietiskelin jonkin aikaa samalla kun mietin että mikä minun deficit maastaveto ennätys on ketjuilla? En sitä kyllä muistanut silloin enkä sitä muista kyllä nytkään kun kirjoitan tätä mutta kyllä sen tuolta löytäisin jos sen haluaisin tietää.

Päädyin lopulta tekemään 255kg painoilla plus ketjut millä tein aluksi yhden toiston. Se tuntui tulevan hyvin alhaalta mutta polvista eteenpäin alkoi tulemaan haasteita vaikka videolta kaikki näytti "helpolle". Mietin pitkään mitä teen eli lopetanko tähän vai teenkö samoilla painoilla vai kenties nostanko painoja? Jos jatkaisin niin painot olisivat samat sillä tuo ensimmäinen toisto tuntui niin vaikealle että ei olisi järkeä nostaa painoja. Päätin sitten lopulta tehdä kahden toiston sarjan minkä myös tein. Ainoa ihmeellinen asia oli se että tämä kahden toiston sarja tuntui helpommalta kuin tuo ensimmäinen yhden toiston tekeminen. Myöskin tuossa kahden toiston sarjassa tuo jälkimmäinen toisto tuntui myös tulleen helpommin.

Deficit maastavedon jälkeen siirryin sitten tekemään maastavetoa lohkojen päältä mikä on muodostunut minulle normiksi kun teen maastaveto treenin sellaisella salilla millä on mahdollisuus sitä tehdä. Onko se sitten järkevää niin on toinen asia sillä minun koko maastaveto treeniin menee aikaa se pari tuntia. Kun teen maastavedon lohkojen päältä sen jälkeen kun olen tehnyt normaalin maastavedon niin en myöskään pysty siihen hirveästi vaikuttamaan miten se tulee menemään. Se on aina sellainen loppujen voimien taistelua ja katson mitä enää jaksan tehdä. En voi hakea mitään "progressiota" tai harjoittaa tekniikkaa niinkään kun siinä vaiheessa se on tosiaan toissijaista kun taistelen vain viimeisien voimien voimilla.

Lähinnä nyt kun tekniikka treeniä ei kannata tehdä väsyneenä ja oikeaa progressiota pitäisi tehdä kun ei ole mitään maastavetoa pohjilla. 

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.