Cardio dieetillä

18.03.2019 - 08:00

Cardion tekeminen dieetillä auttaa polttamaan rasvaa mutta samalla se hidastaa palautumista kuntosalitreeneistä. Tämän vuoksi onkin hyvä miettiä ja katsoa hieman miten cardiota tekee. Kannatta myös muistaa, että dieetillä cardiossa pitäisi olla progressio dieetin edetessä. On siis asioita joita kannattaa tiedostaa ennenkuin alkaa tekemään cardiota varsinkin dieetin aikana minkä olen itse huomannut ja kokenut.

Aikoinaan ensimmäisellä kunnon dieetillä kävin juoksemassa ihan kunnon 7,5km / 10km lenkkejä aamuisin ja hyvin nopeasti huomasin olevani todella väsynyt näiden lenkkien jälkeen. Tämä myöskin vaikutti negatiivisesti kuntosalitreeneihin tuohon aikaan eli suuremmista painoista ei kannattanut edes ajatella. Asiat alkoivat paranemaan heti kun vähensin ja lopulta lopetin kyseiset aamujuoksut.

Tuo oli hyvin opettavaista aikaa ja sen jälkeen olenkin tehnyt asiat eri tavalla. Suurin asia oli vaihtaa aamulenkit juoksusta kävelyyn sillä tämä ei vaikuttanut illan kuntosalin treeneihin oikeastaan yhtään sekä muutoinkin kävely on juoksua ystävällisempi. Kävelyssä jalat eivät rasitu samalla tavalla tai yhtä helposti kun juoksussa mikä puolestaan vaikuttaa jo heti ainakin jalkatreeneihin. Ei siis tarvitse miettiä koska menee juoksemaan ihan sen takia, koska pitää jalkatreenin sillä jalkatreeni aamuna juostu aamulenkki vaikuttaa illan jalkatreeniin ja toisinpäin.

Aamulla juostu aamulenkki voi aiheuttaa jalkoihin kipuja tai muuten rasitusta mikä ei ehdi palautumaan illaksi mikä vaikuttaa suurempiin liikkeisiin kuten kyykky. Ellei jalkatreeni sisällä mitään raskaampia jalkaliikkeitä niin tällöin vaikutus ei ole niin suuri. Jalkatreenin jälkeisinä aamuna juostu aamulenkki puolestaan on suuri riski saada vammoja. Edellisenä päivänä tehty jalkojen rasitus voi johtaa rasitusvammoihin tai jopa vaikeampiin kipuihin. Vaikka jalkatreenin aikana ei tuntisi mitään ihmeellistä kipua niin juoksu on kuitenkin sellainen rasite mikä voi laukaista erilaisia vammoja. Varsinkin polvet, sääret ja pohkeet ovat kovilla.

Erilaisten ja vuosien kokemuksien jäljiltä olen ottanut nyt treenin päätteeksi tehtävään cardioon "järjen" mukaan. Olen pitänyt cardion vielä 15 - 20minuutissa ja pääosin se on ollut kävelyä. Olen myöskin alkanut juoksemaan mutta tässä kohtaan olen miettinyt ja katsonut sitä asiaa koska minulla on jalkatreeni ja miten selkä jaksaa. Jostain syystä kun aloitin taas pitkästä aikaa hieman juoksemaan niin alaselkä on ottanut iskua vastaan. Tämän johdosta en ole oikein juossut jos minulla on seuraavana päivänä maastavetoa tai kyykkyä luvassa sillä en ole halunnut rasittaa selkää liikaa. Jalkapäivänä tai selkäpäivänä jolloin olen tehnyt maastavetoa niin juoksun olen katsonut ihan päivän ja fiiliksen mukaan. Jos on tuntunut hyvälle niin miksi ei vähän juoksua?

Yhtenä maastavetotreenipäivänä juoksin 20 minuuttia juoksumatolla treenin päätteeksi ja kaikki meni muuten hyvin mutta olin todella väsynyt. Tuolloin huomasin sen, että tälläistä ei kyllä jaksaisi vetää joka päivä tai niistä ei aikanaan helposti palautuisi. Tässä täytyy kuitenkin ottaa huomioon myös se asia miten treenaa kuntosalilla. Jos treenit sisältävät enemmän rasvanpolttoon ja kiinteyttämiseen suuntaavaa treeniä niin miksi ei juoksisi aktiivisesti kovia intervalleja tai pidempiä matkoja useammin. Toisaalta tuolloinkin kannatta muistaa se asia, että treenipainot tässäkin tapauksessa pienentyisi hieman sekä palautuminen olisi hitaampaa ja olisiko rasvanpoltto tässä vaiheessa lihaksien polttoa?

Kannattaa siis muistaa, että kova cardio voi olla lihaksien polttoa eikä rasvanpolttoa. Pidemmät ja alhaisemmilla sykkeillä tehty cardio voi olla rasvanpolton kannata kannattavampaa kuin kova intervallin vetäminen saati pidemmän matkan juokseminen. Itse suosinkin enemmin kovemman intervallin tai pidemmän kävelyn tekemistä kuin ihan normaalia juoksemista. Kävely ja intervalli on mielestäni myöskin kropalle ystävällisempää ja paikat pysyvät paremmin kasassa. Tietenkin kohtuus pitää muistaa sillä olenhan saanut intervallia tehdessä reväytettyä oikean takareiteni kerran. 

Kirjoittelin tuossa juuri kuinka kävin juoksemassa ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Tuon juoksun jälkeen katsoin kyseisen juoksun tietoja ja huomasin sen asian mikä ei minua tosiaankaan yllättänyt. Lähes koko juoksulenkki meni sykealueelle 5 mutta se tosiaan ei yllätä sillä en ole juossut enää aikoihin. Myöskin vaikka olen käynyt aktiivisesti kävelemässä sekä uimassa niin nuo kaksi asiaa ovat ihan eri asia kuin juokseminen niin se ei paljoakaan auta. Uinnissa olen mennyt käytännössä sykealueella 2 ja 3 sekä kävelyssä sykealueelle 1. Kävely ja uinti on auttanut siinä mielessä että tuo juokseminen oli edes noinkin hyvä kuin ilman että olisin käynyt kävelemässä tai uimassa.

Viime viikon sunnuntaina ajattelin aluksi pitäväni ihan täyden lepopäivän ja niin se näyttikin menevän aina iltaan saakka. En meinaan jaksanut edes lähteä päivällä tekemään normaalia päiväkävelyä minkä vähintään olen sunnuntaisin tehnyt. Tämä saattoi myöskin johtua siitä että aloin tekemään sununtaina aamupäivällä extemporeen paikkojen järjestelyä sekä siivousta. Sinällään tämä ei ollut ihan niin extempore sillä kävin hakemassa perjantaina Laajalahden JYSK:stä uuden kirjahyllyn kun olin matkalla PTVGYM:lle tekemään maastaveto treeniä. 

Viime viikolla kun julkaistiin Hullut Päivät tarjoukset ja kun huomasin että siellä olisi Apple Watch Ultra tarjouksessa niin aloin miettimään pitäisikö minun ostaa Apple Watch Ultra? En muista mikä versio silloin oli Apple Watchista menossa kun mietin sen ostamista oikeasti kunnolla ja kävin niitä liikkeessäkin katsomassa. Tuon silloisen innostuksen jälkeen en Apple Watchia ole miettinyt hankkivani ja elokuussa 2021 hankin tämän nykyisen Garmin Venu 2:sen. Kuitenkin kun näin Apple Watch Ultra Hullut Päivät tarjouksen niin sen jälkeen asiaa aloin miettimään ja mitä lähemmäksi Hullut Päivät tuli niin sitä enemmän asiaa mietin.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

En nyt tiedä mikä Espoolaisiin koiran omistajiin on tullut tänä vuonna? Ehkä ihmisiä ei vain niin kuin yleisesti enää kiinnosta tai ihmiset eivät vain kiinnitä huomioita asioihin. Varsinkin tämän vuoden tammikuun - maaliskuun aikana olen nähnyt ihan hirveästi koiran paskaa tiellä kun tiellä. Espoo on ollut aikaisemmin siinä mielessä ihmeellinen kaupunki käydä lenkillä että koiran paskoja ei hirveästi ole tullut näkyviin. Kuitenkin tänä vuonna tuohon on tullut poikkeus.

Juoksu- ja kävelykenkiin ei ole tullut viime vuosina enää tullut panostettua niin kuin "aktiivi" juoksu aikana. Minulla oli ennen kuin nyt pari viikkoa sitten ostin uudet kengät niin käytössäni kahdet parit Asics Pulse 5 kenkiä mitkä tuli ostettua kauan sitten. Kyseiset kengät on tullu ostettua ennen viimeisintä puolimaratonia mikä sekin tapahtui 2015 joten siitä on aika. Myös kenkien malli Asics Pulse 5 kertoo että kengät ovat vanhat sillä Asics Pulse kengät menevät nyt Asics Pulse 14 numerossa.