Aamukävelyn ja aamulenkin vaatetuksen ero talvella

30.01.2018 - 23:39

Sain jostain motivaation aloittaa aamukävelyllä käynnin. Tällä hetkellä takana on neljä peräkkäistä aamua jolloin olen käynyt aamukävelyllä. Toistaiseksi aamukävelyt ovat kestäneet noin parikymmentä minuuttia eli matka on ollut siinä puolentoista kilometrin paikkeilla. Tarkoitus on jonkin ajan kuluttua nostaa aamukävelyyn kulutettua aikaa muuttamalla reitti "normaaliin" pidempään reittiin. Nyt käytössä on "normaali" lyhyempi reitti.

Tarkoitus on nyt vain aloittaa lyhyestä ja pidentää reittiä ennemminkin sään mukaan kuin muun sillä mitä kylmempi syy on pihalla niin sitä enemmän pitää laittaa vaatteita päälle. Aamukävelyn ja aamulenkin suurin ero onkin se, että aamukävelyllä tarvitsee paljon enemmän vaatteita päälle kuin aamulenkillä. Vaikka lähtötilanne oman lämpötilan kanssa on suurinpiirtein sama lähtiessä nii aamukävelyllä ei ehdi lämpiämään yhtälailla kuin aamulenkillä.

Kun kävin yhdessä vaiheessa todella usein aamulenkeillä niin minulla on hieman viileä tai kylmä olo ensimmäisen kilometrin aikana mutta tämän jälkeen kroppa alkoi lämpenemään todella nopeasti. Tämän jälkeen kun kroppa alkoi lämpiämään niin viileyttä tai kylmyyttä ei huomannut yhtään sillä juoksu lämmitti kroppaa. Puolestaan jos oli kylmä ja alussa oli jo suhteellisen lämmin tai kylmyyttä ei oikeastaan tuntenut niin tällöin tiesi hyvin helposti sen asian, että mitä pidemmälle lenkki etenee niin sen lämpimämpi tai oikeastaan kuumempi tulee. Vaatetus olikin hyvin tärkeässä roolissa varsinkin kylmemmällä juostessa sillä liian kevyellä vaatetuksella tulee kylmä ja liian runsaalla vaatetuksella todella kuuma.

Vastaavasti mitä tulee puolestaan aamukävelyyn niin vaatetus kannattaa olla enemmänkin liikaa kuin liian vähän sillä aamulenkin kaltaista kropan lämpenemistä ei oikeastaan tule. Ei ainakaan lyhyemmillä aamukävelyillä mutta pidemmillä voi tulla. Kannattaa myöskin muistaa, että aamukävelyn vauhti vaikuttaa myöskin siihen asiaan kuinka nopeasti kroppa lämpenee. Itse olen nyt lähtenyt aamulla kävelemään ennemmin ylivaatetuksessa kuin yrittänyt ottaa "sopivasti". Minulla on nyt ollut päällä talvijuoksutrikoot minkä päällä collegehousut tai collegehousut joiden päällä toiset housut. Vastaavasti yläosassa minulla on ollut huppari minkä päällä takki tai kevyempi huppari minkä päällä paksumpi huppari.

Mielestäni vielä yksi asia mikä kannattaa huomioida vaatetuksen kanssa aamukävelyllä kuten aamulenkillä on kaula. Itse otin tuossa pari aamua sitten oikein kaulahuivin käyttöön sillä huppari minkä laitoin päälle oli kaulasta todella avoin. Jalat ja kädet nyt pärjäävät paremmin kylmästä ja niitä pystyy lenkin aikana lämmittelemään liikkumalla mutta kaula onkin toinen juttu. Kylmä sää ja paljas kaula-aukko tietää helposti kurkkukipua ja tämän jälkeen flunssaa. On siis parempi vain suojata kaula ehkä yli kuin jättää se avoimeksi.

Lenkin tärkein asia on varustus. On kyseessä sitten kävelylenkki tai juoksulenkki niin varustuksella on paljon väliä ja varsinkin näin talven vielä enemmän. Ottaa vain tarpeeksi vaatetta päälle mutta ei kuitenkaan ihan liikaa sillä aamulenkille on paljon mukavampi lähteä ja myös tulevaisuudessakin mennä kun siellä ei sentään jäädy vaikka pihalla olisikin kylmä. Kannattaa kuitenkin muistaa juoksun puolella se asia, että mitä enemmän sinulla on vaatteita niin sitä enemmän sinulla on ylimääräistä painoa mikä vaikuttaa juoksemiseen. Tämän johdosta juoksun puolella pitää hyvinkin olla vähemmän vaatetta ja muutoinkin juoksemisessa lämpenee paremmin ja nopeammin kuin kävelyn puolella missä ylimääräisesti painosta ei ole niinkään paljon haittaa.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

En nyt tiedä mikä Espoolaisiin koiran omistajiin on tullut tänä vuonna? Ehkä ihmisiä ei vain niin kuin yleisesti enää kiinnosta tai ihmiset eivät vain kiinnitä huomioita asioihin. Varsinkin tämän vuoden tammikuun - maaliskuun aikana olen nähnyt ihan hirveästi koiran paskaa tiellä kun tiellä. Espoo on ollut aikaisemmin siinä mielessä ihmeellinen kaupunki käydä lenkillä että koiran paskoja ei hirveästi ole tullut näkyviin. Kuitenkin tänä vuonna tuohon on tullut poikkeus.

Juoksu- ja kävelykenkiin ei ole tullut viime vuosina enää tullut panostettua niin kuin "aktiivi" juoksu aikana. Minulla oli ennen kuin nyt pari viikkoa sitten ostin uudet kengät niin käytössäni kahdet parit Asics Pulse 5 kenkiä mitkä tuli ostettua kauan sitten. Kyseiset kengät on tullu ostettua ennen viimeisintä puolimaratonia mikä sekin tapahtui 2015 joten siitä on aika. Myös kenkien malli Asics Pulse 5 kertoo että kengät ovat vanhat sillä Asics Pulse kengät menevät nyt Asics Pulse 14 numerossa.

Olen tässä viimeisen kuukauden aikana aktivoitunut käyttämään Garmin Venu2:sta päivittäin pitkästä aikaa. Kun aikoinaan hankin Garmin Venu2:sen niin alkuun kello oli kädessä lähes kokoajan paitsi kuntosalilla ollessa. Kuntosalilla kun käytän kaiken maailman remmejä sekä siteitä aktiivisesti niin kellon käyttäminen ei oikein niiden kanssa. Näin ollen en ole käyttänyt Garmin Venu2:sta kuntosalilla kuin pari kertaa jalkatreenissä ihan testi mielessä. En kyllä ole

Nyt oikeasti ollaan menossa jo kohti kolmannen viikon loppua mutta olen ollut nyt laiska kirjoittamaan dieetin toisesta viikosta. Toisella viikolla sain "pudotettua" painoa puolisen kiloa kun ensimmäisellä viikolla paino tippui parisen kiloa. Viimeksi 30 päivän "hc" dieetti tuotti toisella viikolla painoa alas parisen kiloa eli tuohon verrattuna 1.5 kiloa vähemmän. Toisaalta nyt paino oli siinä 108kg luokassa kun kesällä olin siinä 116kg luokassa. Myöskään en

En oikein sitä oikein muista ja tajua, että olen dieetillä kun se tuntuu tällä kertaa ainakin vielä niin normaalilta. Olen käynyt joka päivä pari kertaa päivässä tekemässä noin puolen tunnin kävelyn minkä lisäksi olen käynyt illalla tekemässä perus kuntosalitreenin. Mitä itse ruokavalioon tulee niin olen pysyttäytynyt ensimmäisen viikon aikalailla samoilla aterioilla päivästä toiseen. On ollut muutamia päiviä kun olen halunnut hieman vaihtelua ruokailuun niin