Yksi penkki treeni viikossa miltä se on tuntunut ja miten se on vaikuttanut

12.03.2026 - 08:49

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Ensimmäinen asia minkä huomasin oli että penkki treeneistä oli todellakin palautunut eli rinnassa tai käsissä ei tuntunut edellisen penkki treenin vaikutusta vaan treeneistä oli tosiaankin palautunut. Tämän johdosta kroppa ei tuntunut olevan heti valmis treeniin mistä pääsenkin toiseen asiaan minkä huomasin. Vaikka kroppa oli palautunut todella hyvin edellisestä penkki treenistä niin vastaavasti kropan hermotus ei ollut oikein valmiina ja mitä suurempiin painoihin treenissä etenin niin sitä vaikeammalta aluksi tuntui. Tuntui sille että tekisi ihan uusilla painoilla kun kroppa ei ollut tottunut käsittelemään sellaisia painoja tai minusta ainakin sille tuntui. Kroppa oli niin sanotusti liian lepäytynyt eikä oikein tuntunut olevaan valmis suurempiin painoihin.

Videolla lisää aiheesta ja muutama jumppa kuvattuna.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.