Yhden jalan jalkaprässiä pidoilla sekä askelkyykkyä pumpaten

16.11.2016 - 12:06

Päädyin tänään tekemään sen mitä viime viikolla ajattelin tehdä, mutta katsoin sen silloin hieman liian raskaaksi silloin. Tämän viikon treenipäivät poikkeavat hieman normaalista, kun en ole menossa perjantaina kuntosalille. Myöskin tämän viikon sunnuntai tulee jäämään väliin joka tarkoittaa jälleen maanantaille treeniä. Perjantaina kun en ole menossa treenaamaan tämä tarkoitti tiistain vaihtamista nyt maanantaille jolloin maanantain välipäivä siirtyi tiistaille. Torstain kuntosalipäivä siirtyy keskiviikolle ja perjantain torstaille eli ihan "normi" vaihto mitä olen käyttänyt. Mietin ennen päivien vaihtamista tekemällä tällä viikolla kolme kuntosalitreeniä yhdellä jaolla eli kolmea treeniä missä olisin käynyt koko kropan läpi. Tätä suunnitelmaa en kauaa miettinyt, koska pystyin vaihtamaan päiviä. Silloin olisi ollut eri asia jos päivät olisivat olleet vähissä ja olisin melkein joutunut tekemään neljän päivän putken.

Tänään oli jälleen aamulenkin vuoro ja jälleen yksi asia miksi juuri tänään menin aamulenkille oli se, että halusin käydä aamulla saunassa. Tänään aamulenkillä piti ottaa huomioon illan kuntosali, koska vuorossa oli jalkatreeni. Tämän takia piti hieman miettiä sunnuntain tapaan aamulenkkiä tehojen säästämisen kannalta. Tästä syystä lähdin aamulenkille rauhallisella vauhdilla mitä jatkoin lenkin loppuun. Esimerkiksi sunnuntain aamulenkillä luulin lähteväni hiljaa menemään, mutta vauhti olikin lähempänä 6min kun 6.30min mikä on minulle hyvä rauhallinen vauhti. Tänään ei ollut tuollaista ongelmaa vaan rauhallinen vauhti oli oikeasti rauhallista ensimmäisen kilometrin mennessä 6.42min aikaan. Muutenkin tänään nopein kilometri oli viimeinen täysi kilometri mikä meni 6.23min aikaan. Tämän aamun keskivauhti oli 6.37min mikä oli käytännössä täydellinen. Ei liian luja, mutta ei myöskään liian hidas. Vauhti mitä harrastin paljon kesän aamulenkeillä jolloin tähtäsin aamulenkit 6.40min keskivauhtiin. Myöskin kun tein lenkin aamulla niin käytännössä lenkin ja kuntosalin väliin jäi melkein 12 tuntai aikaeroa joka tarkoitti hyvää palautumista.

[[{"fid":"312","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"300","width":"496","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Viime viikolla mietin tekeväni jalkaprässiä parin sekunnin pidoilla, mutta katsoin tämän silloin olleen hieman raskas liike. Vaikka päädyinkin tekemään syväkyykkyä isoilla painoilla ja olleen raskaampi liike. Tänään aloitin jalkatreenin yhden jalan jalkapärssiä parin sekuntin pidoilla. Painoiksi otin samat 50kg millä olin viime viikolla suunnitellut tekeväni ja toistot pidin kahdessakymmenessä. Tein myös liikkeen ilman kenkiä hakiessani erilaista kulmaa. Tänään prässissä oli sama ongelma kuin pystypunnerruksessa pidoilla tehdessä. Toistojen sekä pitojen laskeminen jotka meinasivat mennä sekaisin. Pystypunnerrukseen verrattua prässissä pystyi käyttämään sormia toistojen laskemiseen kun pidot laskin enimmäkseen päässä. Tässäkin olisi helpottanut tehdä liikettä kymmennellä toistolla kahdenkymmenen sijaan, mutta eihän nyt mitään pidä tehdä helpomman kautta. Painot osuivat hyvin kohdilleen vaikka aluksi tuntui painoja olevan hieman vähän, mutta jos tekee liikettä pidoilla niin silloin voi hyvin ottaa reilusti pienemmät painot.

Jalkaprässi pitojen jälkeen jatkoin pitojen tekemistä pohkeissa kuten viime viikolla. Pidin pitojen ajan samana eli parissa sekuntissa. Tämä meni ihan rutiinin omaisesti eikä tässä ollut mitään ihmeellistä. Pohkeet tein toisena liikkeenä ihan sen takia kun suunnittelin tekeväni tänään askelkyykkyä "pumpaten" ja jalat olivat puhki prässin jäljiltä. Sainkin loistavan palautuksen jaloille pohkeita tehdessä vaikka eihän se nyt ihan palautusliike ollutkaan. Kuitenkin on ihan eri tehdä kaksi samankaltaista liikettä putkeen kuin tehdä välissä jonkin muunlainen liike väliin. Viime viikolla kirjoitin laskevani askelmäärän kolmeen kymmeneen, mutta tänään uudestaan laskiessani askelia tuli yhteensä neljäkymmentä eli kaksikymmentä per jalka. Tähän kun lisää pumpin mikä tuplaa toistot niin tällöin tulee neljäkymmentä alastoistoa per jalka. Mukava lisä tuo pumppi millä saa inhottavasti liikkeestä vieläkin inhottavamman.

[[{"fid":"311","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"667","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Askelkyykyn jälkeen vuorossa oli haaramaastaveto minkä tein poikkeuksellisesti neljäntenä liikkeenä. Yleensä viime aikoina olen tehnyt haaramaastavedon toisena liikkeenä heti kyykyn jälkeen. Järjestyksen eron huomasi. Olin kuitenkin jo aika tiptop kun aloitin tekemään liikettä, mutta silti liikkeen tekeminen on ihan eri asia tehdä kyykyn jälkeen kuin muiden liikkeiden. Haaramaastaveto on raskas liike, mutta kyykyn jälkeen se on ihan kamala liike, kun sykkeet vain nousevat ja päässä alkaa tuntumaan. No toisaalta kyykyn jälkeen mikä tahansa liike tuntuu extra raskaalta. Olin hieman ajatellut lopettavani treenin tähän liikkeeseen, mutta päädyin tekemään vielä etureidet normaalilla korotus- & tiputussarjalla mikä oli tänään vaikeaa. Tänään etureisien tekeminen kyseisellä setillä oli raskainta sitten ensimmäisien kertojen kun tein kyseiseillä tyylillä. Askelkyykky sekä haaramaastaveto vain verottivat jalkojen  voimia treenin loppupuolella paljon. Treenin olisikin hyvin voinut lopettaa neljänteen liikkeeseen jättää näin ollet etureidet väliin.

Jalkatreeni

  • Yhden jalan jalkaprässi 2 sekunnin pidot 3x20 50kg 
  • Pohkeet istuen 2 sekunnin pidot 3x20 75kg
  • Askelkyykky käsipainoilla "pumpaten" 1x20 10kg
  • Haaramaastaveto 3x20 50kg
  • Etureidet: 5kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

Väliviikon jälkeen paluu kuntosalille tekemään olkapää-, hauis- & ojentajatreeniä Jutan kanssa. Ei siis ihan "normaali" paluu kuntosalitreenien pariin vaan jälleen hieman poikkeava treeniä. Kun treeni sisältää pyramiidisarjan, korotussarjan, supersarjan tai giant sarjan eli "jättiläissarjan" niin treeniä voi pitää "erkoisena" tai yleisesti normaalista treenistä poikkeava. Tämän päiväinen treenin puolestaan sisälsi kaikki kyseiset erikoissarjatyypit tavalla tai

Tuli löydettyä tai siis bongattua Youtubesta yksi Old school workout musiikki lista ja päätin lisätä sen samantien Spotifyyn. Kahdenkymmenen kappaleen lista pitää sisällään aika monia biisejä mitä olen aikoinani kuunnellut ja kuuntelen edelleen kuntosalilla. Soittolista koostuu viiden yhtyeen biiseistä joihin kuuluu seuraavat yhtyeet The Prodigy, Rammstein, Linkin Park, Pendulum sekä Limp Bizkit. Näistä itse eniten olen kuunnellut The Prodigyä sekä Ramsteinia

Versa gripsit ja vetoremmit on periaatteessa sama asia, mutta käytännössä eri asia. Molemmat ovat vetoremmejä joilla haetaan liikkeisiin pitoa ja helpotetaan liikkeen ottamista lihakseen. Itselläni meni kauan aikaa, että alussa edes tutustuin vetoremmeihin. Tähän aikaan ei ollut tietoakaan Versa gripsseistä vaan melkein rannesiteet ja vyö olivat vetoremmien ohjella tunnetumpia apuvälineitä. Vetoremmit ovat mielestäni enemmän oldschoolia ja versa gripssit

En kyllä oikeastaan ole osannut odottaa tälläistä tilannetta kun pidän kuntosalista väliviikkoa ja juoksusta kevyempää viikkoa, että juoksisin 10km lenkkejä rennosti. Aika meedio olisi saanut olla jos muutamia vuosia sitten olisin osannut tietää tälläisen tilanteen. Yleensä jo 10km lenkki automaattisesti tiesi sitä vaikka yritti juosta miten vain niin olin juoksun jälkeen puhki / poikki / katki. Kunnon puolesta kunto on ollut välillä hyvä ja välillä parempi

Väliviikon pitäminen kuntosaliharjoittelusta on ollut minulle alusti asti yksi vaikemmista asioista. Käytännössä siitä alkaen kun aloin käymään kuntosalilla yli kymmenen vuotta sitten aina tähän päivään asti väliviikkon pitäminen on ollut minulle korkea kynnys. Ihan samalla tavalla kuin kevyt viikko tai kevennetty viikko. En oikein osaa sanoa ja en tiedä mikä noista kahdesta asiasta tekee minulle niin vaikean. Alkuvuosina yritin pitää joskus kevennettyjä

Eilen tuli kolottua hieman olkapäätä hauisliikkeessä kun otin hieman liian suuret painot käyttööni. Kyseessä oli vielä ensimmäinen kunnon sarja missä tämä tapahtui, mutta tästä huolimatta tein treenin loppuun saakka. Illalla ja aamulla laitoin olkapäähän normaaliin tapaan Voltaren geeliä mitä nyt olen laittanut kipeisiin paikkoihin jotka ovat tulleet juurikin treenissä kipeiksi. En sitten tiedä onko juuri Voltaren geeli se paras ja oikea ratkaisu, mutta tähän

Aloin tiistain rinta- & selkätreenin jälkeen kävellessäni kuntosalilta kotio miettimään, että voisin pitää ensi viikolla väliviikon kuntosalista. En oikein tiedä mistä tuo ajatus oikeastaan tuli, mutta mitä enemmän aloin asiaa miettimään niin sitä paremmalta ajatus tuntui. Ajattelin asiaa melkein koko kävelyn ajan kuntosalilta kotiin ja vielä kotiin päästyäni jatkoin asian pohtimista. Sinällään juuri tuolloin tiistaina kropassa ei tuntunut mitenkään

Tiistaina oli suunnitelmissa treenata rinta- sekä selkätreeni jolloin maanantain treeni yhdistyisi tämän tiistain treenin kanssa. Tarkoitus oli siis jakaa tällä viikolla selkätreeni kahdelle päivälle aloittaen sen maanantaina ja jatkaen sitä tiistaina. Maanantain treenissä pääpaino oli olkapäissä joiden lisäksi tuli tehtyä pari liikettä selkää. Tiistain pääpaino oli rintatreenissä ja tarkoituksena oli tehdä ohessa selkää pari kolme liikettä. Näin ollen tälle

Sunnuntai - maanantai välisenä yönä oli jälleen Super Bowl ja tällä kertaa juhlavuosi pelin ollessa 50:s. Super Bowleja olen vuosien saatossa katsonut vähemmän tai enemmän. Nuorempana ja muutenkin aikaisemmin Super Bowleja tuli katsottua aika vähän, mutta muistaakseni niitä silloin tällöin katsoin. Viime vuosina Super Bowlista on tullut vain sellainen, että katson sen jos vain mahdollista. Amerikkalainen jalkapallo on monipuolinen ja hieno lajina, mutta siitä

Minulla oli jälleen viikonloppuna reissu elokuviin tällä kertaa katsomaan The Danish Girl vaikka aihe ei itseäni kiinnostanutkaan. Käytännössä menin katsomaan elokuvan lähinnä Alicia Vikander takia josta aloin tykkäämään loistavassa elokuvassa nimeltä Ex Machina sekä The Man from U.N.C.L.E. The Danish GIrl oli ehdottomasti parin viime elokuvan Spotlight sekä Revenant jälkeen huonoin. Luulisin muutenkin, että tämän vuoden Oscar parhaasta elokuvasta menee joko