Treenaaminen "käännetyssä" järjestyksessä pääliike viimeisenä

09.10.2021 - 17:25

Kuntosalilla lähestulkoon kaikilla on treenatessa pääliike minkä jälkeen tehdään muut liikkeet. Tämä on hyvin tyypillinen tapa ja valtaosa treenaajista käyttää kyseistä treenaustyyliä. Treenin alussa tehtävä liike ei aina välttämättä "pääliike" mutta ainakin iso liike tai isot liikkeet. Tämä on hyvin yleinen tapa ja varsinkin alussa toimii loistavasti sillä kääntäen asian toisinpäin asiat muuttuvat radikaalisti. On ihan eri tehdä isoja liikkeitä treenin alussa jolloin kroppa ja mieli toimii ihan eri tavalla kuin treenin lopussa. Kuitenkin jos ja kun haluaa vaihtelua treeneihin niin vaihtamalla pääliike tai muuten isot liikkeet viimeiseksi tuo tarvittua vaihtelua.

Pääliikkeen tai ison liikkeen tekeminen treenin alussa on ensinnäkin turvallisempaa minkä lisäksi helpompaa. Isoihin liikkeisiin saa enemmän painoja sekä tekeminen on helpompaa kun kroppa ja mieli ei ole vielä niin väsynyt. Kokoajan kun kroppa ja mieli alkaa väsymään treenin edetessä niin tekeminen alkaa olemaan vaikeampaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Yhdistettynä fyysinen sekä henkinen väsymys treenin lopussa voi olla todellakin haastavaa mikä aiheuttaa helposti tekniikka virheitä mikä voi aiheuttaa helpommin loukkaantumiseen.

Olen nyt viimeisien viikkojen aikana käyttänyt "käännettyä" tapaa treenata jalkatreeneissä, olkapäätreeneissä sekä käsitreeneissä. Tämän lisäksi olen myös tehnyt rintatreenin yhdessä olkapäätreenin kanssa käännettynä jolloin penkki oli viimeinen liike. Käsitreenissä tai olkapäätreenissä käännetty järjestys on mielestäni helpoin ja turvallisin sillä isoja liikkeitä ei ole hirveästi. Käytännössä suurempia liikkeitä on vain pystypunnerrukset, ranskalainenpunnerrus tai dippi lisäpainoilla mikä yleensä tehdään treenin alussa. Jalkatreeniä tehdessä viimeisimpinä liikkeinä on näin ollen joku prässiliike.tai kyykky ja rinnan puolella jokin punnerrusliike. On siis ihan eri asia tehdä kyykkyä treenin alussa kuin monen sadan toiston jälkeen.

Jalkatreenit ovat menneet siten, että olen tehnyt lämmittelyä ja siinä samassa pohkeita. Tämän jälkeen treeni on alkanut etureisilaitteella missä on tullee tehtyä 15 - 20 sarjaa 15 - 20 toistoa mitä seuraa takareisilaite missä toistomäärät ja sarjamäärät ovat samat. Näin ollen etureisilaitteessa tulee tehtyä helposti 200 - 300 toistoa mitä seuraa takareisilaitteessa samat 200 - 300 toistoa helposti. Näin ollen kahden ensimmäisen liikkeen anti on 400 - 600 toistoa minkä jälkeen tulee tehtyä prässiä ja tai kyykkkyä. 

Vaikka toistomäärät ovat 400 - 600 luokkaa niin käytettävät painot ovat myöskin suuremmat sillä nämä liikkeet ovat ensimmäisiä eikä kyykyn jälkeen tehtyjä jolloin reisilaitteisiin saa suhteessa enemmän painoja. Tämä onkin tarkoitus silloin kun jalkatreenin aloittaa reisilaitteilla eikä kyyllä tai prässillä. Tarkoitus on tällöin saada treeni tehtyä kunnolla reisilaittella jolloin kyykyn ja tai prässin tarkoitus on vain olla plussaa ja tehdä se mitä on enää tehtävissä. Itse ollen saanut kyykättyä näiden treenien päätteeksi 100 - 120kg painoilla mikä on tehnyt todellakin tiukkaa. Jalkaprässissä on tullut mentyä siihen 300 - 400kg luokkaa mutta ollen joutunut käyttämään hieman apuja kun en ole enää uskaltanut vetää toistoja ihan itse alhaalta asti.

Viime kerrallakin ensimmäisenä liikkeenä tehty etureisilaite tulli tehtyä suurilla painoilla 10 - 12 sarjaa 15 toistoa minkä jälkeen tuli nostettua painoja aina tappiin saakka tai kunnes ei tule enää 5 toistoa. Ei siis mitään tuntumalla tekemistä kuten normaalisti teen kun olen tehnyt kyykkyä tai ja jalkaprässiä treenin alkuun. Näiden treenien seurauksena ollen saanut ihan erilaisen poltteen ja tuntuman jalkoihin kun se että teen reisilaitteet isojen liikkeiden jälkeen.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.