Sykealue 2 juoksu treenit kolmen viikon vaikutukset?

05.05.2024 - 22:17

Nyt on mennyt kolme viikkoa siitä kun kävin juoksemassa sunnuntai-iltana 2.7km lenkin minkä jälkeen aloitin heti maanantaina sykealue 2 "juoksu" treenit. Kaikki tämä lähti liikeelle ihan extemporeen sillä tuona sunnuntaina minun oli tarkoitus käydä normaalilla kävelylenkillä päivällä mutta en vain ehtinyt. Sitten illalla päätin että nyt on vain parempi käydä tekemässä se normaali kävelylenkki ettei nyt koko päivää tule oltua sisällä. Kuitenkin siinä jostain syystä sainkin päähän piston että mitä jos menisinkin juoksemaan?

En ollut käynyt juoksemassa lähes vuoteen mutta siitä huolimatta sain yhtäkkiä päähän piston lähteä juoksemaan. Ajattelin varmaan että juoksemalla saan normaalin lenkin tehtyä ajallisesti nopeammin kun ajattelin kuitenkin juosta saman matkan minkä olisin kävellyt. Tuo juoksu meni suhteessa hyvin ja keski vauhti oli 6.42min mikä on minulle ihan hyvä vauhti jos vertaa yleisesti. Silloin aikoinaan kun juoksin paljon niin 6.42 olisi ollut minulle hitaampi / huonompi päivä vaikka silloin kyllä juoksin vajaan kolmen kilometrin sijaan lähemmäksi kymmenen kilometriä.

Kuitenkin siihen nähden että en ollut juossut lähes vuoteen niin lähes kolmen kilometrin juoksu 6.42 minuutin keskivauhdilla on ihan hyvä suoritus. Paljon parempi kuin mitä olisin uskonut ja paljon parempi mitä juoksin vuosi sitten kun kävin muutaman juoksun kokeilemassa. Tuolloin vauhti oli lähemmäksi 6.50 minuuttia per kilometri.

Garmin Connect kuva

Tuon sunnuntai-illan juoksun jälkeen ilmeisesti katsoin lisää Garmin / Apple Watch kellojen arvioita ja vertailuita sillä päädyin yhteen videoon missä henkilö veti kolme vai neljä viikkoa sykealue 2 treenejä. Tuon videon nähneenä ja juuri tehdyn vajaan kolmen kilometrin juoksun jälkeen vain sain sitten idean että kokeilen vaihtaa päiväkävelyt sykealuea 2 "juoksu" treeneihin. Tämä oli itselleni aikalailla uusi asia sillä kun juoksin aktiivisesti niin juoksin aina vauhdin tai ajan mukaan en sykkeiden. Ainoa kerta kun olen sykkeiden mukaan juossut on joskus nuoruudessa kun kokeilin Polar FT80 sykekelloa ja vöytä juosta alhaisella sykkeellä vain huomatakseni että enemmän se kävelyä oli.

Ensimmäinen kerta on aina vaikein ja täytyy sanoa että tämä sykeäalue 2 "juoksu" treenaaminen otti oman aikansa. Kun katson jälkikäteen sykealue 2 "juoksu" treenejä niin ensimmäisessä olen juossut noin 13 minuuttia ja kävellyt 12 minuuttia. Lähes samaa trendiä on seurannut seuraavat sykealue 2 "juoksu" treenit sillä yhdessäkin olen juossut noin 11.30 minuuttia ja kävellyt 13.30 minuuttia. Viikon jälkeen sunnuntaina teinkin sitten pidemmän sykealue 2 "juoksu" treenin juosten noin 24 minuuttia ja kävelyä 23.40 minuuttia lenkin ollessa lähes puolet pidempi.

Toisella viikolla prosentit juoksun ja kävelyn suhteen muuttuivat radikaalisesti sillä noin 13 minuutin juoksu vaihtui 16 minuuttiin ja puolestaan 12 minuutin kävely alle 10 minuuttiin. Tuolle muutokselle näen kolme syytä: parantunut kunto, opin juoksemaan rauhallisemmin sekä hankinta Garmin HRM Pro Plus sykevyön.

Garmin Connect kuva

Ensinnäkin aktiivinen sykealue 2 treenaaminen parantaa kuntoa pikkuhiljaa mutta viikon aikana kunto ei kyllä ehdi nousemaan yksin noin paljoa että se selittäisi parin kolmen minuutin eron juoksun ja kävelyn välillä. Sykealue 2 treenini kuitenkin olivat vain 2.7km ja ajallisesti sen noin 25 minuuttia. Se mitä ymmärsin tuosta videosta mistä sain idean sykealuea 2 treenaamiseen niin sykealue 2 treenit pitäisi olla vähintään 45 minuuttia. Vaikka minulla oli vajaan viikon ajalta sykealue 2 treenejä takana ja olin yhden hieman vajaan tunnin 5km lenkin mennyt niin treeni määrät eivät kuitenkaan ollut vielä ihan niin paljoa.

Toinen asia oli että opin koko ajan juoksemaan sykealue 2 mukaan paremmin ja paremmin sillä yleisesti olen tottunut juoksemaan vain keskivauhtia tai loppuaikaa vastaan. On ihan eri oppia juoksemaan hiljaa kuin kovaa. Myöskin opin koko ajan paremmin milloin minun pitää hidastaa hieman tahtia tai milloin minun pitää alkaa kävelemään. Alkuun en oikein osannut hidastaa vauhtia oikeaan aikaan ja aloin liian herkästi tai aikaisin kävelemään. Vastaavasti alussa päästin myös sykkeet alenemaan liian alas jolloin kävelyä tuli treeniin enemmän kun päästi sykkeet laskemaan yläreunasta ihan alareunaan.

Kolmanneksi asiaksi on pakko nostaa Garmin HRM Pro Plus sykevyö minkä johdosta sykkeen seuranta on tarkempaa eikä syke heilahtele niin valtavasti ja nopeasti. Alkuun menin sykealue 2 treenit ihan Garmin Venu 2 mukaan mikä otti sykkeet ranteesta. Viikon treenaamisen jälkeen hankin extemporeen Garmin HRM Pro Plus sykevyön ihan vain sen takia että olin aloittanut aktiivisen sykealue 2 treenaamisen. Huomasin hyvin nopeasti että sykkeeni eivät nousseet tai tippuneet ihan samalla tavalla kuin Garmin Venu 2:sen kanssa jolloin tämänkaltainen sykkeiden mukaan treenaaminen onnistuu paljon paremmin kun sykkeet eivät hyppää yhtäkkiä ylös tai alas.

Garmin äpp

Nyt olen ollut viikon verran Vammalassa ja perus lenkit ovat vaihtuneet 2.7km:stä 3.5km ja samalla olen huomannut että juoksun ja kävelyn suhde on muuttunut totaalisesti. Alkuun juoksin noin 13 minuuttia ja kävelin 12 minuuttia mistä juoksun aika nousi 16 minuuttiin ja kävelyn aika laski vastaavasti alle 10 minuuttiin. Nyt vaikka lenkin pituus on noussut lähes kilometrin niin kävelyn aika lenkeissä on vain laskenut. Yhdessä treenissä olen myös onnistunut juoksemaan koko lenkin ottamatta yhtään kävelyä treeniin mutta juoksuvauhti on ollut ajoittain todella hidasta. 

Jos vertaan tuota kokonaan juoksemaa sykealue 2 treeniä sellaiseen jossa kävelyä on tullut muutama minuutti niin ne ovat olleet yhteisajallisesti nopeampia. Tämän johdosta tulinkin tuon treenin jälkeen siihen tulokseen että on vain parempi ottaa se pieni kävely treeniin sillä kävelyn vauhti on nopeampaa kuin todella hidas juoksu. Mielestäni on parempi kävellä välillä kuin "juosta" todella hitaasti sillä kävely on nopeampaa ja treenin yhteisaika on myöskin nopeampi. Myöskin tämä vähentää mahdollista stressiä saada tehtyä sykealue 2 treeni kokonaan juosten sillä sekin lisää ja nostaa sykettä.

Sitä en ole suunnitellut kauanko jatkan tätä kyseistä treeni tapaa tai miten mahdollisesti muutan näitä treenejä. Tätä ei ole kuitenkaan järkevä jatkaa ihan vain jatkamisen vuoksi vaan jotain mahdollisia tavoitteita pitäisi varmaankin tehdä tai sitten vain palaan jossain vaiheessa normaaleihin kävelyihini. Kävin kyllä tänään sunnuntaina jolloin tätä tekstiä kirjoittelin niin juoksemassa pidemmän ja erilaisemman treenin tekemässä mistä onkin tarkoitus kirjoittaa myöhemmin.

Tänään tuli käytyä juoksemassa 9.4km ja tämä oli nyt viides sunnuntaina kun kävin juoksemassa pidemmän noin kymmenen kilometrin lenkin. Tänä aamuna mietin kyllä hetken aikaa ennen kuin lähdin juoksemaan että lähdenkö edes juoksemaan? Olin kyllä suunnitellut lähteväni juoksemaan niin kuin olin neljänä edellisenä sunnuntainakin käynyt mutta tällä kertaa tunsin kropassa ja varsinkin jaloissa että onko ne oikeasti juoksu kunnossa? Hyvin nopeasti sitten päätin lopulta pidättäytyä alkuperäisesssä suunnitelmassa lähteä juoksemaan.

Viime viikon sunnuntaina kävin tekemässä ensimmäisen pitkän "juoksulenkin" vuosiin kun juoksin noin 9.5km. Kyseinen juoksu oli minulle myöskin ensimmäinen sykealue 3 treeni kun nyt olen viimeisen neljän viikon aikana olen aktiivisesti tehnyt sykealue 2 treenejä. Tosin tuon viime viikon sunnuntain 9.5km "juoksulenkin" jälkeen tunsin kyllä että en ollut juossut aikoihin. Huomasin tämän niin kuntosalilla kuin myöskin lenkeillä joita tein ja siksi muutinkin muutaman sykealue 2 treenin ihan kävelyksi.

Viime viikon sunnuntaina suunnittelin juoksevani hieman pidemmän lenkin mitä olen nyt "juossut" muutaman viikon. Olin käynyt nyt "juoksemassa" kolmisen viikkoa sykealue 2 treenejä jotka olivat yleisesti noin 2.7km tai 3.5km sekä kerran kävin "juoksemassa" pidemmän 5km. Tuo 5km lenkki oli pitkästä aikaa ensimäinen 5km lenkki aikoihin ja samalla pisin lenkki mitä nyt olen edes juossut vuosiin. Jos olen edes käynyt juoksemassa niin tuo 5km on ollut pisin matka sitten ties koska ja jos nyt oikein muistan niin joskus kauan aikaa sitten kävin juoksemassa satunnaisen 10km lenkin.

Hankin tuossa puolitoista viikkoa sitten Garmin HRM-Pro Plus sykevyön todella exemporeen Laatukorusta. En edes muista mistä sain idean edes alkaa katsomaan videoita Garmin HRM-Pro Plus sykevyöstä mutta parin videon jälkeen kävin Googlessa katsomassa mistä se kannattaisi ostaa? Idea sykevyöstä on kuitenkin lähtenyt liikkeelle noista minun aloittamista sykealuea 2 treeneistä ja siitä että Garmin Venu 2 rannemittaus ei ole ihan niin tarkka. Kuitenkin kun treeni perustuu sykkeeseen niin on paljon parempi saada tarkempaa tietoa kuin sinnepäin olevaa tietoa?

Olen tämän tekstin jo käytännössä kirjoittanut kun kirjoitin Garmin Venu 2 kokemuksia puolen vuoden käytön jälkeen. Minulla on ollut Garmin Venu 2 taas aktiivisessa käytössä parisen viikkoa aina siitä lähtien kun aloin miettimään uuden gps- / älykellon hankkmista. Kaikki tuo lähti liikkeelle siitä kun huomasin Hulluilla Päivillä olevan Apple Watch Ultra tarjouksessa. Tuostakin olen kirjoittanut pari kirjoitusta jo mutta tuolloin myös aktivoiduin käyttämään taas kerran Garmin Venu 2:sta aktiivisesti päivittäin.

Kirjoittelin tuossa juuri kuinka kävin juoksemassa ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Tuon juoksun jälkeen katsoin kyseisen juoksun tietoja ja huomasin sen asian mikä ei minua tosiaankaan yllättänyt. Lähes koko juoksulenkki meni sykealueelle 5 mutta se tosiaan ei yllätä sillä en ole juossut enää aikoihin. Myöskin vaikka olen käynyt aktiivisesti kävelemässä sekä uimassa niin nuo kaksi asiaa ovat ihan eri asia kuin juokseminen niin se ei paljoakaan auta. Uinnissa olen mennyt käytännössä sykealueella 2 ja 3 sekä kävelyssä sykealueelle 1. Kävely ja uinti on auttanut siinä mielessä että tuo juokseminen oli edes noinkin hyvä kuin ilman että olisin käynyt kävelemässä tai uimassa.