Shadow of the Tomb Raider

20.10.2018 - 10:32

Viime viikon sunnuntaina sain pelattua Shadow of the Tomb Raiderin viimein läpi. Tuohon menikin hieman enemmän aikaa kuin kuvittelin. Siis ajallisesti päivä ja viikko tasolla ei peliin käytetyssä ajassa. Osittain tämä johtui myöskin siitä, että kun Shadow of the Tomb Raider julkaistiin niin samana viikonloppuna oli Call of Duty: Black Ops 4 Blackout beta. Tämän takia pelin aloittaminen siirtyi seuraavalle viikolle. Muutoinkin kun pelaaminen keskittyi enemmän viikonloppuihin niin pelisessiot olivat enemmän lyhempiä kuin pidempiä.

Sain kulutettua Shadow of the Tomb Raider läpipelaamiseen noin kaksikymmentä tuntia. Tämä oli "selvästi" enemmän kuin trilogian muihin osiin Tomb RaiderRise of the Tomb Raider. Aikaisemmat pelit pelasin noin kolmessatoista tunnissa läpi. Tämä selittyy yksinkertaisesti vain sillä, että Shadow of the Tomb Raiderin sivutehtävät vievät enemmän aikaa sekä tutkin maailmaa hieman tarkemmin. 

Pelinä Shadow of the Tomb Raider ei eroa mielestäni aikaisempiin Tomb Raider & Rise of the Tomb Raider juuri mitenkään. Pieniä muutoksia ja asioita mutta muutoin koko trilogia on samanlainen. Jos et pidä trilogian aikaisemmista peleistä niin et pidä myöskään tästä ja jos pidät trilogian aikaisemmista peleistä niin pidät tästä. Mielestäni Shadow of the Tomb Raider tarina on trilogian peleistä huonoin eikä peli ollut niin synkkä kuin hype antoi odottaa tai sitten vain odotin paljon synkempää peliä.

Shadow of the Tomb Raider tarjosi läpipeluun aikana muutamia pienempiä bugeja. Kerran Lara puhui yksinään välivideossa josta dialogissa puuttui henkilö. Kerran pulman ratkaisun jälkeen peli ei renderöinyt oikein edettävää tietä vaan näytti grafiikat väärin jolloin ratkaisu oli kuolla minkä jälkeen peli toimi oikein. Muutaman kerran peli kaatui siihen, että näytönohjain ei mukamas jaksaisi pyörittää peliä.

Shadow of the Tomb Raider on tällä hetkellä Steam:ssä alessa noin 40€ hintaan.

https://store.steampowered.com/app/750920/Shadow_of_the_Tomb_Raider/

Sain viimein aikaiseksi tehdä Youtube-kanavan fyysisen median jutuille joita olen kirjoittanut täällä blogissa ja mitä olisi nyt tarkoitus jakaa myös videon kera. Ensimmäinen video on nyt julki missä kerron Mitä dvd, bluray ja 4k bluray hankintoja tein kesällä?

Disney+ palvelu on poistanut käytöstä 4K ja HDR striimauspalvelusta. 

Tags

Tein itselleni hifi laitetaso & laitetelineen jolloin sain hifilaitteet paremmin tv-tasolle ja sain vahvistimille paremman ilmavirran.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Käyn tässä läpi oman prosessin kuinka kalibroin Denon vahvistimen ääni- / kaiutin asetukset Audysseyn avulla. En ole mikään ammattilainen mutta minulta kuitenkin löytyy kuitenkin monien vuosien ajan kokemusta kotiteattereista ja niiden kalibroinneista. Oma prosessini Denon vahvistimen kalibrointiin perustuu omiin kokemuksiin joihin olen ottanut vaikutteita monista Youtube videoista. Kuitenkin näissäkin kuten ihan missä tahansa asioissa niin Youtubesta löytyy monia "tietäjiä" eli toiset sanovat toista ja toiset toista.