Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 jalkatreeni testissä

16.11.2016 - 12:06

Tänään oli vuorossa jalkatreeni mikä tarkoitti samalla ensimmäistä jalkatreeniä Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengillä. Tiistain selkätreeni oli ensimmäinen kerta kun testasin ensimmäisen kerran Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkiä treenatessa ja kengät olivat jalassa "vain" maastavedon aikana. Aluksi suunnittelin kokeilevani pitää kenkiä jalassa koko selkätreenin alan jolloin olisin testannut miten kengät soveltuvat yleiseen käyttöön. Maastevedon jälkeen kuitenkin vaihdoin kenkiä ja treenasin lopun treenistä Niken sisäpelikengilläni. Tiistaina aloitin treenin maastavedolla ja tänään aloitin jalkatreenin kyykyllä niin molemmilla kerroilla aloitin treenin liikkeillä jossa käytin uusia Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkiä. Periaatteessahan tuolla liikkeiden järjestyksellä ei ollut kenkien käytön ja vaihdon kanssa oikein mitään merkitystä, mutta olen vain tottunut aloittamaan treenit kyseisillä liikkeillä.

Tiistaina taisin tehdä maastavetoa "normaalia" raskaammin ehkä juuri uusien kenkien takia ja tänään tuo sama toistui kyykyssä jossa tein pitkästä pitkästä aikaa 150kg painoilla. Luulisin tiistain maastavedon ja tämän päivän kyykyn isompien paino valintojen johtuneen uusista kengistä ja niiden testaamisesta. Halusin jotenkin testata kenkiä heti isommilla painoilla treenatessa. En ole varma hainko tässä jotenkin sitä, että näkisin helpommin mahdolliset erot vanhojen salikenkieni ja uusien Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkien välillä.

[[{"fid":"430","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 ","field_file_image_title_text[und][0][value]":"Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 ","field_folder[und]":"71"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"alt":"Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 ","title":"Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 ","height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät ovat tukevat, näyttävät kestäviltä, sopivat hyvin jalkaan sekä kengistä löytyy todella hyvä pito. Siinä missä maastavedossa sekä kyykyssä vanhoilla kuntosalikengillä pystyi "korjaamaan" / muuttamaan jalkojen asentoa käytännössä ilman jalkojen nostamista niin Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengillä tämä on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Kun asetin jalat sopivan tuntuiseen asentoon ja otin liikkeen valmiusasennon niin jaljat eivät käytännössä enään liikkuneet kuin sarjan lopettamisen jälkeen. Kenkien hyvään pitoon kun lisätään hyvä tukevuus sekä hyvin jalkaan sopivuus niin kengät eivät voi olla kuin hyvät. Tänään kyykyn teossa pystyi pelkästään keskittymään tangon nostamiseen sillä jalat olivat tukevasti maassa alusta loppuun mikä helpotti paljon kyykyn tekemistä. Kun kyykyssä asento pysyy samana kokoajan niin tällöin toistojen tekeminen on helpompaa kun ei tarvitse miettiä niin paljoa jalkojen asentoa sekä pitoa.

Tein tänään viime viikkoiseen tapaan kaksi kyykkyliikettä ja tein ne molemmat jälleen peräjälkeen. Mietin vielä jopa kolmannen kyykky liikkeen tekemistä, mutta sain tarvittavat testi nostot näillä kahdella kyykkyliikkeellä kenkiä ajatellen. Normaali kyykkyssä kun tuli tehtyä vielä 120kg kolmen kymmenen toiston jälkeen vielä kaksi viiden toiston sarjaa 150kg. Mietin jo ensimmäisen 120kg tekemäni sarjan jälkeen nostavani painoja hieman, mutta ajattelin niiden olevan hieman liikaa joten pidättäydyin vielä 120kg:ssa. Saadessani kolme kymmenen toiston sarjaa täyteen 120kg:lla päätin nostaa painot 150kg ja yrittää nostaa muutamia toistoja. Tulin kyllä miettineeksi oliko tuossa painojen nostossa enään mitään järkeä, koska aloin ajattelemaan asiaa jaksamisen kannalta. Jaksaisinko nostaa vielä 150kg:lla kyykkyä kun olen kuitenkin jo tehnyt 120kg kolme kymmenen toiston sarjaa?

120kg jälkeen jaksoin tehdä kaksi viiden toiston sarjaa 150kg, mutta en ole nyt ihan varma mihin asti ne tippuivat. Mielestäni tein ne suhteellisen alas asti ja yritin katsoa alasviennen korkeutta edessä olevasta peilistä, mutta eihän se kerro oikein kunnolla mitään. Paras olisi laittaa jokin penkki, laatikko tai juu perseen alle jolloin laskun tunsisi osuessaan penkkiin, laatikkoon tai johonkin muuhun. Toinen hyvä asia olisi jonkun katsovan vierestä ja sanovan kyykyn syvyyden ja vielä mahdollisesti kuvauttavan liikkeen tekemisen. Itse päädyin tänään siihen ratkaisuun, että yritin katsoa etupeilistä kyyykyn syvyyden. 

Kyykyn jälkeen jatkoin kyykkyjen tekemistä vielä Zercher etukyykyllä vaikka normaalisssa kyykyssä tein kolme kymmenen toiston sarjaa 120kg sekä kaksi viiden toiston sarjaa 150kg. Hieman yllätyin siitä, että jaloissa ei vielä painanut vielä niin paljon vaikka olin jo kyykkyä tehnyt hyvin. Zercher kyykyn tekeminen onnistui tänään hyvin mikä oli vain hyvä asia päivän kenkä testiä varten. Tekemällä kaksi liikettä putkeen Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät jalassa huomasin kenkien alkavan puristamaan hieman. Tämä johtui osittain myös siitä, että laitoin kengät tiukalle sekä en aukaissut kenkiä ennen kuin otin ne kokonaan pois jaloista. Tämä vaihe olikin lopulta mukava jolloin otin Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 pois jaloista ja laitoin vanhat kuntosalikenkäni jalkaan. Kenkien eron huomasin heti vaihtaessani niin askeleessa, asennossa sekä rentoudessa. En tiedä laitoinko kengät liian tiukalle ja kun en löysännyt niitä missään välissä niin kengät jatkoivat vain puristamista vai johtuiko puristaminen vai kenkien tuntuman puutteesta?

Liikkeiden vaihtaminen tuo valtavasti uutta jalkatreeniin

Tänään tuli myöskin huomattua kuinka liikkeiden vaihtamisella on vaikutusta treeniin. Periaatteessa isompia vaihtoja oli pari joista takareisien tekemisen huomasi eniten. Jalkatreenin ensimmäinen eroavaisuus viime kerran treeniin oli pohkeet. VIimeksi tuli tehtyä kaksi pohjeliikettä jalkatreenissä kun tänään tein yhden. Viimeksi tein sekä pohjekoneessa istuen sekä smith-laitteessa yhden jalan pohkeita kun tänään tein vain normaalilla tyylillä pohkeita smith-laitteessa. Tänään en myöskään ladannut smith-laitteeseen niitä suurempia painoja vaan jätin painoista hieman pois ja keskityin pohkeen venyttämiseen ja pieneen pitämiseen alhaalla sekä ylhäällä. Lisäsin myöskin sarjojen määrään kolmesta viiteen lähinnä painojen takia kuten olen tällä viikolla muissakin treeneissä tehnyt paikoitellen. Miestäni samaan treeniin sopii todella hyvin liikkeitä joissa voi tehdä isommilla painoilla kolme sarjaa sekä hieman pienemmillä painoilla viisi sarjaa. Tuon painoerotuksen ei tarvitse olla niin suuri kuin kymmenen toiston tuplaaminen kahteen kymmeneen toistoon.

[[{"fid":"434","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":"","field_folder[und]":"71"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"}}]]

Mielenkiintoisin vaihtelevaisuus tämän päivän sekä muutaman viime jalkatreenin välillä oli takareisien tekeminen. Pari viime treeniä olen tehnyt bulgarialaista askelkyykkyä ja tänään vaihtelun vuoksi tein normaalimpaa takareidet maaten -laitteessa. Bulgarialainen askelkyykky ja takareidet maaten kun ovat niin eri tyyppisiä liikkeitä jotka ottavat myöskin erilailla niin tänään tuli huomattua se kuinka molempia liikkeitä on kiva tehdä vuorotellen treenien välillä. Voihan kyseisiä liikkeitä tehdä samassa treenissä, mutta onko se niinkään järkevää? Bulgarialaisen askelkyykyn ja takareidet maaten lisäksi teen vielä takareisille takareisipotkuja sekä takareidet istuen -laitteella joten erilaisia liikkeitä löytyy takareisille hyvin ja mikä tässä on vielä parasta niin jokainen näistä liikkeistä ottaa erilailla takareiteen joten saman treenin aikana voisi periaatteessa tehdä pari kyseisistä liikkeistä.

En myöskään lopettanut treeniä tänään "perinteiseen" etureidet 5kg korotus- & 10kg tiputus sarjaan vaan tein perinteisenpään tyyliin kymmenen toiston sarjoilla yhden toiston etureisiä. En tiedä ajattelinko asiaa mahdollisen väsymyksen kannalta vai vaihtelevaisuuden kannalta enemmän. Ehkä molempien kannata, mutta toisaalta on hyvä vaihtaa myöskin "perinteinen" jalkatreenin lopetusliike, ettei kaikkeen totu liikaa.

Jalkatreeni

  • Kyykky 60kg x10, 3x10 120kg, 2x5 150kg
  • Zercher 3x10 60kg
  • Pohkeet smith 5x10 160kg
  • Takareidet maaten 3x10 85kg
  • Yhden jalan etureidet 5x10 40kg

Onko kuntosali välineurheilua? Tämä on periaatteessa vaikeampi kysymys kuin muussa harrastuksessa tai urheilulajissa. Varmaan autourheilu mitä itse en laskeurheiluksi on yksi selvimmistä välineurheiluista jossa välineillä on merkittävä osa tuloksissa. Yleisesti muissa lajeissa niin amatööri kuin kilpapuolella välineillä saatetaan hyötyä enemmän tai vähemmän mutta esimerkiksi myös hiihtolajit kuuluvat kategoriaan välineurheilu. Olen tämän asian itsekkin

Eilen kirjoitin siitä kuinka näillä hetkillä tuli täyteen kymmenen vuotta ensimmäisestä kuntosalikortista. Päivämääristä en ole ihan varma kun sitä ei voi muistaa millään koska se ensimmäinen 10-kerran kortti tuli hankittua. Tätä asiaa yritin kerran kysyä asiakaspalvelusta mutta minun harmikseni oman kuntosalikorttini kanssa on ollut erilaisia häiriöitä / syitä jolloin olen joutunut vaihtamaan kuntosalikortin uuteen korttiin. Tämän vuoksi järjestelmästä on

Kymmenen vuotta on tullut kuluneeksi ensimmäisen kuntosalikortin hankinnasta. Silloin tulin hankkineeksi 10-kerran kortin joita tämän jälkeen tuli hommattua muutamia kertoja ennen kuin siirryin käyttämään kuukausikorttia. 10-kerran kortilla oli sinällään hyvä aloittaa kun ei oikein tiennyt miten kuntosaliin syttyy ja jaksaako siellä sitten käydä pidempään. Tämä on ihan ihan sama kun aloittaa mitä tahansa uutta harrastusta / käyntiä jossain että tuleeko sitä

Olin jo jokin aika sitten katsonut kuntosalilla järjestettävästi spinning maratonista. Jokin aika sitten vuosi - kaksi sitten katsoin samaa asiaa ja ajattelin mennä pitkästä aikaa polkemaan spinning maratonin. Tällöin huomasin spinning maratonin kestävän vain kaksi tuntia joten katsoin paremmaksi jättää sen väliin. Käytännössä tämä on ollut sen jälkeen trendi etten ole edes miettinyt menemistä kun olin ajatellut niiden olevan aina tuon pari tuntia. Torstaina

Tällä hetkellä treenit kulkee loistavasti niin kuntosalin puolella kuin juoksussakin sillä erotuksella että treenaan kuntosalilla kovia treenejä ja aamulenkit olen juossut kevyesti. Juoksu on mennyt sen puolesta hyvin että olen saanut juostua 10km aamulenkit rennosti sekä rauhallisesti jolloin olen saanut säästettyä voimia kuntosalitreeneihin. Olisi aivan erilainen tilanne lähteä tekemään kuntosalitreenejä kun aamulla juoksisin hikiotsassa ja tuskailisin

Vaikka eilen tuli vedettyä aluksi aamulla 10km aamulenkki ja ilalla todella kova olkapää- & hauistreeni kuntosalilla uusilla kymmen luvuilla pystypunerruksen kera niin tänään oli jo uusi päivä. Aamulla herätessäni en muistellu eilen hyviä suorituksia vaan keskityin jo tämän päivän treeneihin jotka alkoivat eiliseen tapaan 10km aamulenkillä. Vaikka eilen meni todella hyvin kuntosalilla niin se ei vaikuttanut mitenkään tämän päivän tekemisiin ja miksi olisi

Tein tämän viikon ruokavalioon hieman muutoksia mutta en nyt mitään pysyvää tai sellaista minkä otan yleiseen käyttöön. Käytännössä kana vaihtui lihaan ja riisi "perunoihin". Kanasuikaleet / kanafile muuttui tälle viikolle porsaan kinkkusuikaleihin mikä muutos voisi olla sellainen mitä voisi välillä käyttää kanan tilalla useammin. Toinen vaihdoin oli sitten riisin vaihtaminen kermaperunoihin. En oikein keksinyt mitään "hienoa" parempaa porsaan kinkkusuikaleiden

Muutama viikko sitten mietin green tea kapseleiden hankintaa. Vihreän teen pitäisi tehostaa rasvanpolttoa sekä aineen vaihduntaa kehossa ja juurin tämän takia mietin green tea kapselien hankkimista kun en ole oikein teen ystävä. Minun on kyllä nyt tarkoitus aloittaa tai ainakin yrittää aloittaa myöskin ihan oikea vihreä teen juonti mutta ajattelin lähteä liikkeelle green tea kapseleilla. Pari viikkoa sitten en vielä lähtenyt ostamaan green tea kapseleita vaan

Valmistautuminen on yhtä kuin suorittaminen. Huonolla valmistautumisella voi pilata kisan / treenin jo ennen kuin se alkaa. Mielestäni olen osannut jo pidempään valmistautua treeneihin oikein ja hyvin ja siitä hyvä esimerkki oli toistaiseksi ainoa puolimaratoonini johon valmistautuminen meni heti nappiin. Tietenkin tähän piti valmistautua paljon pidempään kuin normaaleihin treeneihin. Puhun nyt pelkästä valmistautumisesta enkä laske tähän treenaamisia eli

Treeniviikko ei alkanut ihan normaalisti. Viikonloppuna jalkani olivat ihan jumissa perjantain jalkatreenin jäljiltä sekä muutoinkin kropassa tuntui viikon treenien jälki hieman. Kun sunnuntaina jalat olivat vieläkin jumissa päätin sitten illalla mennä kuntosalilla polkemaan kuntopyörää ja tein samalla vatsoja sekä leukoja. Tämä sunnuntainen kuntosalilla käynti oli loppujenlopuksi turha sillä sunnuntaina kun olin ollut paikallani jonkin aikaa jalat olivat