Pysäytyspenkissä 225kg uudeksi ennätykseksi

21.05.2020 - 11:44

Jos muistan oikein niin aikoinaan olen tehnyt penkkiä pysäytyksellä maksimissaan 210kg painoilla ja kun mietin tekeväni 220kg nostoa niin muutin sen normaaliksi nostoksi. Yleisesti olen tehnyt paljon penkkiä pysäytyksellä 140kg, 160kg sekä 170kg painoilla. 140kg painoilla pystyn tekemään penkkiä pysäytyksellä useamman sarjan ilman spotteria viidestä kahdeksaan toistolla. 160kg painoilla olen saanut tehtyä penkkiä pysäytyksen kanssa kolme sarjaa viidestä seitsemään toistolla mutta mieluiten spotterin. 170kg tapauksella olen tehnyt penkkiä pysäytyksellä käyttäen slingshottia kuten yleisesti 160kg painoilla. Tuolloin voin tehdä treenejä ilman spotteri kolmesta - viiteen sarjaa viidestä kahdeksaan toistolla ja spotterin kanssa kymmenen toiston sarjat kyllä onnistuvat.

Olen siis tehnyt viime aikoina todella pitkään penkkiä pysäytyksen kanssa ja tämä on ollut mielestäni syy ja seuraus penkin kehittymiseen. Olen käyttänyt näissä treeneissä maltillisempia painoja jolloin olen saanut pidettyä kontrollin tekemisessä vaikka olisikin tuntunut sille, että olisi voinut ottaa enemmän painoja. Normaalisti olen tehnyt aluksi 140kg painoilla viisi viiden toiston sarjaa pysäytyksen kanssa minkä jälkeen olen nostanut painot joko 160g tai 170kg painoihin ja ottanut käyttöön slingshotin. Tämä on ollut normaali kaava kun en ole ottanut spotteria ja olen tehnyt treenin ihan yksin.

Välillä kun on tuntunut olevan parempi päivä ja olen halunnut testata penkkiä pysäytyksen kanssa niin yleisesti se on tarkoittanut varmaan 180kg & 200kg nostamista. Muistan ainakin kerran nostaneen 210kg pysäytyksen kanssa ja 200kg olen saanut nostettua useampia kertoja pysäytyksen kanssa mutta tuolloin olen taitanut jatkaa treeniä slingshotilla ja yli 200kg painoilla. Olen kyllä tehnyt myös slinghshotilla pysäytyspenkkiä 180kg, 200kg, 220kg painoilla kolmesta - viiteen toiston sarjoilla. Kuitenkaan ennen kuukauden - parin kuukauden takaista taukoa en ollut saanut tehtyä penkissä pysäytyksellä 220kg painoilla toistoa ennen kuin tauon jälkeen.

Tuossa viikko pari sitten sain tehtyä penkissä pysäytyksellä 220kg painoilla noston. Tuolloin en heti tajunnut etten ollut aikaisemmin saanut tehtyä kyseistä nostoa pysäytyksen kanssa enkä oikeastaan jälkeenpäinkään ajatellut asiaa sen enempää. Oikeastaan jo viime viikon penkkitreenissä ajattelin kokeilevani nostaaa 225kg pysäytyksellä mutta tuolloin 215kg tuli hieman liian raskaan oloisesti jolloin en lähtenyt yrittämään 225kg nostamista. Tällä viikolla tein saman asian ja juurikin 215kg oli ratkaisevassa asemassa ja tällä kertaa se tuli hyvin ja vielä helposti. Kuitenkaan 225kg ei sitten tullutkaan ihan niin hyvin kuin olin kuvitellut. Täytyy kyllä sanoa, että kyseinen nosto alkoi myöskin jännittämään mitä lähemmäksi itse nosto tuli. 225kg on kuitenkin todella paljon rautaa ja sitä kun lähtee nostamaan pysäytyksen kanssa mikä tekee nostosta vieläkin raskaamman.

 

Minulla on nyt menossa käytännössä kolmas viikko alkaneesta dieetistä mutta tarkalleen ottaen sunnuntaina tulee kuluneeksi kaksi ja puoli viikkoa. En tiedä tarkalleen syytä sille miksi jätin käymättä vaa'alla kun aloitin dieetin. Ehkä en halunnut pahoittaa mieltäni sen jälkeen kun huomasin, että jopa salivyön laittaminen teki tiukkaa ja jouduin löysentämään sitä. En myöskään katsonut sen olevan ihan niin tärkeä tieto mistä tilanteesta lähdin dieetille

Minun oli tarkoitus aloittaa dieetti ensimmäisellä kokonaisella viikolla tätä vuotta. Tämä suunnitelma kuitenkin muuttui heti palattuani takaisin reissusta uuden vuoden jälkeen keskiviikkona. Keskiviikon ainoa "pahe" oli junassa syöty aakkospussi mutta muutoin tuo päivä meni puhtaasti ja vähäisellä ruualla niin kyllä voisin sanoa dieetin alkaneen jo tuolloin. Todellisuus iski sitten keskiviikko iltana salilla kun kokeilin hieman kyykätä ja laitoin salivyötä

Heti kun uusivuosi alkoi tiistaina niin sain tehtyä maastavedossa uuden sarjaennätyksen 250kg painoilla kolme toistoa ilman vyötä. Edellinen sarjaennätys oli 250kg painoilla kaksi toistoa minkä sivusin tiistaina ja minkä jälkeen tein uuden sarjaennäyksen kolme toistoa. Minun ei ollut oikeastaan edes tarkoitus yrittää mitään ennätyksiä tiistaina mutta niin vain päädyin tekemään suuremmilla painoilla maastavetoa. Sama trendi jatkuikin sitten perjantaina jolloin

Ensi viikolla aloitan "jälleen" dieetin eikä tämä ole mikään uudenvuodenlupaus vaan kesällä suunniteltu asia. Kesällä pidin eräänlaista dieettiä päällä minkä jälkeen kesälomalla aloitin massakauden. Massakausi piti olla hieman lyhyempi mitä se lopulta kesti tai ainakin ajattelin sen olevan hieman erilaisempi mutta osa syy voi johtua etten sitä oikein suunnitellut. Lähdin ruokalinjalla vain vapaalle mikä sitten hieman "kostautui" kun tuli syötä milloin mitäkin

Näin sen ei ihan pitänyt mennä tai sitten piti mutta en tajunnut asiaa ihan näin. Tällä hetkellä olen tehnyt nimittäin jokatoinen päivä jalkatreenin ja jokatoinen joko selkätreenin tai rintatreenin. Jalkatreeni, selkätreeni, jalkatreeni, rintatreeni, jalkatreeni ja selkätreeni ja tälläistä sykliä olen nyt käyttänyt. Olen tällä hetkellä jättänyt oman olkapäätreenin sekä käsitreenin kokonaan pois joita olen sitten hieman lisäillyt selkätreenin ja rintatreenin