Vyöttömässä maastavedossa pari uutta sarjaennätystä

07.01.2019 - 09:00

Heti kun uusivuosi alkoi tiistaina niin sain tehtyä maastavedossa uuden sarjaennätyksen 250kg painoilla kolme toistoa ilman vyötä. Edellinen sarjaennätys oli 250kg painoilla kaksi toistoa minkä sivusin tiistaina ja minkä jälkeen tein uuden sarjaennäyksen kolme toistoa. Minun ei ollut oikeastaan edes tarkoitus yrittää mitään ennätyksiä tiistaina mutta niin vain päädyin tekemään suuremmilla painoilla maastavetoa. Sama trendi jatkuikin sitten perjantaina jolloin tein vielä uuden sarjaennätyksen 260kg painoilla tehtyäni kaksi toistoa.

Samalla viikolla sain siis tehtyä kaksi sarjaennätystä vyöttömässä maastavedossa. 250kg painoilla kolme toistoa ja 260kg painoilla kaksi toistoa. Kummassakaan sarjassa en kylläkään tehnyt ihan loppuun saakka mutta ennemmin jätän sen yhden toiston väliin kun saan selkäni hajalle. Kuitenkin ilman vyötä tehdessä maastaveto on hieman riskialttiimpaa kuin vyön kanssa. Vyö kuitenkin tukee selkää minkä ansiosta tekniikka pysyy paremmin kasassa eikä selkä pääse pyöristymään ainakaan niin pahasti kuin ilman vyötä.

Kun olen nyt viimeiset kolme - neljä viikkoa tehnyt maastavetoa ilman vyötä niin päätarkoitus on ollut se, että saan pidettyä painot kurissa. Minulla kun on hieman se pahe maastavedon kanssa, että lähden joka treenissä hakemaan kovia painoja ja lyhyempiä sarjoja. Ilman vyötä tehdessä on vaikeampi lähteä hakemaan aina suurempia painoja sillä tekniikka ja yleisesti jaksaminen pitää olla ihan eri luokkaa. Muutoinkin on henkisesti helpompi tehdä pienemmillä painoilla ilman vyötä kuin vyön kanssa. Näin se vain menee kun tulokset nousee niin sitä vain haluaa tehdä samoilla painoilla mihin on päässyt tai kokeilla vieläkin suurempia painoja.

Oikeastaan se oikea syy miksi olen nyt viimeiset viikot tehnyt maastavetoa ilman vyötä lähti ihan liikkeelle siitä, että halusin tehdä viikkoja sitten kevyttä maastavetoa. Huomasin tuon olevankin kevyempää mitä luulin minkä johdosta tein vielä seuraavan maastavetotreenin ilman vyötä. Tämän jälkeen olinkin reissussa joulun sekä uuden vuoden jonne en ottanut mukaani vyötä vaan tein maastavetotreenit ilman vyötä. Nyt loppuviikosta tätä trendiä tuli vain jatkettua ja sattumoisin maastavedossa sattui olemaan vain hyvä päivä jolloin ennätykset jälleen paukkuivat.

Se mitä ensi viikko tuo tullessaan niin en osaa sanoa. Saatan palata käyttämään taas vyötä ja saatan tehdä muutoinkin erilaisia maastavetotreenejä että en lähde taas metsästämään sitä kuuluisaa 300kg. Viime vuoden suurin ongelmani maastavedossa oli juurikin se, että lähdin metsästämään 300kg minkä jokakerta ilman kumilenkkejä epäonnistuin. Kun ei ota mitään tulostavoitteita niin en voi myöskään niin pahasti epäonnistua tai alkaa hakemaan tiettyjä tuloksia. Tällä hetkellä olen muutenkin aloittanut dieetin niin myöskin tekeminen salin puolella tulee tai on jo muuttunut.

 

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.